31.1.09

Myrskyluodon Maija tai sinnepäin




Naureskelimme viikolla ystävättäreni kanssa että me sinkkunaisina touhuamme vanhoissa taloissamme kuin Myrskyluodon Maija 1800-luvulla konsanaan.

Hän arveli ettei enemmistö nykynaisista suostuisi tällaiseen elämäntapaan, mihin me olemme aivan vapaaehtoisesti hakeutuneet. Hän kantaa tuulessa ja tuiskussa kahdella peltiämpärillä pihan perätä pellettejä amerikkalaisvalmisteiseen pellettipolttimeen ja minä taas klapuja liiteristä takkaan ja keittiön lieteen.

Ei ole tosiaankaan tarkoitus Rouva T.A. Mikkosen tyylisesti ryhtyä todistelemaan että kaikkien pitäisi elää kuten minä. Vaan lähinnä ihmetellä että kaikenlaisia hulluja sitä vielä nykyäänkin on! Minulla on kyllä pyykinpesukone, mutta esim. kuivausrumpua minulla ei ole koskaan ollut. Tiskaan käsin pesuvadissa, kuten viimeiset yli kymmenen vuotta. Minusta on jotenkin kodikasta puuhata kotona sellaista perinteistä huushollausta.

Kissamaulle tiedoksi että hain sitten kumminkin sen bambumaton tuonne keittiöön ja se kalkkimaalitahra lähti helposti pois.

30.1.09

25 paljastusta


Holgarocksin Maru laittoi tällaisen haasteen Facebookissa, joten voin ilmeisesti laittaa vastaukseni tännekin. Tässä taas random-dataa henkilöstä Halo Efekti :P
"Rules: Once you've been tagged (in Facebook), you are supposed to write a note with 25 random things, facts, habits, or goals about you. At the end, choose 25 people to be tagged. You have to tag the person who tagged you. If I tagged you, it's because I want to know more about you"
1. Oikeasti toinen nimeni on Birgitta.
2. Koulussa minua kutsuttiin yhdessä vaiheessa Rikiksi tai Rixuksi vaikkei sillä ole mitään tekemistä minkään nimeni kanssa. Eikä minkään muunkaan.
3. Pienenä olin hyvä matikassa. Oppikoulussa ja lukiossa tulin siihen tulokseen että matikka ei vaan mene millään jakeluun. Nyt aikuisena kahdessa testissä on sitten taas ilmennyt että minulla on kuitenkin keskimääräistä parempi matikkapää ja avaruudellinen hahmotuskyky.
4. Esitin koulunäytelmässä Tuhkimon pahaa sisarpuolta. Ohjaajana toiminut ammattinäyttelijä houkutteli suuntaamaan alalle ja sanoi että minulla on lahjoja, sitä en sitten ujouttani koskaan tehnyt.
5. Lontoossa vuonna 1979 otin hiuksiin kikkurapermanentin, mikä oli virheliike - leikkautin sen myöhemmin kokonaan pois eli poikatukaksi. En vaan kykene näkemään itseäni käkkäräpäänä. 80-luvulla yksi miespuoleinen rokkiliehuletti kuvaili tukkaani "leijonanharjaksi"
6. Ajoimme kerran kavereiden kanssa 70-luvulla vanhalla mersulla yötä myöten Jyväskylästä Imatran Ajoihin (moottoripyöräkilpailu katuradalla). Oltuamme ½ tuntia paikalla yksi poika muisti että hänellä onkin työvuoro Kankaan paperitehtaalla ja jouduimme lähtemään takaisin (matkaa on monta sataa kilometriä). Mennessä meidän piti vaihtaa puhjennut rengas vararenkaaseen. Onneksi sellainen oli, siihen aikaan se ei ollut aivan yhtä tavallista kuin nykyään!
7. Kävin nuorena katsomassa Jypin pelejä taivasalla ulkojäällä kamalassa pakkasessa tai räntäsateessa. Nyt kun Jyväskylässä on ollut jäähalli vuosikymmeniä, olen käynyt siellä vain kerran. Jyppi hävisi.
8. Olin 18 vuotta töissä perheyrityksessä johtotehtävissä. Työurani alkoi siis huipulta ja on ollut sen jälkeen laskeva. \o/
9. En ole koskaan ajanut minkäänlaisella mopolla metriäkään. Minulla on kuitenkin sellainen ajokortti että voisin aivan laillisesti ajaa vaikka 1500-kuutioisella motskarilla eikä kenelläkään olisi nokan koputtamista.
10. Ajokortin hankin heti 18-vuotiaana. Ajelin ekat vuodet iskän autoilla ja joskus vähän yli parikymppisenä hommasin ekan oman kulkupelin. Se oli tummanpunainen kuplavolkkari. Jotenkin pidän ajokortittomia ihmisiä vajavaisina kun eivät pysty lähtemään.
11. Isästäni tuli Suomen kansalainen vasta 6-vuotiaana. Tajusin tuon seikan vasta n. 40-vuotiaana (!), koska sitä ei koskaan suoraan sanottu. Minusta on siis kasvatettu tarkoituksella ERITTÄIN suomalainen että minulla olisi helpompaa täällä.
12. Kuuntelen musiikkia aivan laidasta laitaan, Sinatra, Sibelius ja Sex Pistols, Tabula Rasa, Twisted Sister ja T Rex ...
13. Olen aina ihaillut intiaaneja. Luin pienenä James Fenimore Cooperin Viimeisen Mohikaanin ja sen jälkeen olen ollut vankasti alkuperäiskansojen puolella.
14. Harrastan valokuvausta, mutta ilmeisesti en ollenkaan samalla tavalla kuin ns. laiteorientoituneet ;D
15. Tykkään miehistä kovasti, mutta minulla on ilmeisesti ollut jotenkin käsittämättömän huono maku valinnoissani kun olen taas yksin.
16. Minulla ei ole yhtään tatskaa tai lävistystä ja ensimmäiset korviksetkin hankin vasta kolmekymppisenä. Siihen kokeilukauteen liittyi nykyinen paha nikkeliallergiani.
17. En ole ikinä harrastanut joukkueurheilua. Olen hyötyliikuntaihmisiä.
18. Minulla on yksi lapsi, Kissamau. Olin 21-vuotias kun hän syntyi. Emme koskaan asuneet yhdessä Kissamaun isän kanssa.
19. Olen syntynyt 19. päivä.
20. Meillä on Kissamaun kanssa ollut kissoja vuosikymmeniä. En ole varsinaisesti koskaan tähdännyt suureen kissakatraaseen, mutta "parhaimmillaan" niitä on ollut seitsemän yhtäaikaa. Nyt minulla on viisi kissaa. Kaikki niistä ovat alunperin jotenkin vain päätyneet luokseni enemmän tai vähemmän rescue-tyyliin.
21. Olen blogannut ja/tai julkaissut valokuvia netissä lähes päivittäin vuodesta 2001.
22. Pidän oikeasti telkkarin tiede- ja asiaohjelmista enemmän kuin viihteestä.
23. Poltan tupakkaa. Viimeisen kymmenen vuoden aikana en ole juuri koskaan juonut alkoholia, mutta en ole absolutisti. Aiemmin kyllä join seurassa, mutta sitten huomasin että en vain halua.
24. Minusta olisi kiva löytää joku miespuoleinen kaveri/ihastus täältä Jyppilän seudulta seuraksi ja iloksi. Mistähän sellaisen voi tilata?
25. Luulen aina kun saan tällaisen random facts -tehtävän, että en tule keksimään mitään - mutta kun pääsen vauhtiin niin loppu tulee liiankin nopeasti =D

Heh ;D, mummi täppäsi juuri sinut Naamakirja-kaveriksi... ->
Fanboy.com » Grandma Just Added You! Boomers Invade Social Media…

28.1.09

Kesäunelmia


Tulipa vaan mieleen että kesään on enää muutama kuukausi :)

Halo Efekti - WindowsLive


Profiili: Halo Efekti - Windows Live

Osa teistä saattaa olla mukana myös WindowsLive -palvelussa. Kun yksi kaverini halusi liittää minut verkostoonsa siellä, tekaisin sinnekin profiilin tänään. Että täpätkää minut kaveriksi, jos olette mukana siellä osassa Intternjettiä.

Kuvahaaste 4/4


Kirsi haastoi minut tänään kuvahaasteeseen

Tässä haaste:
1. Avaa neljäs kansio, jossa säilytät valokuviasi.
2. Valitse neljäs kuva kansiossa, ja julkaise se blogissasi.
3. Selitä kuva.
4. Haasta neljä bloggaajaa tekemään sama.

Koska tietokoneeni on verrattain uusi - tein niin että otin summamutikassa yhden CD-levyn, jossa tiesin olevan vanhempia valokuvakansioitani. Otin neljännen alikansion ja sieltä neljännen kuvan. Kansiossa on 204 kuvaa. Neljäs kuva on otettu 12.6.2006 ja siinä esiintyy kissani Veijo Salmi. Tämä on kovin haikea kuva katsoa, koska Veijohan kuoli äkillisesti joukukuussa 2008.

En tiedä ketkä ovat jo tähän meemiin vastanneet, mutta haastetaanpa kokeeksi Lepis, Neulekirppu, Kissamau
ja
Armi

26.1.09

Pelasta maailma pullakahveilla - 6.2.2009 Jkylä



Pelasta maailma pullakahveilla – osallistu 6.2. Porkkanamafian tempaukseen!

"Porkkanamafian Jyväskylän ensimmäinen tempaus järjestetään perjantaina 6.2. Mummin Pullapuodissa, Kauppakeskus Forumissa. Tempauksen tuottamasta myynnistä kahvila on sitoutunut käyttämään 100 % energiatehokkuutensa parantamiseen. Mitä enemmän ihmisiä saadaan liikkeelle, sitä suurempi tulee olemaan energiatehokkuuden edistämiseen menevä rahasumma.

Porkkanamafian tempaukseen voi osallistua kuka tahansa käymällä tempauspäivänä Mummin pullapuodissa vaikkapa porkkanakakkukahveilla. Kahvila avaa perjantaina ovensa klo 8.30 ja sulkeutuu poikkeuksellisesti vasta klo 19.00.

Jos ei pääse paikalle kahvilaan, tempaukseen voi osallistua myös tilaamalla Mummin Pullapuodista koko työporukalle perjantaipullat jo ennakkoon. Puodin pullakuski toimittaa pullat perille työpaikalle tai vaihtoehtoisesti ennakkoon tilatut pullat voi käydä noutamassa tempauspäivänä itse. Ennakkotilaukset perjantaita varten tulee tehdä torstaihin 5.2. klo 12 mennessä (puh. 014 337 6767). Myös tehdyistä ennakkotilauksista saadut tulot menevät kokonaisuudessaan energiatehokkuuden edistämiseen. Rahojen käyttökohde tarkentuu tapahtuman jälkeen energia- ja ympäristöasiantuntijoiden avulla, kun lisätulojen määrä on selvillä.

Lisätietoja:
- Jyväskylän Porkkanamafia: Sari Asikainen (050 326 6845, sariasikainen[at]gmail.com) tai
Kati Kankainen (0400 361 365, kati.kankainen[at]jkl.fi)
- Mummin Pullapuoti: yrittäjä Timo Liponen (0400 646 145, mummi[at]mumminpullapuoti.fi)
- www.porkkanamafia.fi

Porkkanamafia
Porkkanamafia on kansalaisliike, joka harjoittaa uudenlaista kuluttajavaikuttamista, jossa yrityksille tarjotaan porkkanaa, ei keppiä. Porkkanamafia kilpailuttaa eri toimialojen yrityksiä sen perusteella, kuinka paljon järjestetyn ostotempauksen tuomasta lisämyynnistä yritys on valmis sijoittamaan yrityksen energia- tai materiaalitehokkuuden parantamiseen. Parhaan prosenttiosuuden luvanneeseen yritykseen järjestetään ostotempaus. Tempaukset yhdistävät kuluttajat äänestämään lompakoillaan. Porkkanamafialaiset tempaisivat ensimmäisen kerran syyskuussa 2008 helsinkiläisessä ravintolassa. Ravintolaan hankittiin tempauksessa tuotetulla 6594 euron lisätulolla uusi energiatehokkaampi pakastin ja valaistusta."
Pakota kaikki tuttusi paikalle. Ota mummosikin mukaan! :D

Tempauksen Facebook-sivu

Huom! Ohjelmapuoli on kuulemma vielä vähän avoinna. Pitäisi saada tempauksen hengen mukaisia esiintyjiä/artisteja mukaan lyhyellä varoitusajalla ja ilmaiseksi. Jos olet itse sellainen, tai tunnet jonkun - ilmoittaudu Katille tai Sarille (yhteystiedot yllä).

25.1.09

Täällä pohjantähden alla


Kissamaulle tulee toinen näistä. Koko trilogia yksissä kansissa, yli tuhatsivuinen klassikko ja järkäle.
"Linnan katsotaan vaikuttaneen yleiseen mielipiteeseen, muun muassa yhteiskunnalliseen oikeudenmukaisuuskäsitykseen, enemmän kuin kukaan muu yksittäinen kirjailija Suomessa. Jos tämä väite pitää paikkaansa, Pohjantähti on vaikuttanut ja vaikuttaa lainkäyttäjien ajattelun ja toiminnan kautta myös oikeusjärjestykseemme." Kuokaniskuja

Kahdeksan karitsaa syhtynyt tällä viikolla.

Säätila tänään. Tuntuu ehkä uskomattomalta, että kuvassa on Jyväskylän kaupunkia :)

Omakuva.

Perunalaatikko + porkkana-jauhelihakastike + salaatti, päivän ateria. Kylässä lisäksi a) kahvia, pannaria+vattuhilloa sekä sienipiirakkaa ja b) kahvia ja sacher-kakkua.

Päivän elämänviisaus:
"Mitäs siinä? Moikkaa vaan ja jatkaa matkaansa", miespuoleinen, myös eronnut, naapurin K neuvoi sosiaalisessa kanssakäymisessä ex-puolison kanssa jatkossa (kun hän on nyt tulossa takaisin samaan kaupunkiin). Kuulostaa järkeenkäypältä. Pääsempähän vihdon eroon hänen kamoistaan.

23.1.09

Kuolleet ja syntymättömät sekä Musta Pekka


Minulla harvoin tulee hetkiä, milloin jään sanattomaksi. Tänään tuli sitten sellainen hetki.

Ensin aamulla havaitsin netissä että Norjassa oli ammuttu alakoulun pihalla ihminen, ampuja oli poliisi. Iltapäivällä sitten huomasin että Belgiassa oli puukotettu lastentarhassa pikkulapsia ja hoitaja silmittömästi, BBC:n mukaan kolme lasta ja yksi hoitaja kuoli, 13 lasta haavoittui. Murhamies oli maalannut kasvonsa mustavalkoiseksi "jokeriksi"

"Once again a master criminal stalks the city streets -- a criminal weaving a web of death about him -- leaving stricken victims behind wearing a ghastly clown's grin -- the sign of death from THE JOKER!"

-- Batman #1, 1940

EDIT 25.1.2009 uusi linkki lisätty:
The Copycat Effect: Dendermonde Joker
Koska ajattelin sinisilmäisesti että vauvan puukottaminen on todella harvinaista, kirjoitin hakukoneeseen "babies stabbed" päästäkseni kans.väl. median alkuperäislähteille. Järkytyksekseni havaitsin, että Google tuo noin 2 540 000 osumaa haulle babies stabbed.

Äitinä menin aivan hiljaiseksi. Tämä on julma maailma.

Siitä tuli mieleen vastikään tallentamani linkki.
"Since 1973, the abortion industry's own statistics indicate that 50 million pregnancies have been terminated within the first six months following conception. Let's put that number in perspective.
Fifty million is 8 times the number of people put to death in Hitler's death camps."
50 miljoonaa raskautta keskeytetty yksistään Jenkeissä vuoden 1973 jälkeen. En ole mikään uskonnollinen fundamentalisti, mutta lukema on mykistävä. "Aborttiteollisuus", "perhesuunnittelun muoto", "vapaus valita"...

Ajankohtaista, sillä Barack Obama on muuttamassa aborttilainsäädäntöä sallivammaksi.

22.1.09

Vesi vanhin voitehista - vai laimennettua virtsaa?


Vuosina 2006-2007 Etelä-Nevadan vesiviranomainen mittasi 11 yleisintä kemikaalia juomavedestä, pieninä pitoisuuksina. Tuskin se poikkeaa aivan valtavasti Suomen tilanteesta. Näitä on siis juomavedessä, mahdollisesti myös sinun lasissasi.

Jos pidät mahdollisena että homeopatia on tiedettä, olisin sinuna todella huolissani. Nytkin olen melkoisen järkyttynyt.
"Atenolol, a beta-blocker used to treat cardiovascular disease -betasalpaaja

Atrazine, an organic herbicide banned in the European Union, but still used in the US, which has been implicated in the decline of fish stocks and in changes in animal behaviour - EUssa kielletty orgaaninen kasvimyrkky, jonka on todettu vähentävän kalakantaa ja vaikuttavan eläinten käyttäytymiseen

Carbamazepine, a mood-stabilising drug used to treat bipolar disorder, amongst other things - mielialaa tasoittava lääke kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön

Estrone, an oestrogen hormone secretled by the ovaries and blamed for causing gender-bending changes in fish - estrogeeninen hormoni ja aiheuttaa sukupuolisuuden muutoksia esim. kaloissa

Gemfibrozil, an anti-cholesterol drug - kolesterolin vähennykseen käytettävä lääke

Meprobamate, a tranquiliser widely used in psychiatric treatment - psykiatrisessa hoidossa käytettävä rauhoittava lääke

Naproxen, a painkiller and anti-inflammatory linked to increases in asthma incidence - kipu- ja tulehduslääke, joka on yhdistetty lisääntyneeseen astmaan

Phenytoin, an anticonvulsant that has been used to treat epilepsy -epilepsialääke

Sulfamethoxazole, an antibiotic used against the Streptococcus bacteria, which is responsible for tonsillitis and other diseases -antibiootti

TCEP, a reducing agent used in molecular biology -hapettumisen estoaine (?)

Trimethoprim, another antibiotic -antibiootti"


Että näin...

Top 11 compounds in US drinking water - environment - 12 January 2009 - New Scientist
EDIT 28.1.2009 lisätty linkki.
Many Man-Made Chemicals Detected in Drinking Water Supplies

Valokuvatorstai, planeetta

"Kysymys siitä, milloin jokin taivaankappale on planeetta on jossakin määrin sopimuksenvarainen, eikä mitään yksikäsitteistä rajaa suuren asteroidin ja pienen planeetan tai toisaalta pienen ruskeaksi kääpiöksi jääneen tähden ja jättiläisplaneetan välillä ole. " Wikipedia
Valokuvatorstain aihe on planeetta. Onkohan tämä kuva Tellukselta?

20.1.09

Random facts


Haasteen säännöt:
1. Link to the person who tagged you. / Linkitä henkilö joka haastoi sinut.
2. Post the rules on your blog. / Kirjoita säännöt blogiisi.
3. Write six random things about yourself. / Kirjoita kuusi sattumanvaraista asiaa itsestäsi.
4. Tag six people at the end of your post and link to them. / Haasta kuusi henkilöä postauksesi lopussa ja linkitä heidät.
5. Let each person know they have been tagged and leave a comment on their blog. / Kerro kaikille haastamillesi henkilöille haasteesta ja jätä heille viesti heidän blogeihinsa.
6. Let the tagger know when your entry is up. / Ilmoita haastajallesi, kun olet vastannut haasteeseen.

Inkivääriltä Periferialifesta posahti haaste.
  1. Olen kohtapuoliin viralliselta statukseltani eronnut (II vaihe lähetetty), ukko lähti vieraisiin naisiin.
  2. En ollut paikalla kun luonteenpiirteistä nöyryyttä oli jaossa, se on sitäpaitsi aivan yliarvostettua.
  3. Olen äärimmäisyyksien prisma, mustavalkoinen, maailman passiivisin aktivisti, hempeä anarkisti, Kissamaun äiti ja isä sekä puhelias ja nauravainen introvertti.
  4. Valokuvaan, vaikka välillä ei aina niin huvittaisikaan. Bloggaisin mielelläni lähes aina, melkein kaikesta.
  5. Olen utelias ja tiedonjanoinen, mutta siihen ei liity sellaista että minun pitäisi olla mikään asiantuntija missään, minulle riittää aivan hyvin että tiedän jotain kaikesta itseäni kiinnostavasta.
  6. Mielestäni olen harvinaisen mukava ihminen, mutta ilmeisesti enemmistö ei vaan käsitä sitä ;D
Koska olen nähnyt tämän haasteen niin monessa blogissa, haastan ne jotka ovat jääneet jakojäännökseen eivätkä ole vielä tulleet haastetuiksi - vaikka olisivat halunneet. Muista kertoa missä vastauksesi on nähtävissä tai vastaa täällä kommenteissa.

Valat on vannottu



Katselin Yhdysvaltan 44. presidentin, Barack Obaman virkaanastujaisia ihan klassisesti suorana TV1-kanavalta. Elämme historiallisia hetkiä. "Talouskriisi on itsekkyyden seurausta" "On tullut aika jättää lapsellisuus taakse"

Obaman vaikuttava virkaanastujaispuhe tekstinä (engl.). Tässä on karismaattinen mies joka palautti retoriikan ja klassisen puhetaidon politiikkaan. Hänen aikansa on tullut, se hetki on nyt.
"On this day, we come to proclaim an end to the petty grievances and false promises, the recriminations and worn-out dogmas that for far too long have strangled our politics.

We remain a young nation, but in the words of Scripture, the time has come to set aside childish things. The time has come to reaffirm our enduring spirit; to choose our better history; to carry forward that precious gift, that noble idea, passed on from generation to generation: the God-given promise that all are equal, all are free, and all deserve a chance to pursue their full measure of happiness."

19.1.09

ObamiconMe




Obamicon.Me - Home
Eilen tuli katseltua Obaman virkaanastujaisiin liittyvää konsertti telkusta.

Päivänsankareille


;D
Kuuluisuuksiakin on/on ollut kuten mm. tämän viikon piisin laulaja Janis Joplin sekä Dolly Parton.

18.1.09

Kaksi villatakkia, yht. 8,50 € ja kalasalaatti

Jyväskylän Laukaantien kirpputorimarketilta 2 kpl villatakkeja yhteensä 8,50 euroa. Kirjava 6,- euroa ja yksivärinen 2,50 euroa. Sopiva ostos ihmiselle, joka on pakkasilla pukeutunut ex-miehen vanhaan villatakkiin.

Salaatti ja sitruuna-sitruunapippuri-tilli-sei-paistos.

17.1.09

16.1.09

1401. ihmetyksen aihe



Tämä on 1401. kirjoitus tässä blogissa.

Kyllä sitä on vuosien mittaan kaikkea kummaa tullut eteen intternetin ihmemaassa. Tänään kyllä tuli ilmeisesti vastaan viimevuosien ultimaattinen huipennus. WTF?

Ei harmainta aavistusta mistä on kysymys, mutta vaikuttaa kyllä mielenkiintoiselta :)

Vinkki Jyväskyläläisille, Colores de Oaxaca

Irinjalta tuli viesti "Hannan hieno Colores de Oaxaca pukunäyttely kirjaston aulassa 20.1.-19.2.2009!"
12.2.2009 to 18.00–19.30
Colores de Oaxaca – meksikolaisia perinneasuja (2 t)
Pääkirjaston pieni luentosali
Hanna Korhonen, vestonomiopiskelija
  • Käsitellään meksikolaisten naisten värikkäitä perinneasuja eteläisestä Oaxacan osavaltiosta. Pukujen väriloisto, taidokkaat kirjailut ja merkitykselliset asusteet kertovat naisen asemasta yhteiskunnassa. Oaxacan alueen pukuihin kuuluu mm. kuvataiteilija Frida Kahlon suosima La Tehuana -puku. Luento liittyy opiston Aulagalleriassa samaan aikaan esillä olevaan samannimiseen näyttelyyn (20.1.–21.2.). Luento toteutetaan yhteistyössä Suomen käsityön museon kanssa.
Raporttia tulossa valokuvineen myöhemmin.

15.1.09

Jyväskylän Porkkanamafian kokous 21.1.2009


"Porkkanamafia on iloisten ja innokkaiden ihmisten joukko, joka haluaa uudella ja hauskalla tavalla kantaa kortensa kekoon ilmastonmuutoksen hidastamiseksi. Porkkanamafia on uudenlaista kuluttajavaikuttamista, jossa yrityksille tarjotaan porkkanaa, ei keppiä. Me kilpailutamme yrityksiä ympäristöystävällisyydellä ja palkitsemme parhaat ostotempauksella."
Jyväskylän Porkkanamafian solun kokous ensi viikon ke eli 21.1.2009 klo 18 JAPAn toimistolla.
Osoite on Kilpisenkatu 8 eli vanha Valtiontalo Kirkkopuistoa vastapäätä, 3. krs, siellä laitetaan ulko-oveen lapun että löydätte oikean oven.
"Kokouksessa päätetään Jyväskylän ensimmäinen tempauskohde, eli tulkaahan paikalle valitsemaan! Ilmoitelkaa Japalle pääsettekö paikalle, jotta siellä tiedetään suurinpiirtein montako on tulossa"
Tarjouspyynnöt on laitettu liikenteeseen ja niiden deadline on 19.1. - kohteena on kahvila.
Liity Jyväskylän Porkkanamafian alaosaston aktiivien sähköpostilistalle.

Muilla paikkakunnilla tapahtuu myös. Pakota kaikki tuttusi mukaan lähiaikoina näihin tempauksiin:
Aiemmat kirjoitukseni Porkkanamafiasta:

Valokuvatorstai, yhteys edes johonkin


Valokuvatorstaissa on tällä kertaa katkelma Marjo Niemen romaanista Miten niin valo (Otava 2008).

"Lähellä oleviin ihmisiin on joskus pitkä matka muiden kautta. Ihminen haluaa apua, että joku näkisi piilotetun, tiedostamattoman, syvimmän. Lähellä näkö häviää, korvat muurautuvat umpeen. Mutta ettei aina tarvitsisi rakkaimmalle vääntää kaapelista, puhua kielillä, jokaisella, maalata talon seinään, leipoa leipään, kutoa sukkaan, piilottaa pakettiin, kun jokin olisi joskus helppoa, vaivatonta, kun yhteys olisi luotu lumesta kaikkina vuodenaikoina, lehdet haravoitu, kun saisi yhteyden joka olisi aina auki. Eikä saa. Ja pitäisi. Ja siinä sitten ihmiset lähekkäin, valovuosien päässä ja jokaiseen sattuu." (ss. 107-108)

...kun yhteys muihin ihmisiin jää vajaaksi, ihminen lähtee lohtuostoksille, muodostaa läheisen suhteen tavaraan ja käpertyy itseensä.

Palautetaan Tessu kotiin! Facebook tiedotusta


Koska blogillani on jonkunverran lukijoita ympäri Suomea... nyt tärkeä tiedoksianto eläinystäville:
Facebook | Käyttäjän Katja Kempas kuvat - Varastettu collie
"4. joulukuuta katosi kotipihalta pitkäkarvainen blue merle collie. uros,
isohko.
Nähty valkoinen pakettiauto pihan edessä ja 2 miestä juuri ennen
katoamishetkeä. Katosi puolenpäivän aikaan.
Nyt asialla on kiire!! Ilmestyykö naapurillesi outo koira??
Koiralla on mikrosiru ja nimi on Tessu. Toinen korva täysin lurppa ja
toinen pystyssä/lähes pysty! Koira on juuri täyttänyt 2 vuotta. Kaikki
vihjeet tärkeitä!!
Katosi Riihimäeltä, mutta voi olla missä päin Suomea tahansa!
Noora 040-7781890

Lähetä mahdollisimman monelle eteenpäin, vaikka ei olisikaan koiraihmisiä!", kertoo Katja Facebookissa (kuva Katjan albumista)
Koska tiedän omakohtaisesti miten kamalalta tuntuu kun oma eläinystävä on kateissa, nyt kaikki lukijat tarkkana. Etsitään koira ja palautetaan se kotiin, jooko?

EDIT: Ei aiheuta toimenpiteitä. Koira on kuulemma löytynyt. Tieto katoamista näköjään levinnyt paremmin kuin tieto löytymisestä.
Uuden-Seelannin poliisi teki Facebook-pidätyksen | Ulkomaat | Iltalehti.fi

Facebook | McSweeney's Internet Tendency: Hamlet (Facebook News Feed Edition).
Klassinen Hamlet Facebook-versiona, tätä on varmaan kaivattu(?)...

12.1.09

Ei tule mitään! :(

"Latauksessa ilmeni virheitä"
Höh, Blogger ei anna ladata nyt kuvia tänne. Annetaanpa siis olla tältä päivältä. Onneksi tällaista pykimistä on ollut enää todella harvoin. En edes muista milloin viimeksi, vuosia sitten...

Huomenna uusi yritys. Kuvat on valmiina.

9.1.09

Halon kuvaustilinpäätös 2008

-Suurenna kuva klikkaamalla-

"Armin kommenteissa esittämän pyynnön johdosta liitän tähän kuvan siitä miten teen näitä neljän kuvan kollaaseja mitä blogissani on ollut paljon esillä. Vastaavalla tavalla tuon tänne myös yksittäiset kuvat. Skaalauksesta johtuen kuvan tarkkuus saattaa joissain erittäin pieniä yksityiskohtia sisältävissä kuvissa mennä mössöksi. Sitten on harkittava uudestaan miten tekee", kertoo Halo.


Neulekirpun kuvaustilinpäätöskyselyyn (2008) vastaaminen vähän myöhästyi, mutta parempi myöhään kuin ei silloinkaan.

1. Mitä aihetta kuvasit eniten vuonna 2008? Keskityitkö johonkin vai kuvasitko kaikkea mitä eteen tuli?
Kaikkia eteentulevaa kuvataan lähes päivittäin, jos valaistus sen sallii.
2. Osallistuitko Valokuvatorstaihin tms. kuvahaasteisiin vuoden aikana?
Osallistuin, mutta en enää ihan joka kerralla. Muutaman kerran oli niin vaikeita haasteita että en tosiaan saanut niistä kuvaa aikaiseksi.
3. Mistä vuonna 2008 ottamistasi kuvista pidät itse eniten? (Onko se yksittäinen kuva vai kuvasarja tai kenties jonkun toisen ottama kuva? Voit perustella valintaasi tai pitää syyn omana tietonasi.)
Veijo Salmi, rakas kissaystäväni, joka menehtyi joulukuussa 2008. Suuri suru.

4. Mitä opit kuvaamisesta vuonna 2008?
Jaa, opinko mitään? Eipä nyt tule mieleen. Ehkä olen siirtynyt esteettisestä kuvaamisesta enemmän dokumentaariseen tyyliin tavoitteen tasolla.
5. Hankitko jotakin uusia lisälaitteita, uuden kameran tms. vuoden aikana? Oletko tyytyväinen hankintaansi?
Valokuvaukseen liittyy nykyään olennaisena osana tietokone. Hankin Acer Aspire 7520 läppärin, johon olen erittäin tyytyväinen.
6. Mitä suunnittelet kuvaavasi vuonna 2009?
Kaikkea mahdollista, kuten ennenkin. Laajalla skaalalla mennään.

100000


Laskurin 100 000 kävijää meni tänään rikki (aloitus 19.11.2006).

Se on vuosien mittaan hävittänyt muutamaan otteeseen tuhansia lukijoita, ollut toimimatta kuukausikaupalla ja muissa blogeissani ja sivuillani on ollut ainakin samanverran kävijöitä - mutta silti...
Fontti

EDIT klo 19.30 Hieno kuunvalo mun keittiön ikkunasta muutama minuutti sitten!