Musta lista eli henkilökohtainen ostoboikotti -edit- ja kuluttajamobbausta

Olen työni puitteissa päivittäin yhteydessä yrityksiin ja julkiseen sektoriin paljon, siis todella paljon. Saattaa käydä niin että saan joistakin yrityksistä niin negatiivisen käsityksen että päätän olla ikinä viemättä euroakaan omaa rahaa heille ostamalla heidän tuotteitaan ja palveluitaan.
Yleensä pääsyy tälle boikottilistalle pääsyyn on johtaja/päällikkö-tasoisen henkilökunnan erittäin vakavana toistuva asenneongelma, suoranainen ylimielinen kusipäisyys. Jostakin syystä juuri näissä mainituissa firmoissa näyttäisi ilmenevän kapillaarinen ilmiö, joka on nostanut ainakin osalle henkilökunnasta virtsan nuppiin.
Listalla voi olla myös yrityksiä jotka mediassa ilmenneiden tietojen perusteella kohtelevat omaa henkilökuntaansa ala-arvoisesti.
Huom. julkisesta sektorista minulle ei ole vuosien mittaan syntynyt negatiivista yleisvaikutelmaa yhdestä ainoastakaan organisaatiosta, vaikka olen asioinut varmaankin ainakin lähes kaikkien kanssa useammin kuin kerran, useiden kanssa vähän väliä. Siis ulkopuolisena, en ole niissä itse työskennellyt.
Tänään päätin alkaa jakaa tämän listan lukijoiden kanssa. Näiden peli on jo pilattu. Käännyn vastaisuudessa näiden yritysten kilpailijoiden puoleen kun tarvitsen jotakin.
Jos haluat kommenteissa kertoa mitä firmoja sinä boikotoit, lupaan olla ostamatta niiltä mitään.
EDIT: Alkuperäinen 20.6.2007 postaus lähetetty
Henkilökohtainen ostoboikottilista:
- Scan-Auto
- Kemira Grow-How
- Savon Voima
- Ahlsell
- Metso Corporation
- Hairstore
- A-Lehdet, henkilökunnan ikäsyrjinnän takia
- EON, lisätty 20.9.2007
- Saatanan Sonera, lisätty 21.9.2007
- Ammattiliitto Suora | Sodexhoboikotti, tuki keittiön väelle, lisätty 3.11.2007
- Banaaniyhtiö Chiquita rahoitti kuolemanpartioita Kepan Kumppani-lehdessä Kirsi Cheas kertoo, että banaaniyhtiö Chiquita tuomittiin 25 miljoonan dollarin sakkorangaistukseen Yhdysvalloissa sen tuettua tuhansiin murhiin ja ihmisoikeusloukkauksiin syyllistyneitä puolisotilaallisia joukkoja Kolumbiassa., lisätty 11.11.2007
- Dole Kalifornialaisen tuomioistuimen valamiehistö määräsi banaaneistaan ja hedelmäsäilykkeistään tunnetun Dole-yhtiön maksamaan yhteensä 1,7 miljoonaa dollaria korvauksia viidelle nicaragualaiselle työntekijälle, jotka kertoivat menettäneensä hedelmällisyytensä Nicaraguassa 1970-luvulla banaaniviljelmillä käytetyn tuholaismyrkyn takia, lisätty 19.11.2007
- Intialaisyhtiö vaientaa arvostelijoita kans.välisellä pidätysmääräyksellä Kyseisen firman tuotteita myynnissä parissa suomalaisessa teinixfarkkuketjussa useilla paikkakunnilla (Spirit Store, JC). En kuulu kohderyhmään, mutta boikotoin ihmisoikeuksien ja sananvapauden takia, lisätty 22.11.2007
- Eero Lehden yritykset Taloustutkimus ja Lehtiyhtymä-konserni. Antanut lausunnon, joka on selvää yhteiskuntakiusaamista heikompiosaisia kohtaan. kyseinen henkilö on myös Suomen Yrittäkien puheenjohtaja - ja se panee vakavasti miettimään onko jäsenistö samanlaisia ajatusmaailmaltaan(?):
"Enemmän kuin kolme neljä kuukautta työttöminä olleet alkavat mukautua työttömyyteen. Itsevarmuus ja ammattitaito laskevat nopeasti, työmarkkinoiden näkökulmasta työttömät eivät ole enää niin sanotusti kenttäkelpoisia." Lisätty 17.3.2008
- Alma Media Halo Efekti: Johanna Korhosen törkeät potkut Lisätty 1.10.2008
- Eurokangas Lisätty 14.11.2008
- Liiketoimintakieltolista.pdf (application/pdf-tiedosto) Näissä yrityksissä toimii johtotehtävissä henkilöitä, jotka ovat liiketoimintakiellossa. Lisätty 4.2.2009
Käänteistä yritysboikotointia eli kuluttajamobbausta (carrotmob) Facebookissa.
"Yksittäinen kuluttaja on voimaton, mutta ryhmä voi jo neuvotella. Meillä on ostovoimaa, mutta päivittäin kuluttamissamme tuotteissa ja palveluissa tarjolla on useimmiten vain epäekologisia vaihtoehtoja.
Lets go mobbing on yhdysvaltalaisesta Carrotmobista inspiroitunut ryhmä, jonka tarkoitus on muuttaa tilannetta. Liitämme yhteen kuluttajien ostovoimaa ja neuvottelemme yritysten kanssa heidän toimintansa ekologisuudesta, käänteistä boikotointia siis.
Käykää katsomassa Carrotmob-video http://www.vimeo.com/925729?pg=embed&sec=925729 ja ideoikaa tapoja vaikuttaa omalla kulutuksellanne, yhdessä.
Hyvästi tarjonnan hegemonia, tervetuloa kuluttajamobbien aika!" - jep,jep, jees ;D
- Päivitys 19.8.2008 lähete/postaukseni "Kuluttaja-aktivistin uudet kujeet"





4 comments:
Scan-Auto?? mitäs ne on sulle tehneet??
meitsi ei sinne mene enää, koska niillei ole koskaan ollut sitä mitä mä olen sinne mennyt hakemaan..
Scan-Auton Suomen pääkonttorista löytyy peräti useita sellaisia henkilöitä joiden paljastumisen kerroin aiheuttavan pääsyn tälle listalle.
Tietenkään sieltä ei löydy mitään mitä sinä haet - kun et ole ikänä sortunut niiden autoihin Äläkä ikinä sorru, äiskän neuvo!;D
Ilmeisesti olet vaikeasti asennevammainen. Kerrot noista työyhteisö-kokemuksistasi, kuinka et ole havainnut ongelmia nimenomaan julkisen sektorin organisaatioissa.
Tulkoon nyt totuus esiin. Pätkätyö on ensisijaisesti julkisen sektorin ongelma. Taustalla on huono johtaminen, ja huonon johtamisen taustalla tiettyjen viiteryhmien hallitseva asema julkisen sektorin erilaisissa johtotehtävissä.
Omat kokemukseni ovat sekä julkiselta sektorilta että yksityisistä piireistä. Ns. Napoleon-ongelma esiintyy juuri julkisella puolella. Yksityisellä puolella tuottavuus, tehokkuus ja hyvä johtaminen ovat tärkeintä jo työpaikkojen säilyttämiseksi, siellä ei kukaan voi käyttää yhteisiä varoja oman asemansa korostamiseen.
Viimeaikaiset tutkimukset oroittavat, kuinka mainitsemasi Eero Lehden johtaman Yrittäjäjärjestön edustamissa pienissä yrityksissä juuri työtyytyväisyys ja työilmapiiri ovat selvästi parempia kuin suurissa yrityksissä tai julkisella sektorilla.
Häpeä asenteellisuuttasi!
Poikkeuksellisesti julkaisen "yhden siinä ja siinä julkaisukynnyksen rajoilla olevan" kommentin täällä. Anonyymi on taas pistänyt parastaan. ;D
Voin anonyymille selventää että MINUN EI TARVITSE HÄVETÄ MITÄÄN! Minä en ole yksityisellä sektorilla tai julkisessa organisaatiossa aiheuttamassa työyhteisöongelmia. Ne hävetköön ketkä niitä alaisilleen aiheuttavat!
Lähetä kommentti