Pages

30.11.07

Joulukalenteri.jpg ja Jaikupikkujoulut

- Taken at 8:46 PM on November 30, 2007 - cameraphone upload by ShoZu

Olen muuten parhaillaan maailman perinteisesti ensimmäisissä virtuaalisissa jaikupikkujouluissa. Porukan pääkieli on suomi, Vascellari on ainoa rohkea englanninkielinen paikalla. Hauska meininki ja pioneerihenkeä! Jaikun avulla verkkopippaloitsee vajaa 60 ihmistä, jotka olivat IRL ripoteltuina kuka minnekin.

Muuten, ilmeni sitten sekin että joidenkin jaikuilijoiden, minunkin, julkiset onlinepresence syötteet on varastettu epämääräiselle epsanjalaisperäiselle deittihuijaussivustolle. Yäks!

29.11.07

Valokuvatorstai, tenkkapoo


Valokuvatorstain aiheena on tällä kerralla tenkkapoo. Itsellekin on niitä joskus aina silloin tällöin tapahtunut, mutta ei näytä olleen kamera valmiusasemissa just silloin - kun kuvia oli aihepiiriin tosi vähän valikoimissa. Varmaan ollut sen verran rankka se ajatteluprosessi ja työstäminen miten tilanteesta selviäisi mahdollisimman pienillä vahingoilla eteenpäin ettei kuvaaminen ole tullut edes mieleen.

Lillille sattui pentuna tällainen tenkkapoo. Myöhemmin osoittautui vielä että Lilli olikin kolli, mutta mitä sitä hyvää nimeä vaihtamaan. Tästäkin selvittiin ilman vahinkoja, joskaan ei kaikilta osin kollipojalle ihan tyylikkäästi välttämättä, mutta kuitenkin.

28.11.07

Rutirumps!




Rutirumps! Kesyn seinät vaan murenee kun purkajat ovat hommissa. Nyt ei ole enää paljon jäljellä. Se on aika jännä seurata luhistuuko tuo viimeinen seinä tielle. Lehmukset ja mainospilari on suojattu, mutta pysäköintimittaria ei. Miksi? "Muutos"-tagilla saat näkyviin koko kuvasarjan.

Rytmihäiriöitä bloggauksessa ja kulutuskriittistä ininää






Perkiis! [Joutsalaiseen kieliperinteeseen kuuluva kirosana]

Kävin maanantaina töitten jälkeen kylässä kaverini luona ja bloggausrytmini sekosi nyt pahemman kerran. Tulin kotiin rattoisan illan jälkeen vasta kympin korvilla illalla ja en jaksanut enää avata konetta. Kuinka ollakaan myös kotihuushollit ja lämmitystalkoot jäivät tekemättä ja akuutisti teetättivät heti seuraavana päivänä niin pitkän rupeaman että en taaskaan kyennyt enää kirjoittamaan. Tänään pitäisi sitten korjata tilanne.

Otetaanpa Deli avuksi:

Älä osta mitään -päivä

"Länsimaisen kulutustason kestämättömyydestä johtuen tahdon osaltani ohjata kehitystä säilyttämällä luonnonvaroja myös tuleville sukupolville. Elämänlaatua ja ajankäyttöä ei kannata rakentaa tavarapaljouden varaan. Siksi vietän "Älä osta mitään päivää" 30.11.2007"
Allekirjoitin tuolla osallistumiseni ja olen viettänyt myös "Älä osta mitään marraskuuta". Ruokaa on ollut sallittua ostaa ja autoa tankata. Muuta en ole ostanut. Vallan mainiosti olen pärjännyt shoppaamatta kun en muutenkaan ole mikään kulutushysterian villitsemä.

Mainoskupla-kilpailutyöt 2007 ANTIMAINONTA

"Mainoskupla-kilpailu 2007 Luonto-Liitto ja Voima-lehti järjestävät vastamainoskilpailun, joka haastaa kritisoimaan kulutuskulttuuria huumorilla ja mainosmaailman omalla kielellä."

Hyvä idea! Minä henkilökohtaisesti olen kyllä täysin immuuni mielikuvamainonnalle. Minulla nousee heti niskavillat pystyyn kun mainoksessa tulee vastaan ensimmäinen superlatiivi ja photoshopattu malli. Minkälaisina idiootteina ne tuolla mainostoimistoissa ja firmoissa meitä pitävätkään? Ei mitään rajaa... Vain rehelliset informatiiviset tietoiskut on sallittu meikäläiselle suunnatuissa kaupallisissa tiedotteissa.

Tästä tuli mieleen joku suomalaisen myyntiguru, kenenkä sivuille ajauduin tällä viikolla. Oli kirjoittanut kirjan myymisestä, joka hänen näkemyksensä mukaan alkaa ensimmäisestä asiakkaan ei-sanasta. Jumanklavita! Ei ole pässi päässyt minun käsittelyyni. Jos jollekin helppoheikille ei mene ei-sana välittömästi jakeluun niin tälle myyjäpoloiselle alkaa ns. "kunniankukko laulaa". Joudun itsekin leipäni hankkimiseksi toimimaan markkinoinnin parissa, mutta mihinkään tuputtamiseen en ikinä syyllisty ja olen erittäin hienotunteinen sekä herkkä asiakkaan suhtautumiselle asiaani.

Tradenomiksi opiskelevat naiset odottavat uralta vähän / työelämä / Taloussanomat

Niin minähän olen se jutussa mainittu pienipalkkainen naistradenomi. IT tradenomi-tutkinnon lisäksi "riesana" rekrytoinnissa ovat liiallinen ikä, liian pitkä työsuhde perheyrityksessä johtopaikalla, ylikoulutus hakemiini työtehtäviin kun en ole uraorientoitunut. Nämä ilmevät ensisilmäyksellä jo papereista.

Työhaastallelussa selviäisi lisäksi että n. 20 vuoden esimiesasemassa toimiminen on lyönyt leimansa ja en suhtaudu erityisen suopeasti epäpätevään pomoon, joka pyrkisi kovin ohjailemaan työsuoritustani. Keskustelussa ilmenee myös se että en mitenkään erityisesti ole sitoutumassa juuri kyseiseen yritykseen, koska nekään eivät ole todellisuudessa sitoutumassa minuun, matkustushaluttomuus, haluttomuus ylitöihin, valveutuneisuus työehtoasioissa.

Tradenomiliitto saa minun puolesta repäistä vaikka pelihousunsa. En ole liittynyt jäseneksi, kun minun asiaani ne eivät aja yhtään. Sopii ruveta lakkoilemaan ja kailottamaan epäkohdan korjaamiseksi vaikka heti, mutta mitä? Inahdustaan ei kuulu tradenomiliiton, tai ei sen puoleen, kenenkään muunkaan toimesta. Miksei?

Ruokamenot - Marttaliitto, Vinkkejä ja laskelmia

"Kotitalouksilla menee ruokaan ja juomaan keskimäärin vajaa 300 euroa kuukaudessa, toisilla huomattavasti vähemmän ja toisilla taas enemmän. Ruokamenoihin voimme kuitenkin jokainen itse vaikuttaa."

News - Clean Clothes Campaign

"In this section we compile press releases and news articles from our network: items involving the CCC network across Europe, our partners in producer countries, or with a particular international relevance."

************************

[Tätä Fortum-osaa pikkaisen editoitu ja lisätty muutama linkki 29.11.2007]

Mari Koolta huomioitsin tämän aiheen.

Fortum on avannut ilmastonmuutoksella ratsastavan saitin ja pyrkii kaksinaamaisesti esiintymään hyvin ekona yrityksenä ja näin suorittamaan "viherpesun" ryvettyneelle maineelleen. Tämä on aina niitä asioita jotka tosiaan nostavat niskavillani pystyyn ärsytyksestä. Ensin saastutetaan vuosikausia ja valjastetaan kosket - sitten ollaan yhtäkkiä N-I-I-N puhdas ja ekologinen yritys, jolle ympäristön tila on tärkeä asia. Fortum ei ole ainoa, joka yrittää pelata tätä viherässä-korttia.

Siis minkälaisina idiootteina kuluttajia oikein pidetään? Siis vähän rehellisyyttä kiitos!

Tämä ilmastonmuutosbisnes pitää sisällään valtaisat rahat ja niitä Fortumkin tavoittelee. No, valitettavasti kyseinen lafka on jo menettänyt pelin ainakin minun osalta eli en pääse yli sikamaisten aiheettomien optioiden ja surkuhupaisan viimetalvisen hinnankorotussekoilun aiheuttamasta ällötyksestä ja en rupea ikinä niiden asiakkaaksi. Tuulipuistojen ekologisuuskin tuntuu olevan suhteellista. Ne tappavat kuulemma tuhansia lintuja huitovilla siivillään.

Mari Koo » Arkisto » Nettikeskustelussa teeskentely ei kannata

Viima oli havainnut, kuinka Fortum ja HeyDay (”uuden ajan bränditoimisto”) ovat lähteneet hakoteille trendikkäässä viraalimarkkinoinnissa: keskustelupalstoille pistetään muka-nuorekkaita kommentteja liittyen ilmastonmuutosta käsittelevään Fortumin sivustoon.

viima - Fortum ja HeyDay: Ilmastonmuutos brändätään spämmäämällä 8[ Kiitos ei!

"Kampanjointia varten Fortum on väsäytyttänyt uuden ajan bränditoimistoksi itseään mainostavalla HeyDayllä sivuston, jossa kerrotaan ilmastonmuutoksesta ja kuluttajan mahdollisuuksista vaikuttaa."

Yritykset eivät näköjään ymmärrä mitä ostavat tällaisilta markkinoinnin helppoheikeiltä. Lukemani mainostoimiston kirjoittamat kommentit Suomi24-foorumilla mitkä syöttivät linkkiä Fortumin sivuille oli kirjoitettu teeskentelevän nuorekkaasti ja vielä siten että tuli mieleen niiden takana olevan joku täysi urvelo. Ilmeisesti Fortumin tarkoituksena ei kuitenkaan ole tulla mielikuvissa liitetyksi urveloihin tai pönttö-örvelöihin, luulisin?

,sanoi Erkka. on the internet, nobody knows you're a dog (but everyone senses you're a phony asshole)

"Huokaus... Kertauksen vuoksi, kaivetaan esiin:Kaupalliseen voittoon pyrkivän verkkokeskustelun acb+d -alkeet markkinamiehille"

Fortum - Ilmasto 2007

Ihan hyvin toteutettu se itse sivusto. Itse en kyllä Fortumin kelkkaan ole lähdössä entisten sikailujen ja leväperäisen optiopolitiikan takia. Kun menette sivuille, älkää nyt kuitenkaan täysin sokaistuko tosiasioista, kysehän on Fortumin viherpesuyrityksesta ryvettyneelle maineelleen. Lilius ja samat naamat siellä edelleen vaikuttavat.

Jaikussakin tästä virisi vilkas keskustelu.
*******************

Jaiku | Jaiku on MicroPC-lehden vuoden ilmiö 2007! Tiimimme kiittää virtuaalisesti palkinnosta ja nostaa etukäteen maljan juhlavieraille. Kippis!

Jaiku on MicroPC-lehden vuoden ilmiö 2007! Perjantaisissa virtuaalisissa Jaikupikkujouluissa minäkin otan sitten lasillisen tämänkin asian kunniaksi. Kippis!

*******************
Ja vielä pari uutista ilmastonmuutoksesta ja palmuöljystä, josta minun näkemyksen mukaan ei ole pätkääkään apua ilmastonmuutostalkoissa. Ne suomalaiset toimijat jotka hyödyntäisiävt puunjalostuksen sivutuotteita taas ovat ihan oikealla asialla.

Japan's Cherry Trees Bloom in Fall; Warming to Blame?

"Ornamental cherry trees all over the Japanese archipelago have been blossoming unseasonably this fall, according to local media reports. A few sakura trees—as they are known in Japan—bloom in fall most years."

Planet Ark : Green Group Wary of Plans for "Eco-Friendly" Palm

"KUALA LUMPUR - An environmental group has threatened to withdraw its support for a plan to certify "eco-friendly" palm oil, accusing the world's two biggest producers of cynically exploiting the initiative."

26.11.07

Kesy alkaa olla aika entinen.jpg

- Taken at 3:49 PM on November 26, 2007 - cameraphone upload by ShoZu

25.11.07

Eilinen täysikuu keskellä päivää


Kauppareissulla möllötti täysikuu eilen. Olen tuossa ajamassa Vanhaa Nelostietä/Muuramentietä Muuramesta Jyväskylän (ja nimenomaisesti Keljon markettien)suuntaan. Kuvasta näkee (jos näkee) miten olen laskeutumassa vuorelta laaksoon. Jyväskylän seutu on hyvin mäkistä aluetta. Minä asun suurinpiirtein sillä kohdalla mikä ei jää junamatkustajilta huomiotta - kun Jyväskylästä Tampereen suuntaan mennessä tulee ihan peräkkäin kolme tunnelia.

Olen tuossa Immolan kohdalla linja-autopysäkillä. Häämöttävät talojen katot ovat Hevoshaassa, joka on se uusi asuntoalue Kaijanlammen vieressä.

Tuossa on hirvivaara. Olen nähnyt n. kymmenen vuoden aikana tasan yhden kerran hirviä tuon liikennemerkin vaikutusalueella, mutta kyllä niitä siellä on. Samoin valkohäntäpeuroja, joita olen nähnyt useammin. Muuramen kohdalla Helsinki-Oulu valtatiellä sattui ennen paljon hirvionnettomuuksia, mutta käsittääkseni ne ovat vähentyneet kun Muuramen etelälaitaan Korpilahden rajalle on tullut pitkät hirviaidat uudistustöiden jälkeen.

Näytä suurempi kartta

24.11.07

Viikonlopun kissakuvasatoa


Ulpukka-neito tänään
Sepe ja taustalla Veijo Salmi
Viikon kissakuvissa siis tällä kertaa Sepe, Veke ja Ultsi.
Tyyne, Dolby ja Surround olivat toisessa huoneessa nukkumassa kun nämä otettiin.

Lähipiha ja ympäristökasvatus








Lauantaiaamu valkeni kirkkaana. Toivottavasti kerkeän kuvaamaan enemmänkin tänään.

Ympäristökasvatus Keski-Suomessa, Piispala - Vinkkejä opetukseen

Työkalut käyttöön - Vinkkejä opetukseen
Netistä löytyy paljon vinkkejä ja aineistoja ympäristökasvatukseen koululaisille ja muille asioista kiinnostuneille. Tuolla on lauantaipäivän ratoksi melkoinen linkkilista sivustoille, joiden aiheena on kestävä kehitys, kulttuuriympäristöt, luonto, kestävä kulutus, kierrätys ja ilmaston muutos.

Tehtävä konfiskoitu suoraan Ketoneilikka ja kivijalka -opetuspaketista.

Tehtävän tarkoituksena on auttaa hahmottamaan sitä, miten kulttuuriympäristö on jatkuvassa muu-toksen tilassa ja miten oma toimintamme siihen vaikuttaa.

Oppilas toteuttaa tehtävän seuraavasti: a) Haastatellaan isovanhempia tai muita vanhoja ihmisiä. Tavoitteena on saada selville, millainen oli heidän nuoruutensa kulttuuriympäristö ja miten he muistavat siinä tapahtuneet muutokset. Nauhoitetaan vastaukset tai kirjoitetaan ne ylös. Haastateltavaa voidaan myös pyytää esittelemään vanhoja valokuvia.
Haastattelukysymyksiä:
- Millainen nuoruutesi asuinympäristö oli ja missä se sijaitsi?
- Millainen oli maisema?
- Minkälaisia rakennuksia siellä oli?
- Kuinka pitkä matka oli kauppaan, entäpä kaupunkiin? Miten sinne kuljettiin?
- Millaisissa paikoissa vapaa-aikaa vietettiin?
- Miten kyseinen ympäristö on muuttunut?
- Mikä on säilynyt ennallaan?
- Millaisia olivat uudet rakennukset?
- Millä tavalla koit muutoksen?
- Millaisena koet nykyisen asuinympäristösi?

Kesken. Vastauskin (myös isän ja äidin) on tulossa =D

Omat:
- Millainen nuoruutesi asuinympäristö oli ja missä se sijaitsi?

  • Lapsuuteni koti sijaitsi Jyväskylän Tourulassa, mansardikattoinen usean perheen puutalo, jossa oli piharakennuksissa sauna ja ulkovessa ja toisessa ulkorakennuksessa sauna ja pesutupa. Meillä oli isän ja äitin kanssa vuokralla alakerrasta yksi asunnoista 60-luvulla, nykyään sitä voisi kutsua yksiöksi tai ehkä kaksioksi. Siihen kuului iso lasiveranta, eteinen, iso keittiö ja iso olohuone. Asuin siinä n. 5-10 vuotiaana kunnes muutettiin kerrostaloon Tourulaan.

- Millainen oli maisema?

  • Luonnonläheinen alue Jyväskylän keskusta lähellä, mutta pihapiiriä hallitsi autokorjaamo (Sisä-Suomen Autokeskus) ja pari huoltoasemaa (Esso ja sitä vastapäätä Gulf). Lapset, joita pihapiirissä oli monta, kolasivat itselleen luistinradan läheisen pellon ja radan välisille tulvavesien valtaamille isoille lammikoille.

- Minkälaisia rakennuksia siellä oli?

  • Mansardikattoinen keltainen talo, jossa kaksi asuinkerrosta, kellari ja vintti. Liiterirakennus jossa oli ulkohuussi toisessa päädyssä ja sen vintillä jonkun hylkäämiä sodanaikaisia kessupaaleja. Toisessa ulkorakennuksessa oli sauna ja jonka padassa pestiin pyykki. Pihassa oli toinenkin omakotitalo, mutta se oli jo silloin tyhjillään ja lukittuna. Samalla tontilla sijaitsi iso autokorjaamo ja "lasipalatsi" missä myytiin uusia mersuja. Tontin alareunassa oli myös pyöreämuotoinen lukittu peltihalli, minkä taakse oli hyvä mennä piiloon. Toisella puolella tonttia oli Esson huoltoasema, jossa vielä silloin huollettiin autoja. Essolla oli myös baari. Vapaaherrantien toisella puolella oli myös Gulfin huoltoasema, jossa oli myös baari. Aika vallitseva rakennelma lähipiirissä oli myös sittemmin purettu myllyrakennus ja nykyisen Minimanin paikalla ollut Jyväshyvän leipomo, josta levisi usein piparin tuoksu koko lähitienoolle. Siihen aikaan Kankaan paperitehtaalta lorahteli Tourujokeen vähän väliä. Oli mielenkiintoista katsoa minkä värinen joki oli minäkin päivänä. Uimapaikkamme oli Tourujoen yläjuoksulla, tehtaan yläpuolella, Koskenharjun urheilukentän vieressä. Joki oli niin äkkisyvä että rannalta saattoi hypätä jalat edellä veteen ilman että jalat tapasivat pohjaan. Uimataito piti siis saavuttaa ennenkuin siinä pystyi uimaan, virtakin on aika kova.

- Kuinka pitkä matka oli kauppaan, entäpä kaupunkiin? Miten sinne kuljettiin?

  • Lähin ruokakauppa oli Kaistisen yksityinen pikkukauppa Tourulassa. Sinne oli n. 1 km. Sinne mentiin kävellen tai pyörällä. Jyväskylän keskustaan oli 10 minuutin kävelymatka, mutta se tuntui silti olevan aika kaukana. Kaupasta ostin "pennin nalleja" eli pennillä sai nallekarkkeja ja paperinukkeja itselleni. Yhden nuken nimi oli Loise (Louise).

- Millaisissa paikoissa vapaa-aikaa vietettiin?

  • Leikittiin kavereiden kanssa laajassa pihapiirissä tai pidettiin kerhoa korjaamon ruokahuoneessa. Rakensimme aina lumilinnan talvella, luisteltiin ja hiihdettiin Laukaaseen menevän radan vieressä ollutta latua. Radalla liikkui päivittäin sekä höyryvetureita että dieseljunia. Koulussa kävin sitten Halssilan kansakoulussa, olin ekaa sukupolvea tenavia mikä aloitti siellä koulussa. Jos olisin mennyt vuotta aiemmin kouluun olisin mennyt Tourulan kansakouluun, joka on Aholaidassa ja siellä on nykyään Tekeväsäätiön tiloja. Tourulan koululla muistan käyneeni jossakin käsityökerhossa lapsena. Kesäisin uimassa käytiin pyörällä Tourujoessa Koskenharjun kentän vieressä.

- Miten kyseinen ympäristö on muuttunut?

  • Kaikki on purettu ja tontti tasoitettu. Osaksi se jäi 1989 valmistuneen rantaväylän alle, mutta talo sijaitsi suunnilleen nykyisen Tourulan McDonald'sin kohdalla. Tontilla on myös nykyään liikerakennus (korjaamon paikalla), jossa aluksi toimi K-Kauppa Isoetu, jota ei enää ole, vaan tila on jaettu osiin pikkufirmoille.

- Mikä on säilynyt ennallaan?

  • Ei paljon mikään... no. läheisyydessä sijaitseva Kankaan paperitehdas, on jotakuinkin entisellään aitojensa sisällä. Vanha puu-Tourula on purettu ja tilalla on punatiililähiö.

- Millaisia olivat uudet rakennukset?

  • Sekalaista laatikkorakentamista :(

- Millä tavalla koit muutoksen?

  • No, /Ceestähän se oli. Puu-Tourula olisi ollut ehdottomasti säilyttämisen arvoinen. Nykyään se olisi säilytettynä hieno kulttuuriympäristö, mutta se ei sopinut nousukasmaisen Jyväskylän kaupunkistrategiaan. Se koko strategia on myös anaalista, siksi muutinkin sieltä pois. Jyväskylän olisi pitänyt jo ajat sitten laajeta muualle kuin Harjun ja Jyväsjärven ympäristöön. Nyt olisi sitten erilaisia ikäkerrostumia ja mukavia kohtuuhintaisia vanhoja alueita. Vaan ei, sen sijaan meistä opetettiin autoilevia marketkansalaisia. Koko keskustahan on aivan syvältä paikkakuntalaisten mielestä, yksimielisesti. Kallis, täyteenahdettu ja hankala sumppu - jota vältetään kuin ruttoa. Satunnaisista turisteista saattaa kyllä olla kiva kipata kesällä huurteisia kävelykadun terasseilla.

- Millaisena koet nykyisen asuinympäristösi?

  • Minulla on kohtuusuurella tontilla metsäisen luonnon keskellä 50-luvun rintamamiestalo ja piharakennukset Muuramen kunnassa lähellä Jyväskylän Keljonkangasta, siinä mielessä olen palannut vuosikymmenien kerrostaloasumiskauden jälkeen juurilleni. Vielä vähän aikaa inhimillinen ja luonnonläheisen mukava kaavoittamaton asuntoalue, mutta aivan lähiaikoina kaupunki on tehnyt kaavan joka sallii 250 uuden omakoti- ja pienkerrostalorakentamisen aivan nokkani eteen :(

23.11.07

Teoria kaikesta olevaisesta


Äh, unohduin lukemaan esimerkiksi näitä Surfer Dudesta kirjoitettuja juttuja liian pitkäksi aikaa, enkä nyt jaksa kirjoittaa enää mitään...

Surfer Dude on tämä kaveri, jonka teoria tuli julki tässä muutama aika takaperin. Aika vakuuttava nimi ainakin "Surfer Dude's Theory of Everything". Mikäs siinä, olihan Einsteinkin alussa tullimies. Jos/kun elokuva tulee DVD:lle, aion sen ehdottomasti katsoa.

Onneksi Surfer Dude ei ole syntynyt Suomessa, jos tuolla harrastuksella on kerran ollut noin kirkastava vaikutus ajatuskulkuun. Täällähän ei ole sellaisia maininkeja ja lämpimiä vesiä kuin lännenmailla. Olisi saattanut alkaa mököttämään ja ryyppäilemään täällä pohjanperukoilla. Nyt hän jakaa aikaansa surffailemalla Hawaijilla ja hiihdonopettajana Lake Tahoella. No, on hänellä kyllä fysiikan tohtorin tutkinto, mutta hän ei ole virassa missään yliopistossa. Näinköhän hän on Einsteinin seuraaja ja kykeni löytämään fysiikan sata vuotta jahdatun Graalin maljan, teorian kaikesta olevaisesta.
  1. Surfer Dude's Theory of Everything - The Movie - Telegraph

    "Hollywood is now chasing the "surfer dude," who last week electrified the scientific community with his theory of everything, so that his extraordinary story can be told in a movie."

  2. Is this the fabric of the universe? - Telegraph //E8, Universal Theory of Everything

    "The result of the E8 calculation, which contains all the information about E8 and its representations, is 60 gigabytes in size. This is enough to store 45 days of continuous music in MP3-format. If written out on paper, the answer would cover an area the Manhattan."

  3. Surfer dude stuns physicists with theory of everything - Telegraph

    "An impoverished surfer has drawn up a new theory of the universe, seen by some as the Holy Grail of physics, which has received rave reviews from scientists."

22.11.07

Varo farkkukaupassa, Buy Clean Clothes

Nostetaanpa tämä tuolta uutisvirrasta erikseen esiin.

Henkilökohtaista ostoboikottilistaani editoitu ja päivitetty tämän asian tiimoilta tänään vaikken olekaan enää kohderyhmää. Suomessa näitä rytkyjä voi tietämättään vahingossa ajautua ostamaan parissa teinien suosimassa farkkuketjussa (Spirit Store ja JC). Pitäkääpä varanne!
  1. Verkkolehti InMediasRes: Epäeettisiä rätei ja lumpui

    "Nytpä syynäämään vaatekaupassa tarkemmin, mitä niskalapussa sanotaan ja aktiivisemmin kyselemään, miten eettisesti vaate todellisuudessa on tuotettu.", kehottaa Kirsi.

  2. Intialaisyhtiö vaientaa arvostelijoita kans.välisellä pidätysmääräyksellä

    "Intialainen vaatetusyhtiö Fibre & Fabrics International (FFI) uhkaa kansainvälisellä pidätysmääräyksellä järjestöjä, jotka ovat arvostelleet yhtiön Bangaloren tehtaiden työoloja. Kansainvälisen Clean Clothes -kampanjan hollantilainen koordinaattori Esther de Haan ja hänen kollegansa on haastettu Intiassa oikeuteen, samoin kampanjan nettisivujen ylläpitäjä sekä hollantilainen laajakaistaoperaattori. Yhtiö hakee nyt alioikeudesta kansainvälistä pidätysmääräystä, jonka nojalla haastetut voidaan pyytää luovutettavaksi Intian viranomaisille mistä tahansa maasta. Oikeuden odotetaan päättävän pidätysmääräyksestä perjantaina 23. marraskuuta.", alkaa pöyristyttävä sananvapautta ja työntekijöiden poljettuja ihmistoikeuksia koskettava raportti, jonka lonkerot ulottuvat myös Suomeen useilla paikkakunnilla toimivien ketjujen tyrkyttäessä kyseisiä kledjuja kuluttajille.

Valokuvatorstai, aikakäsitys


Valokuvatorstain tämänkertainen haaste on tekstikatkelma.
"Minun mielestäni suurimpia virheitämme, heti ihmisenä olemisen jälkeen, on aikakäsityksemme luonne. Meillä on kaiken maailman kapistukset, kellot ja kalenterit, jotka siivuttavat ajan kuin makkaran, ja me nimeämme siivut aivan kuin omistaisimme ne eivätkä ne voisi koskaan muuttua - "kello 11.00, 11. marraskuuta 1918" - vaikka todellisuudessa ne saattavat hajota kappaleiksi ja vieriä tiehensä aivan yhtä helposti kuin elohopeapisarat."
(Kurt Vonnegut: Maaton mies, Tammi 2007, suomennos Erkki Jukarainen)
-kuvat suurenevat klikkaamalla-
Kiire-kuva on tältä päivältä, neljänruuhkasta Jyväskylästä.

Vastapareja valitessani tulin siihen tulokseen että ihmisten kiire ja vanha/uusi -aikakäsitys astuvat kuvaan mukaan heti jos siinä on ihmisiä tai ihmisten tekemiä asioita.
Luonnossa ajan kiertokulkua ovat
  • aamu, päivä, ilta ja yö
  • kevät, kesä, syksy ja talvi
  • uusi kasvu ja kompostoituminen

21.11.07

Purku puolivälissä.jpg

- Taken at 1:43 PM on November 21, 2007 - cameraphone upload by ShoZu

20.11.07

Laitoshoidon salaisuudet


Tänään kuva ja jutunaihe eivät liity millään tavalla toisiinsa.

Askartelin nimittäin aikani kuluksi muutaman kuukauden vanhaa kuvaa, jonka olen kuvannut kun Kissamau oli täällä käymässä. Tämmöinen tuli. En ole ihan 100 %:n tyytyväinen syväämisen laatuun (kun en oikein jaksanut panostaa reunoihin), mutta muuten tämä on just sellainen kuin pitikin tulla. ;D

Tämä siis kuvalliselta rintamalta.

Päivän puheenaiheista tärkein oli minusta tämä:
In Medias Res Verkkolehden Kirsi oli ottanut puheeksi tärkeän asian, laitospotilaiden huumaamisen. Ei taida valtamedia uskaltaa pistää lusikkaansa tuohon soppaan... Veikkaan nimittäin että vaikka potilaita on kuollut - olemme nähneet vasta jäävuoren huipun. Onhan se niin sairasta ja kuvaa tehokkuusyhteiskuntaamme irvokkaan peilikuvan tavoin. Olen itse kirjoittanut aihetta sivuten täällä, "mummoille vaipat pöksyyn ja pää tyynyyn jo iltapäivällä"..

Verkkolehti InMediasRes: Hirvittävä totuus kaivetaan mullan alta

"Insuliini ei suinkaan ole ainoa aine, jota laitoksissamme käytetään muusta kuin lääketieteellisestä tarpeesta johtuen. Edelleen vanhustenhoidossa henkilökuntapulaa lääkitään pumppaamalla potilaisiin tai asukkaisiin rauhoittavia lääkkeitä, joilla on paljon muitakin ikäviä sivuvaikutuksia sen lisäksi, että ne aiheuttavat tylsyyttä.
Nyt olisi oikea aika nostaa kissa pöydälle ja arvioida hoitotyön todelliset käytännöt ja työn tosiasialliset eettiset perustat.", sanoo Kirsi Myllyniemi verkkolehdessä.

19.11.07

I don't like mondays




I don't like mondays. As a matter of fact I hate mondays.

Onko teillä koskaan sellainen tunne teiltä vaaditaan himppu liikaa?

Vaan onneksi hjuumori auttaa kestämään! Tänään tämä autonmyynti-ilmoitus kirvoitti iloiset naurunremakat vaikka olin ensin aivan puhki.
Nissan Primera Porrasperä - Vaihtoautot ja uudet autot //Tämä riivatun nissanin ilmoitus on lähtenyt elämään omaa elämäänsä netissä =D

Kameraveneen Marin stressivene -postauksesta saa kuvaa minkälaista päänvaivaa ja puuhaa tuollaisen isomman paatin omistaminen aiheuttaa. Meillä ei ole onneksi kuin soutuvenho.

18.11.07

Keljonlahden voimalatyömaa






Heh, kävin taas tänään toteamassa kameran kanssa että Jyväskylän kaupunki on aivan uskomattoman ruma paikka.

Ajelin meiltä Keljonlahdentielle, kuvasin vastarannalta tulevan Keljonlahden voimalan paikan (missä rakennustyö on alkanut eli se on tuo hakkuuaukko), jatkoin matkaa rantaväylältä Tourulan rampista Seppälän läpi kohti Laukaata ja Tiituspohjaa ja kutakuinkin samaa reittiä takaisin.

Nämä kuvat on otettu Keljonlahdentieltä mattojenpesupaikalta Keljonlahden yli Keljonkankaan suuntaan tänään.
Vertaa Antti-Juhani Kaijanlahden (ihan?) samasta paikasta elokuun 17. 2007 otettuun kuvaan.

Matkan rakennusarkkitehtonista sekamelskaa katsellessa tuli mieleen että tämän rumemmaksi ei kaupunki taida tulla millään erityisellä suunnittelemisella (tai suunnittelemattajättämiselläkään) - aivan ilmeisesti on saavutettu jo sellainen ällöyden kulminaatiopiste että mitään ei ole enää tehtävissä.

Ilmeisesti täällä on kuitenkin varsin hedelmällinen maaperä kun kaikki jättömaa pukkaa tuota halvatun pajukkoa ja muuta pikkupuuta sellaisena rannettavahvana aivan läpipääsemättömänä viidakkona, jos ei joka vuosi sitä karsi ja raivaa. Että kyllä energiapuuta piisaa ihan omasta takaa. Sitäkin tuolla tullaan polttamaan, vähän seassa.

Linkit.
40100-blogin tagi "Keljonlahden voimalaitos"
Jkylän KuntaToimisto Dn 5407

"Keljonlahden voimalaitos vähentää vastapainetuotannon edullisuuden ansiosta energian hinnan korotuspaineita. Investointi tukee Jyväskylän Energia Oy:n strategiaa, jonka tavoitteena on vakaa ja helposti ennakoitava hinnoittelu, jossa markkinariskit olisivat erittäin vähäiset. Kansallisella tasolla hankkeen voidaan laskennallisesti osoittaa vähentävän riippuvuutta tuontisähköstä noin 3-5 %. Hanke on siten myös Suomen energiapoliittisten linjausten mukainen.

Voimalaitoksen rakentaminen tarjoaa työtä noin 1300 henkilötyövuotta (htv), käyttö noin 70 htv Jyväskylässä sekä vähintään 400 htv polttoainehuollossa muualla Jyväskylän seudulla ja Keski-Suomessa.", Jyväskylän kaupunki, Kuntatoimisto.




Näytä suurempi kartta

17.11.07

Juhlapostaus


Tässä aivan näinä päivinä tulee tämä Halo Efekti (2.0) -blogini vuoden vanhaksi, tarkalleen ottaen 19.11.2007.

Tämä on 884:s kirjoitus tässä blogissa. Näitä on siis kirjoitettu monista muista blogeista poiketen peräti lähes 2½ kpl päivässä. Joissakin ei ole kuin pelkkä kuva, jotkut taas saattavat olla pitkiäkin juttuja ja kuvasarjoja. Tämähän pyrkii olemaan valokuvablogi edelleen, vaikka sanat välillä riistäytyvät pääosaan.

Tämä ei suinkaan ole ensimmäinen kokeiluni bloggaamisen alalla, vaan minulla on ollut valokuvablogimaista sisältöä verkossa vuodesta 2002.

Olen tyytyväinen siihen että olen ollut reipas ja aktiivinen päivittäjä. Tuli aikoinaan onneksi valittua genreksi tuo makasiinimallinen tykitys eikä mitään erityistä kapea-alaista niche-blogia missä pitäisi noudattaa karsivaa linjaa siinä että mitä voi ottaa käsittelyyn ja mitä ei. Tähän löytyy onneksi helposti päivittäistä inspiraatiota mikä kiinnostaa itseäni.

Jos jollekin ei ole vielä selvinnyt, minulla on tapana pitää tätä globaalisti avoimena muistikirjanani ja linkkipankkina - kirjaan tänne asioita mitkä sinä päivänä ovat herättäneet mielenkiintoni. Koska mielenkiinnon kohteeni ovat moninaiset, voi täältä löytyä mitä vaan ja tyylilaji on enimmäkseen vapaa...

Kuten niin monilla muillakin työ vaan haittaa tätäkin harrastustoimintaa pahasti ja mietinkin usein että miten paljon helpompaa ja antoisampaa tämä olisi - jos ei tosiaan tarvitsisi hinata itseään aamulla työpaikalle ja koluta tuolla netin syövereissä kahdeksaa tuntia päivässä että jotakuinkin pysyy leivässä. Kansalaispalkka, se pitäisi saada nyt heti. Tämänkin blogin taso nousisi hetkessä uusiin sfääreihin, sekä valokuvien että tekstin osalta. This is a promise. ;D

Sisällön näkijöiden määrästä ei ole oikein varmaa tietoa, laskuri nimittäin oli välillä jumissa ja kerran se hukkasi tuhansia kävijöitä ikuisiksi ajoiksi. Samoin kävi kun Google Analytics sekosi sivujen ulkoasumuunnoksen yhteydessä ja en jaksanut syventyä sen korjaamiseen useampaan kuukauteen, kun en pitänyt sitä niin tarpeellisena. No, olen aivan tyytyväinen tuohon tämänpäiväiseen laskurissa näkyvään 40748 kävijään, mikä tekee vähän toistasataa päivässä. Feedburner RSS-syötteellä on tilastojen mukaan 30-50 tilaajaa päivittäin (ennätyspäivänä total use 660, live hits n. 1kpl/minuutti just nyt vilkaistessani). Hajontaa on tietysti päivien välillä, riippuen miten mielenkiintoisesti olen onnistunut jutuissa.

En koskaan oikein täysin jaksa käsittää netinkäyttäjien klikkailulogiikkaa ja hakukoneiden panosta vierailijavirran syntymisessä, nimittäin siinäkin entisessä pääblogissani (minullahan on näitä monta, mutta en ole viimeaikoina kerennyt muita paljon päivittää) mistä siirryin tänne vuosi sitten (päivittynyt viimeksi 11/2006 eli vuosi sitten) oli eilen kävijöitä 36. Ja jollen olisi poistanut sitä Blogilistalta kokonaan, sillä olisi todennäköisesti vieläkin enemmän tilaajia kuin tällä blogilla. Mutta ei sitä tarvitsekaan ymmärtää. Näin vaan on. Mutta se asettaa esimerkiksi mainosfirmojen lyhytikäiset kampanjablogit outoon valoon (muutenkin kuin sisältönsä osalta), olivatpa ne miten hakukoneoptimoituja tahansa.

Laitan tähän pari linkkiä tuoreisiin netistä bongaamiini "kulutusjuhla"-tagin alle kuuluviin juttuihin:
Kulutusjuhlan Mari ja pojat ovat työstäneet tällaisen paperin (5-sivuinen pdf) siitä miten nettiaktiiviset kuluttajat viestivät toisilleen kulutuskokemuksistaan nykyajan puskaradiossa.
Whitevector on suomalainen yritys, joka kertoo toimenkuvakseeen sivuillaan
"Hyödynnä Internet-keskusteluja markkinoinnissa ja viestinnässä! TracSense-tuotteilla pystyy räätälöidysti koostamaan keskustelut esimerkiksi omien ja kilpailijoiden brandien näkyvyydestä, seuraamaan herääviä keskusteluja sekä analysoimaan missä ja mistä aiheista keskusteluja käydään."
Siis minun on kyllä vaikea nähdä että yritysten kannalta tämä olisi nähtävisssä pelkästään noin positiivisena ilmiönä. Mutta eihän kenelläkään ole enää mitään mahdollisuuksia vaientaakaan tökeröstä toiminnasta raivostunuttta kuluttajaa jota on huijattu. Hänestä voi tulla peräti maailmanlaajuinen julkkis, kuten jenkeissä operaattoriinsa suivaantuneesta mummelista josta tehtiin sankarikuluttaja hänen käytyään pajavasaran kanssa saamassa raivarin firman asiakaspalvelussa. Tuossa ei minkäänlainen "maineenhallintaoperaatio" enää auta.;D

Minäkin olen purrut yrityksiä nilkkaan mm. moniosaisella Soneraonpaska-episodillani, osallistumalla "Älä osta mitään marraskuuhun", Hairstore uutisiin linkkaamalla ja esittelemällä teille henkilökohtaisen ostoboikottilistani (sinne on tulossa uutena Dole, Chiquitan ohella) jne.

Toisaalta olen myös ilmaissut tyytyväisyyttäni palveluihin, vinkannut mielenkiintoisista uutuuksista pyytämättä/korvauksetta. Heh, tämähän on citizenmediaa jota tuottaa "artist, formerly known as customer" tai Soneran tapauksessa "customer strikes back". =D

Yritysten kannalta karu tosiasiahan on se että minun sanomisillani on suurempi huomioarvo kuin valtaosalla suomalaisista pienistä yrityksistä tai monenlaisista hankkeista - johtuen pitkästä ja ahkerasta nettihistoriastani ja luontaisesta SEO-henkisyydestä. Vaikka eihän tällaisista ihmismääristä vielä voi tietenkään edes puhua samana päivänä kuin jostain valtakunnallisesti luetuimmista saiteista, joissa tuollainen määrä kävijöitä on varttitunnissa. Tosin TOP-listan (lukijamäärillä mitattuna) blogeista monikaan ei kiinnosta minua sisältönsä puolesta pätkän vertaa. Valokuvausharrastus pyörityttää minua erityisen usein ja mielellään fotobloggaajien sivuille.

Soneran on sitten turha tulla pyytämään minua kaveriksi Facebookissa. ;D

Eräs "virstanpylväs" ;D on nyt myös monen vuoden nettilöpisemisen jälkeen saavutettu, tällä viikolla tuli sitten ensimmäinen bloggaajana saatu VIP-kutsu yrityksen järjestämään tilaisuuteen, muoti ja fashion -alalta vieläpä. Koska tapahtuma järjestetään Tshadissa kutsu jää minulta nyt käyttämättä, mutta kyllä se ihan oikeasti ilahdutti mieltäni ja loi valveutuneen ja aikaansaseuraavan kuvan firman markkinointiosastosta.

Tiedoksi jatkoa varten että olen aivan mahdoton kotivalo eli himatuikku ja Jyväskylää kauemmaksi minut on äärimmäisen vaikea houkutella katsomaan mitään - ja jos tulenkin olen ennalta-arvaamaton, kriittinen ja ennenkaikkea independent. Kukkahatun eli Flower Power-tädin suuhun ei sanoja pane muut kuin rouva Halo Efekti itse, edes rahalla ääneni ei ole ostettavissa. Joissain tapauksissa saatan olla kohteliaasti hiljaa, mutta olen rehellinen havaitsemistani asioista.

Vaikka otsikossa lukee juhlapostaus, ei tämä nyt erityisen juhlavalta hetkeltä vaikuta, kun minulla on paljon vanhempiakin blogeja. Tarkoitus on siis jatkaa entisin kujein, mutta lisää oppien ja aikaansa seuraten.

Nyt tuli tuon VIP-kutsun innoittamana puhuttua enemmänkin tuosta kuluttaja-aktivistibloggaamisesta, mutta sehän nyt on kuitenkin vain pieni osa tätä hommaa.

Oh, I elfed myself - again! =D


Hey, I just made a total elf of myself. Ooops, I did it again! =D

Tämänvuotinen joulutonttuilu on nähtävissä täällä http://www.elfyourself.com/?id=9529228893
Tuli taas tehtyä tämä elf-iloittelu kuten viimevuonnakin.
Neulekirppukin on näköjään jo kerennyt tekemään Mustalle Kanillekin oman elfin.

Kansalaisverkko on opintojen äiti


Nyt pitää kiirettä... Tämä on keskeneräinen postaus aiheesta elinikäinen opiskelu ja Mikkelissä järjestetty tilaisuus kansalaismedian hyödyntämisestä opetuksessa. Muokkailen ihan kohta tästä merkinnästä selvemmän muistiinpanon.


Tämä on siis vasta aihio. Täydennän tätä tutkiessani asiaa lisää.

16.11.07

Perstai.jpg

- Taken at 4:07 PM on November 16, 2007 - cameraphone upload by ShoZu

15.11.07

Valokuvatorstai, keskeneräinen

Eilinen kuvani sopisi tähän Valokuvatorstain tämänkertaiseen haasteeseen "keskeneräinen" paremminkin kuin tämä ruusunnuppu, kuten Neulekirppu ja Kootee jo kävivät sanomassa - mutta koska kerkesin uusimmat jo julkaista, niin laitetaan tämäkin keskeneräisyyttä kuvaava foto tälle päivälle.

Tuossa jutussa mitä he tarkoittivat olen seurannut yhtä keskeneräistä projektia jo kuukausien ajan - on kertynyt jo kuvasarja (ja lisää on tulossa), sen löydät täältä, "muutos"-tagin alta <- klikkaa tätä linkkiä nähdäksesi kuvat.

Siellä on muutoksen lähtöpistettä merkkaavana kuvana myös keskeneräisen näköiseksi tarkoituksella tehty panoraama. Keskeneräisyyttä tuossa kuvasarjassa siis riittää, eikä valmista tule vielä kuukausiin. Jokainen saa sitten tehdä omat johtopäätöksensä, oliko muutos kohti parempaa vai huonompaa.

Heh, kauhea selostus linkin takana olevista kuvista =D
Saa nähdä lukeeko kukaan, vai tuleeko kommentit vain ruusunnupusta ;D

14.11.07

Työmaa edistyy

-kuva suurenee klikkaamalla-
Cygnaeus Lukion purkua jatketaan valonheittimien loisteessa vaikka ilta pimenee. Työmaa on edistynyt siihen tahtiin että voisi hyvin kuvitella että talo on kokonaan purettu tämän vuoden puolella. Työmaan edistymistä voit seurata "muutos"-tagilla tässä blogissa.

12.11.07

Judith Yabal, uusi New Vintage - vaatemallisto












Pohjoismaisen kirjastoviikon teemana on on Pohjoinen nainen.
Katsoin tapahtumia eilen Jyväskylän kaupungin sivuilla ja tapahtumista yksi nousi aivan ylivoimaisesti kiinnostavimmaksi. Tätähän on lähdettävä ihan omin silmin todistamaan Jyväskylän pääkirjastolle.
Naisten New Vintage -vaatemalliston näyttely
5.–22.11.
pääkirjaston ala-aula, Vapaudenkatu 39–41, 1. krs Esillä on parisenkymmentä pukua sisältävä New Vintage -vaatemallisto, suunnittelija Judith Yabal. Mallisto sisältää kierrätetystä materiaalista valmistettuja, 50–60-lukujen taitteesta vaikutuksensa ammentavia naisten vaatteita, ilta- ja juhlapukuja, joissa yhdistyvät laatu ja ekologisuus. Järj. Työvalmennussäätiö Tekevä
Todella kauniita asuja, kierrätettyjä kankaita - ekologisuus, kauneus, ajattomuus, laatu. Tämä on juuri sellaista yrittäjyyttä ja kierrättämistä mitä minä arvostan. Mukana vintage design, uniikkius ja aito retrohenki.

Omakohtaisena huomionani sanoisin (sellaisille 160 senttisille ja alle 50 kg painaville tehdyistä esittelyasuista) että heh, jos olisin vielä nuoruuteni mitoissa kelpuuttaisin joka ainoan koltun garderoobiini.

Harmillisesti käsitöiden tekotaito ja innostus hyppäsi yhden sukupolven yli, sillä Kissamau ja äitini ovat erinomaisia ompelijoita - ja minä en, mutta arvostan taitoa todella paljon.

11.11.07

Haloo! Täällä vaari

Haloo - onko se Kissamau? Täällä vaari. Mitä kuuluu?
Mummi.

Laitetaanpa takkaan tulet. Se on kodikasta.

Kävin isänpäiväkahveilla. Kuvat kahvittelun jälkeen kun laitettiin takkaan tulet ja juteltiin Kissamaun kanssa puhelimessa. Neiti onkin näköjään laittanut vaarille kortin sivuilleen ja sytyttänyt kynttilän faijansa muistolle.

Hyvää Isänpäivää


Realistisella Optimistilla oli kerätty sähköpostiin tulleita "lasten suusta" -tyylisiä elämäntotuuksia. Otin tähän muutaman. Nämä eivät liity isyyteen vaan miehenä olemiseen ja rakkauteen. ;D Nostan suomalaisille miehille noin yleisesti ja kollektiivisesti kukkahattuani, ei ole aina niin helppoa tulla toimeen vahvojen suomalaisten naisten kanssa. Hyvin olette pärjänneet!
---

MISTÄ RAKKAUS LÖYTYY?

Voi kirjoittaa vaikka kirjeen, jossa lukee: "Alatko mun kanssa?" Sitten siinä lukee "en", "joo" tai "en tiedä". Siihen voi sitten ruksata.
Rasmus 7 v
.
Minä löysin poikakaverin, kun me tanssittiin päiväkodissa ratiritirallaa.
Astrid 7 v.

Ihmiset lähtevät ulos ja löytävät poika- tai tyttökaverin. Kun he ovat olleet pari vuotta yhdessä ja saaneet lapsia, äiti menee töihin ja isä kaupungille etsimään vielä yhden tyttökaverin.
Robin 8 v.

VOIKO SEURUSTELLA MONEN KANSSA YHTÄ AIKAA?

Minulla on vain yksi tyttökaveri, mutta yritän löytää koko ajan niitä lisää.
Kristian 7 v.

KUKA KOSII?

Silloin kun kositaan, mennään polvi-istuntaan ja kysellään, haluaisiko joku naimisiin.
Rasmus 8 v.

KUINKA KAUAN RAKKAUS KESTÄÄ?

Rakkaus kestää niin kauan, enne kuin tyttö saa selville, että pojalla on toinen.
Simon 7 v.

Rakkaus kestää suunnilleen nelikymppiseksi, sitten löytyy takuulla toinen.
Kim 8 v.

10.11.07

Taala sekunnissa, shokeeraava yhtälö


WorldNetDaily: None dare call it 'conspiracy'
Tämäpä oli mielenkiintoinen tarina kun minä olen niin viehättynyt näihin salaliittoteorioihin.

Ensinnäkin uutisoitiin että on jo uutisoitu että Kiina on lähikaikoina harkitsemassa dollarista luopumista valuuttavarantonsa kurssina (currency of their federal reserve). Mainittiin että jos kyseinen uhka toteutuu tiedossa on taloudellinen katastrofi, joka saa vuonna 1929 alkaneen laman näyttämään joutavalta pikkulasten hiekkalaatikkoleikiltä.

Miljoonat, miljardit ja triljoonat... Koska ihmisten on vaikea käsittää valtavan suuria numeroita oli sitten kyseessä aika tai raha, niin tuossa oli tehty selventäviä kalkyyleja jenkkien velkavetoisesta taloudesta ja kuinka kauan menee lainojen maksuun "taala sekunnissa" -tahdilla. Sanoisimpa että yhtälö on aika shokeeraava. Kyllähän minäkin olen aina tiennyt että niiden yhteiskunta perustuu lainoihin, mutta että tuollainen määrä!

"Million, billion, trillion – in financial terms, for most of us, it means a lot of money, really a lot of money, but that is about as specific a picture as most ordinary people can grasp.

Let's put all these "illions" into perspective. A million seconds is roughly 12 days, whereas a billion seconds is approximately 32 years.

We understand dollars. And we understand time. So it would take 12 days to pay back a million dollars at a dollar a second. But if you started right now, you'd pay back a BILLION dollars, at a dollar a second, in the year 2039.

A trillion seconds is roughly 32 thousand years. At a dollar a second, you'd pay back a TRILLION dollars in the year 34007.

The U.S. debt stands at $9 trillion. If my calculator is working, then at a dollar a second, the U.S. could be debt- free in the year 290007.

The point of that little exercise was two-fold. The first was to clarify the sheer volume of the debt; the second was to demonstrate the possibility that anybody in government really believes we can ever pay it off.

Each U.S. citizen's share of the national debt works out, according to the National Debt clock, to $29,947.50. That means the average American family of five owes, collectively, $149,737.50.

It also means that unless the average American family of five has a net worth of at least $149,737,50 in assets excluding liabilities (they don't),
America is already bankrupt."

Sitten spekuloidaan että josko tähän on tultu tarkoituksella ja ajatuksena on muodostaa Pohjois-Amerikan liittovaltio Kanadan ja Meksikon kanssa, jolla on yhteinen rahayksikkö "amero". Mainitaan julkisuudessa matalaa profiilia pitävä vaikutusvaltainen Bilderberg Group, joka olisi tämän kehityksen taustapiruna. Otsikkohan on "kukaan ei uskalla kutsua tätä salaliitoksi".

Toisessa jutussa esitellään tämä mysteerinen Bilderberg Group. Jaahas jaahas mutta mutta, sieltähän paljastuikin Illuminati ja New World Order eli tavoitteena on kansallisvaltioiden alasajo ja niiden korvaaminen globaalien yritysten kontrollilla.

"Daniel Estulin is a Madrid-based journalist and an investigative reporter who took on the daunting and dangerous task of researching the Bilderberg Group. Equally intriguing as his harrowing tales of being followed and nearly killed on a couple of occasions while working on the book, is the manner in which Estulin connects the dots between the Bilderberg Group, world events, notable politicians and corporate tycoons and the two other secretive monsters of the ruling elite, the Council on Foreign Relations (CFR) and the Trilateral Commission (TC). The project lasted fifteen years and was motivated by Estulin's curiosity about how it is that the mainstream media has never covered in depth the meetings of the Bilderberg Group whose combined wealth exceeds the combined wealth of all U.S. citizens.

What Estulin's book makes clear is that the group, along with the CFR and TC, has become a shadow government whose top priority is to erase the sovereignty of all nation-states and supplant them with global corporate control of their economies under the surveillance of "an electronic global police state."

Romahtaako taala 2008?
Heh, tuollaiseen en ole vielä törmännytkään, mutta Bilderberg on ollut niin huomaavainen että niillä on oma badlink-kokoelma. Sielläpä on kanssa kerrassaan mielenkiintoista matskua.

Veijo Salmi, viikon Veijo

Lintujen talviruokintakausi alkanut








Lintujen talviruokintakausi on sitten aloitettu meidänkin pihassa.

Minulla ei ole sellaista linssiä millä lintuja voisi kunnolla kuvata, eikä se nyt valokuvauksessa erityisesti minua kiinnostakaan kun on niin paljon muita asiaan paremmin vihkiytyneitä, mutta laitetaan nyt malliksi pari esille kun siinä ruokintapaikallahan kävi heti eri lajeja. Kuvat on tosiaan luokattoman huonoja laadultaan kun digitaalisetkin zoomit ole vedettävä täysille ja tuolla on melko pimeätäkin. Ja siis kahdessa kuvassa neljästä ei edes ole lintua vaan toisessa tyhjä lauta ja toisessa pikkuinen kuusi. On lintujen mieleen että ruokintapaikan läheisyydessä on pensaita tai puita, jonne pääsee lehahtamaan suojaan (tai ihan muuten vaan).

Talitintti (kuvissa), sinitiainen, punatulkku, närhi, harakka ja varis olivat heti siemenien kimpussa. Oravillekin laudan anti kelpaa.

Talipalloja pitää hommata vielä ja jouluaikaan lyhteitä. Keltasirkut tykkäävät erityisesti lyhteistä, mutta eivät taas mielellään syö jyviä lintulaudalta vaan muiden lintujen maahan rapistelemia jyviä vaan.

Meillä on linnunruokintapaikkoja useammassa paikassa pihalla ettei apajista tarvitse tapella, kaikki halukkaat mahtuvat johonkin syömään.

Punatulkuille ja tilhille ei sitten tänä vuonna ole pihlajanmarjoja eli jos haluaa että lintuja pyörii talvella pihapiirissä viihtyisyyttä lisäävänä tekijänä niitä voi ruokkia. Jos aloittaa ruokinnan, sitä pitäisi jatkaa katkeamattomasti koko talvi, sillä pakkasella uuden ruokapaikan löytäminen voi viedä linnun voimat. Muutenhan linnut kyllä pärjäävät omillaan ja muuttavat suotuisammille paikoille.

Tuo minun lintulauta ei ole parasta mahdollista sorttia kun linnut pääsevät tepastelemaan ruokien päälle. Siinä on linnuilla olemassa sairastumisriski, mutta ihan hyvin tuokin lauta on käytännössä pelannut. Jos haluaa houkutella paljon ja erikoisempia lintuja, laudalla pitäisi olla lintujen herkkuja eli auringonkukan siemeniä ja pähkinöitä, mutta jos vaan haluaa tarjota pihapiirin vakioasukeille helpotusta talveen niin kaikenlaiset jyvät ja leivämurut kelpaa.

9.11.07

Perjantai klo 16, viikonloppua viettämään








Työmatkalla oli jo näin pimeää. Kyseessä on Juomatehtaan ja Kumppanuustalon kulmat Vapaudenkadulla Jyväskylässä. Kuten huomaatte rakastan tuota hitaan valotuksen tuomaa liike-efektiä.

Lumet suli ja nyt taivaalta tulee vettä.

Oikein mukavaa viikonloppua kaikille.