29.11.09

Sunnuntaiklassikko, Pää pystyyn!



Sunnuntaiklassikkona Argent - Hold Your Head Up vuodelta 1972
  • Piisihän käy kuin nakutettu kenelle tahansa elämän teemapiisiksi, leuka pystyyn vaan...
  • Argent oli englantilainen rockyhtye, jonka perusti vuonna 1969 Rod Argent, entinen The Zombies -yhtyeen jäsen
  • Tämä yhtyeen suurin hitti Hold Your Head Up on lähtöisin Rod Argentin and Chris Whiten kynästä
  • Kitaristi/laulaja/kosketinsoittaja Russ Ballard vastasi suurimmaksi osaksi yhtyeen sävellyksistä. Joistakin Ballardin sävellyksistä tuli hittejä muiden toimesta. Esimerkiksi Rainbow yhtyeen "I Surrender" ja "Since You've Been Gone", sekä Santanan "Winning". Russ Ballard lähti yhtyeestä 1973.

Sivupalkissa Viikon piisinä vuodelta 1971 Shocking Blue - Blossom Lady. Ja unohtumaton käkkäräpää Mariska Veres...

Lepiksen aloittamassa Galleria Selätyksessä vietetään sunnuntaiklassikkojen tahdissa pikkujouluja tänä yönä...

28.11.09

Facebookista saatua


Voitin tässä kirjan palkinnoksi, se tuli tänään. Kirjan nimi on Pidä aivosi kunnossa. Se onkin ollut visusti tavoitteena, kun dementia on tuttu sairaus lähipiiristä.

Kuulun Facebookissa Aivo Kurkiaisen faniryhmään, sain "likettäneiden" kesken suoritetussa arvonnassa pääpotin - kirjaimellisesti! :)

Huvituin huomatessani että kun minäkin olen Fesessä pseudonyymisti Halo Efekti, ystäviini kuuluu tyttäreni Kissamau Maun ohella useita mielikuvitushenkilöitä kuten mm. Aivo Kurkiainen ja Usko Tyykkä, nuorena syntynyt alkiolainen revarikokkari.

27.11.09

Voi räkä!


Ei, en ole sika- enkä muussakaan flunssassa, mutta äsken tuli eteen tällainen virheilmoitus. :)

Se tuli Google Wavessa, ketjussa jossa on yli 300 viestiä liitteineen. Melko raskas tällainen aalto.

P.S. Minulla on muuten nyt niitä Google Wave kutsuja, jos joku sellaisen halua, niin hihkaiskoon sen täällä tai laittakoon suoraan meiliosoitteen mihin sen voi laittaa.

26.11.09

Valokuvatorstai, jotta en unohtaisi


Valokuvatorstaissa tällä viikolla haasteena on Jotta en unohtaisi
Se on 150. haaste
Tänään tulee kuluneeksi talvisodan aloittaneista Mainilan laukauksista 70 vuotta, elävä arkisto.
Marraskuun 30. päivänä 1939 klo 8.00 venäläiset joukot ylittivät rajan Salmissa.
Suomessa evakkotaipaleelle joutui lähtemään noin 430 000 henkeä talvisodan alkaessa 1939. Jatkosodan aikana takaisin luovutettuun Karjalaan palanneet joutuivat uudestaan evakkoon 1944 ja lisäksi evakkoon lähtivät Petsamon asukkaat.
Siitä alkoi elämä uudessa maassa.
(kuvassa on viisi eri henkilöä)

25.11.09

Nimpparionnea!


Nimpparionnittelut!
25.11. Katri, Kaisa, Kaija, Katja, Kaarina, Katariina, Katriina, Kati, Kaisu, Riina, Katarina, Karin ja Kajsa
Iloni on kuin kevät, niin lämmin, että kukat kukkivat käsissäni.

24.11.09

Semiurbaanin teinin statuspäivitys


En ehkä enää aivan osaa eläytyä täysillä seinänsuttaajien sielunmaisemaan.
Mitähän tästä semiurbaanista statuspäivityksestä olisi pääteltävissä?
Kuunneltu liikaa rokkia?

23.11.09

Elokuvamaanantai, kulttikuva

"Populaarikulttuurissa käsite "kultti" yhdistetään useimmiten sellaisiin teoksiin, tuotteisiin tai artisteihin, joita suuri yleisö ei tunne tai arvosta, mutta joilla on oma pieni ja innokas ihailijakuntansa. Tällaisia kultti-ilmiöitä voivat olla esimerkiksi valtavirtaisesta mausta poikkeavat elokuvat, sarjakuvat ja rocklevyt."

Elokuvamaanantai kyselee mikä elokuva on sinusta kulttielokuva tai minkä pitäisi olla? Oletko itse mukana kultissa eli ihailetko/arvostatko sitä vai liittyykö asiaan joku muu syy?

Inspiraatioksi ja helpotukseksi yksi lista.


Ensinnäkin, koska nimenomaan pidän pienenrahan independent-tuotannoista olen todellista kulttielokuvan ystävien peruspotentiaalia.

Valitsen esiteltäväksi:
Frances Ford Coppolan elokuvan Rumble Fish (Taistelukala) 1983.
  • Coppola ohjasi vuonna 1983 kaksi leffaa S.E. Hintonin nuortenromaaneista, toinen oli Outsiders.
  • Rumble Fish ei sinänsä tuo Nuoren Kapinallisen eeppiseen tarinaan paljonkaan uutta, mutta se on elokuvana tyylikäs.
  • Elokuvan joka kohtauksessa on kello kuvaamassa aikaa joka käy vähiin ennen loppumistaan. Mickey Rourke on äärimmäisen viileä Motorcycle Boy ja hänen pikkuveljeään Rusty Jamesia näyttelee Matt Dillon.
  • Vaikka Motorcyle Boyn motskari näyttää Triumphilta, hän ajaa muunnellulla Kawasaki LTD twin cylinder pyörällä.
Smokey (Nicholas Cage): "You know, if there were gangs around like in the old days, I'd be running things, not you. You'd be second lieutenant. You might have gotten by for a while on the Motorcycle Boy's rep, but you have to be smart to run things. You ain't got your brother's brains. It's nothing personal, Rusty James, but nobody would follow you into a fight because you'd get people killed - and nobody wants to be killed."
Elokuva on musta-valkoinen lukuunottamatta värillisiä taistelukaloja (vert. punavillatakkinen tyttö Schindlerin listassa, Spielberg 1993)

22.11.09

Suomi on metsäinen maa




Aurinko paistaa!

Tuon mysteerisen valoilmiön innoittamana nousin äsken Sääksvuorelle kuvailemaan.
Tässä pari fotoa tuonne Päijänteen ja Säynätsalon suuntaan. Kuvassa olevat alueet ovat siis joko Jyväskylän kaupunkia tai Muuramen kuntaa. Minä itse siis asun tuossa lähipusikossa.

Suomi on metsäinen maa. Tai ainakin pusikkoinen.

Sunnuntaiklassikko - Party harder



Van Haleniin Sammy Hagar liittyi vuonna 1985 eronneen David Lee Rothin korvaajana.
Teemasoitto: "Tänä sunnuntaina soitetaan rytmimusiikkia tanssilattoiden riemuksi, tai kauhuksi. Mikä on se kappale, joka saa sinut hylkäämään tuopin ja rynnistämään tanssilattialle?"

Ja jos jollekin kelpaa bonuspiisikin, niin voin lähteä lattialle seuraksi :D
...ja kun nyt kerran lattialla pyöritään - niin niin vedetään nyt yksi slovarikin.

21.11.09

Lauantai-illan huumaa

Ulpukka kuvattu jo päivällä.


:D
Pyykinpesun, siivouksen ja ruuanlaiton jälkeen rentoutumista sohvalla kissojen seurassa.
Dokumentti marraskuisesta lauantaiehtoosta suurinpiirtein Uutisvuodon aikoihin.

Fantasiakuva

18.11.09

<3

Tässä ei tietenkään ole kaikki tärkeät, vaan osa...
Kissamaun kuvat ovat hänen itsensä kuvaamia (ei minun).

17.11.09

Elokuvamaanantai - Top of the Worst

MovieMonday-haaste oli valita joku IMDB Top 250 -listalta ja esitellä se.

Valintani on nro 194, Ed Wood


Jos ja kun elokuvaohjaaja nostetaan kehnouden kuninkaaksi, se vaatii enemmän kuin tavallista typerehtämistä. Hänelle tehdään tribuuttielokuva, koka maksaa enemmän kuin kaikki Edin omat elokuvat yhteensä ja häntä muistellaan kuin profeettaa.

Ed Wood jr ei ollut keskinkertainen. Jos mies osallistuu Quadalcanalin taisteluun asepukunsa alla vaaleanpunaiset rintsikat ja naisten pikkarit, hänelle ei kertakaikkiaan voi olla nostamatta kulmiaan tai hattua.

Woodin elokuva Plan 9 From Outer Space (1959) on julistettu maailman huonoimmaksi elokuvaksi, mutta se on samalla kulttiklassikko. Olen itsekin katsonut sen aikoinaan useita kertoja.

15.11.09

Sunnuntaiklassikko, Winter Light




Linda Ronstadtin oma versio Winter Light -laulusta [end credit song, The Secret Garden -elokuva 1993] on kuulas ja kaunis.
Tämä on loistelias esimerkki Lindasta myos singer-songwriterina (sävellys perustuu lähteiden mukaan kahteen Zbigniew Preisnerin teemaan kyseistä elokuvaa varten, kreditit "Winter Light" - Eric Kaz, Linda Ronstadt, Zbigniew Antoni Preisner).

Minulla on tämä Misty Morning -kokoomalevyllä (1995), josta olen joskus maksanut peräti 129,90 markkaa. Mikä on sinänsä merkillepantavaa, sillä CD-kokoelmani on todella pieni.


Muiden klassikot.

P.S Sivupalkissa Viikon piisi: Electric Light Orchestra, Turn to stone.

P.S2 Tämän Sunnuntaiklassikoiden soittelunkin aloittanut henkilö on pannut taas tuulemaan How to survive november -teemalla. Parallel Lines -blogin Lepiksen alullepanema Marraskuun Selätys -taideblogi
- siellä oli eilen lauantaina 14.11.2009 klo 15 juhlavat avajaiset ja suuri yleisösuosio. Hienoja töitä! Taiteellista porukkaa tämä virtuaalinen kuvataidekollektiivi.

Minä en kerennyt ryhmätöihin mukaan, mutta tein ihan itsekseni tänään aiheeseen liittyen samantyyppisen palakollaasin eli kun haasteena oli alkujaan "Etsi tänään luonnosta yksi marraskuinen väri, joka tällä hetkellä miellyttää silmääsi ja jatka omalla taiteellisella tyylilläsi tuota teosta". Tämmöistä sain aikaan.



-Klikkaa kuvat suuremmaksi-

14.11.09

Google Wave ensikokemus ja sossumediatädit

-Google Wavessa blip eli yksittäinen ryhmäviesti-


Kokeiltiin tässä muiden edelläkävijä-some/digitätien kanssa Google Wavea. Maurelita Ranskassa, Stello Irlannissa ja Pauliina ja minä Suomessa.

Maurelita raportoi:
Google Wave : au banc d'essai * koepenkissä - Maurelita

Otan varmuuden vuoksi saman ruutukaappauksen kuin Maurelitakin.
Omia mielikuviani vielä kutsukäyttäjille avoimesta uudesta palvelusta: Erittäin mielenkiintoinen konsepti ja mahdollisuudet syrjäyttää monta nykyään toimivaa viestintäsovellusta, koska samat toiminnot on siihen integroituna (sähköposti, chat, videoneuvottelu, kuvanjako ja lukemattomat muut kilkkeet).

Google Wave ei sovellu salaiseen ja yksityiseen viestintään siinä mielessä, että aika helposti voisi kuvitella painavansa vahingossa napista lisää lukijoita yksittäiseen "blippiin", jolloin uusi lukija voisi lukea mitä aiemmin on sanottu.

Se myös vähän herätti ajatuksia että missä määrin toisiaan tuntemattomat kontaktini pahastuvat jos heidät niputetaan joukkoviestissä niin että he näkevät toisensa.
Tästä tuli nyt ehdottomasti sähköpostin joissakin tapauksessa syrjäyttävä päivittäinen työkalu.

Olen siis sielläkin "haloefekti", että nykyiset käyttäjät voivat liittää minut kontakteihinsa kun tietävät mitä muuta se edellyttää. Kutsuja ei ole vielä jaettavaksi, mutta saattaa olla tulossa.

Koska näinä aikoina Wavea testaillaan siellä täällä, niin muidenkin kokemuksia on tarjolla blogeissa. Ilmeni että Stello on bongannut tämän
Some of my (very) preliminary opinions on Google Wave « Cloudlands


12.11.09

Valokuvatorstai, ellei...

-klikkaamalla suuremmaksi-

Valokuvatorstai:
kiinalainen sananlasku
Ellei vuorilla ole suuria puita, leikkivät rikkaruohot kuningasta

ja aforismeista vielä tuli mieleen, se viimeksi nauraa, joka hitaimmin ajattelee...

10.11.09

Elokuvamaanantai, rehellistä kerrontaa



Elokuvamaanantai 13. - 9.11.2009
"Elokuvista jää usein mieleen jotakin. Oletko oppinut jostakin elokuvasta jotakin?
Onko oppimasi asia triviaali tiedonripe vai syvästi mullistanut havainto elämästä tai maailmasta? Mikä oli se elokuva, mikä tarjosi sinulle sellaisen informaationpalasen, mitä muuten et olisi tiennyt?", kyselin ohjeessa.
Itse olen oppinut tästä vuonna 1970 tehdyn elokuvan 7-minuuttisesta kohtauksesta sen mitä tarvitseekin tietää länsimaisesta korkeasta sivistyksestä, älyllisestä ylivoimasta ja humaaneista aatteista - eli huomattavasti enemmän kuin koululaitos ja media minulle opettivat.

Kyseessä on Soldier Blue, ohjaus Ralph Nelson. Julkaisuaikaan oli käynnissä Vietnamin sota, itse elokuva kertoo vuodesta 1864.

New York Timesin kriitikko sanoi “must be numbered among the most significant, the most brutal and liberating, the most honest American films ever made.”

Jazz-visan palkintohaikut Vaiheiselta



Suureksi ällistyksekseni onnistuin ratkaisemaan Vaiheisen jazz-visan, itseasiassa jopa niin että yksi arvaukseni sai myös välipalkinnon.

Sain siis omakseni kaksi haikua, jotka tietysti paljastan teille. Tein niistä kuvia.
Ensimmäinen on Porihavainnoista (Pori Jazz esiintyjiä):

Marras kalpea
katsoo ikkunastasi
Se on eksynyt

Toinen on koko homman selvittämisestä (London Jazz Festival 2009, 13.11. alkaen, eli Bingo! Kyseiset artistit esiintyvät siellä - Scofield perjantaina, Hutcherson lauantaina ja Belá Fleck and the Flecktones sekä Corea, Clarke ja White sunnuntaina):

Häntä vilahti
Se etsii paikkaa omaa
kaartuen syliin

Kiitokset vielä Vaiheiselle! Tämä lienee ensimmäinen kerta kun saan lahjaksi itsetehdyn runon? Kuvat suurenevat klikkaamalla

8.11.09

Sapuskat


Jälkiruuaksi jogurttiin sekoitettuja mandariini- ja omenakuutioita. Mandariinit kaupasta, omenat vanhempien puutarhasta.


Kaupan lohipyöryköitä tarjouksesta ja itsetehtyä salaattia (jäävuorisalaatti ja maustekurkku + sinappinen salaatinkastike) + hedelmänektaria
Tosin tämän mainion satsin lisäksi tuli vetäistyä ruisleipä juustolla, munkki (kylässä), minisuklaalevy ja kahvia.

Nyt kyllä loppui se "vierasvara"-suksaatin osto ennen joulua!

7.11.09

Sunnuntaiklassikko, onko Tony Burrows tuttu?

Te ette ehkä usko tätä jos ette ole ollut olemassa vuonna 1970...
oli olemassa ihminen joka lauloi kaikki yhtyeet joissa oli jäsenenä myyntilistoille tulematta tutuksi omalla nimellään.


Helmikuussa 1970 brittiläisessä hittiohjelmassa Top Of The Pops esiintyy kolme eri bändiä listakärjestä Edison Lighthouse (viikon ykköshitti, sivupalkissa viikon piisinä "Love Grows"), White Plains ja Brotherhood of Man. Ja kaikkien aktien laulusolistina oli sama heppu, sessiomuusikko Tony Burrows. :D

(EDIT: Itseasiassa yllä olevassa versiossa Andy Locke lipssynkkaa Burrowsin vokaaliosuutta. Sivupalkissa Tony Burrows vetää saman Top of the Pops -ohjelmassa.

Mutta ihan komea kaveri Tony on! Mutta ihmettelinkin voiko ulkonäkö vaihdella noin paljon ;D)

Hänelle on muutenkin kirjattu ennätys eniten hittilaulujen solistina eri yhtyeille lukumääräisesti.
Jannun nimi ei soita välttämättä monellakaan kelloja, mutta yhtyeet olivat aikansa eniten myyneitä ja nimenomaan silloin kun kokoonpanosta löytyi Tony veisaamasta.

Siihen aikaan tehtiin suomihittejä käännösiskelmistä. Tonyltä on peräisin mm. "Every Little Move She Makes " eli Pepe Willbergin "Elämältä kaiken sain".

Tony yhtyeitä mm
Kestrels
Ivy League
Flowerpot Men
Edison Lighthouse
White Plains
The Brotherhood Of Man
The Pipkins
First Class
****
Muiden sunnuntaiklassikot

12 kuvaa, Marraskuu 2009


7.11.2009 Muurame
Tagillä 12photos kuvat peräkkäin
Tänään tuli taas lunta, tähän asti se on aina sulanut pois.
Kuvasuhde muuttunut (Olympus SP-590UZ), klikkaa kuva suuremmaksi
Linkki muiden 12 kuvaa -sarjoihin

4.11.09

Yhteisöllistä taiteilua marraskuun selättämisen merkeissä


Lepiksen käynnistämä
How to survive november
luo ryhmätöinä taidetta.

Teosten etenemistä voi tarkkailla täällä
How to Survive November - Photobucket Groups
How to Survive November - rinki 2 - Photobucket Groups

Itse en kerennyt lähteä mukaan, mutta mielenkiintoista on seurata sivustakin.

2.11.09

Jos palkkaa ei saa, miten sitä voi alentaa?

Suomesta on kovalla vauhdilla tulossa taas luokkayhteiskunta.

Opin juuri että 13% Suomen työvoimasta tekee työtä palkatta ns. palkattomassa työharjoittelussa. Olen siihen osallistunut minäkin, ammattikorkeakouluaikana tein työharjoittelussa ilmaiseksi samaa mitä olin tehnyt palkallisena edelliset 18 vuotta.

Aamulla Koneen johtaja Alahuhta esitti että työntekijöiden palkkoja pitäisi alentaa kilpailukyvyn nimissä, samaan aikaan hän on itse kaksinkertaistanut palkkansa. Koneen Matti Alahuhta ansaitsi viime vuonna 4,05 miljoonaa euroa. Sanoisimpa että ellei olisi noinkin vakavasta asiasta kyse niin ilmassa leijuu todellisen aivopierun väkevä aromi.

Joopajoo...

Tämän Neulekirpulta bongaamani pomotestin mukaan olen johtajana 75%:sti kuten Jorma Ollila. Hänellä oli vuonna 2008 veronalaista ansiotuloa 7,79 milj. euroa. Kun Ollilan pääomatulot lasketaan mukaan, hänen vuosiansionsa nousee lähes kahdeksaan miljoonaan euroon.

Anne Brunilalla on naisena pienemmät tulot kuin Ollilalla ja TOP-10.llä, mutta häntä muistutan johtajana vielä enemmän.

1.11.09

Sunnuntaiklassikko, Jim Capaldi



Kissamau oli täällä seuranani viikonloppuna, että Sunnuntaiklassikkojen soitto meni vähän myöhään kun meillä oli muuta ohjelmaa.

Viikon piisinä soi sivupalkissa jo Jim Capaldin - Oh How We Danced (1972), josta Muska teki hienon suomalaisversion Häämuistojen valssi.

Jatkamme Jim Capaldin (24.8.1944 - 28.1.2005) seurassa vielä klassikoissakin, Old Photographs sopii mainiosti minun soittolistalleni kun valokuvat, vanhat ja uudet, ovat niin olennainen osa maailmaani.
Jim Capaldi - Levyltä Let The Thunder Cry (1981)
Rumpali Nicola James Capaldi perusti brittibändi Trafficin Steve Winwoodin kanssa. Winwoodia ja Spencer Davis Grouppia on soitettukin jo toimestani.

Lauluntekijärumpalista multi-instrumentalistiksi muuntuneen Capaldin soolouralle mahtuu monta hienoa laulutulkintaa.



You know, I had the ability like a catalyst to really get everybody hyped up.
Jim Capaldi


Lyrics
Yesterday I felt the wind blowing 'round my shoulder
Feel like I'm getting older
Still I can't forget your face

Separated by a million miles of ocean
My heart still feels emotion
Even in this lonely place

Old photographs and places I remember
Just like a dying ember
That's burned into my soul
Even though we walk the diamond-studded highways
It's the country lanes and byways
That makes us long for home

Lately I just find my mind has turned to dreamin'
Making plans and scheming
How I'm gonna get back home

But deep down inside I know its really hopeless
This road I'm on is endless
We climb our mountains all alone

REFRAIN

That makes us long
For home


muiden klassikot