Pages

9.12.06

Mielikuvat suuryrityksistä pyllymäessä


MTV:n kysely: Mielikuvat Fortumista ja Tallinkista huonontuneet

via Uutiset - HS.fi on Dec 08, 2006 stt
"Fortumin sähkön hinnan nosto ja johdon optiot sekä Tallinkin johdon käyttäytyminen laivaristeilyillä näkyvät nyt kansalaisten mielikuvissa.

MTV:n uutisten nettigallupin mukaan lähes 80 prosenttia kansalaisista arvioi Fortumin yrityskuvan huonontuneen vuoden aikana. Jopa 60 prosenttia arvioi yrityskuvan huonontuneen erittäin paljon.

Tallink/SiljaLinen yrityskuva oli huonontunut noin 70 prosentin mielestä. Yrityskuvansa rapistumisesta saivat runsaasti arvioita myös TeliaSonera, VR-Yhtymä, UPM, Sampo Pankki ja Finnair.

Eniten yrityskuvaansa ovat mielikuvissa kohentaneet tänä vuonna SOK, Saarioinen, Nokia ja Elisa.

Yrityskuvien muutos vaikuttaa myös kuluttajien ostopäätöksiin. Kaksi kolmannesta vastaajista ilmoitti, ettei varmasti tai melko varmasti osta Fortumin tuotteita. Lähes joka toinen jättää ostokset tekemättä ISS Palvelujen, TeliaSoneran, Sampo Pankin ja Tallink/SiljaLinen tiskiltä.

Sen sijaan melko tai täysin varmasti tuotteita ostetaan jatkossa SOK:lta, Saarioiselta, Nokialta, Keskolta ja Raha-automaattiyhdistykseltä.

Yrityskuvatutkimukseen vastasi marras-joulukuun vaihteessa 2 600 täysi-ikäistä suomalaista. Tutkimuksen teki MTV3:n uutisten toimeksiannosta Think If Laboratories Oy."


Kulutusjuhlablogista nappasin lauseen:

"No, oli niin tai näin tässä vaiheessa juuri kukaan ei enää usko yhtään mitään mitä Fortum sanoo."

Mitä tästä opimme? Vaikka yksittäinen henkilöasiakas onkin helposti kusetettavissa ja voimaton - niin ulosmarssivana joukkueenahan meilläkin on voimaa. Siinä on markkinointi- ja tiedotusosaston turha lässyttää liturgiamaista jaabajaabaansa kun operatiiviset toimijat näyttävät maksumiehen asemassa oleville kuluttajille närhen munat, asiakkaat näyttävät vihdoinkin heränneen Ruususen unesta ja ovat ärtyneitä kuin persieen ammuttu karhu.

En nyt hehkuttaisi kamalasti näiden, ainakaan kaikkien, kyseisessä uutisessa puhtoisin paperein selvinneidenkään asioita... Suomalaisetkin yritykset käyttäytyvät täysin piittaamattomasti työntekijöiden perusoikeuksia kohtaan maamme rajojen ulkopuolella ja pitkän alihankintaketjun varrelta löytyy vaikka mitä epäeettistä toimintaa. Keskokin oli ostanut erän jotain rättejä, jotka oli tehty lapsityövoiman avulla kehitysmaan hikipajassa vaikka sivuillaan hehkuttaa korulausein hienoja visioita ja vastuullisuuttaan. Nokia taas on samanlainen globaali halpatyövoiman käyttäjä ja alihankkijoidensa kiristäjä kuin koko kyseinen toimiala - ei siellä mitään todellisia pulmusia ole. Kierrätyksessä Noksu nyt sai WWF:n siivellä vähän profiloiduttua muita positiivisemmin, mutta yhtä kaikki... Minulle ainakin on turha yhdenkään maailmanlaajuisesti toimivan pörssiyhtiön tulla retostelemaan eettisyydellään ja ontuvilla sloganeilla. Noksun sivuilta löysin tämänkin helmen:

"Ilmaston lämpötilan noususta seuraa kielteisiä luonnonilmiöitä, esim. jäätiköt sulavat. Auta nyt hidastamaan ilmaston lämpenemistä - kierrättämällä."
Kyllä niitä jäätiköitä auttaisi vielä enemmän, jos jättäisit alunperin OSTAMATTA.
Siis miettikää nyt itse... Ja näin joulun aikaan on hyvä muistuttaa, hillitkää ittenne ostamasta sitä krääsää.