Verkkolehti In Medias Resin Kirsillä oli tässä taannoin kirjoituksena
ajatusleikki. Minun piti siihen silloin jo heti vastata, mutta sitten tuli jotakin muuta ja unohdin. Nyt
Neulekirppu oli muistanut asian ja vastannut siihen. Eli siis minäkin nyt,
Ajatusleikki
"Sosiaalityöntekijöiden liiton Talentian 1/07 lehdessä on Kristiina Koskiluoman kirjoittama kuvaus Köyhyyspolku sai ajatukset ja tunteet liikkeelle. Kuvaus sai minutkin ajattelemaan: mitä jos?
Mitä jos työ viedään alta? Mitä minulle ja läheisilleni tapahtuu, jos toimeentulo loppuu? Muuttaako asemani kansalaisena? Muuttuuko lasteni elämä? Itsemääräämisoikeuteni? Intimiteettisuojani? Itsetuntoni? Harrastukseni? Ruokavalioni? Terveyspalveluni? Ystäväpiirini? Muutunko minä itse? Onko minua?", kysyi Kirsi.
- Mitä jos työ viedään alta?
Minä jäin työttömäksi perheyrityksestä täysin tietoisena riskeistä kun ajoimme vuonna 1999 hallitusti alas yhtiön, jossa olimme isän ja muutaman muun kanssa työskennelleet 18 vuotta isän jäädessä eläkkeelle.
Ajattelin katsella vähän että mitä sitä alkaisi tekemään siinä uudessa elämänvaiheessa. En nyt mene yksityiskohtiin, mutta paristakin asiasta johtuen minulla ei ollut erityisen suurta hinkua heti alkuun mennä toisen palvelukseen. Olin myös tullut siihen johtopäätelmään jo aiemmin että en ole niitä ihmisiä, joilla olisi jotain erittäin kunnianhimoisia ambitioita uratuubista. Olin tehnyt aina ahkerasti töitä, mutta minulle riitti se että työ ja siitä saatava korvaus olivat balanssissa. Arvostan vapaa-aikaa ja matkustushalukkuuteni työn puolesta on nolla. Asetan siis omat reunaehdot työelämän vaatimuksille. Kaikista muista työsuhteista olen tehnyt joko määräaikaisen työsopimuksen tai irtisanoutunut itse (tyhjänkin päälle), jos työsuhteen ehdot eivät ole olleet sitä mitä minulle on ennen työsuhteen alkua luriteltu. Tällä hetkellä olen siis toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa. Muuten olen ihan tyytyväinen, mutta palkka saisi olla parempi.
Osaan kyllä helposti asettua sellaisen henkilön asemaan mielessäni, joka on järjestänyt elämänsä jollakin paikkakunnalla silmälläpitäen ainoastaan sitä vaihtoehtoa että nykyinen työsuhde jatkuu hamaan maailman tappiin. Se on romahdus, matto revitään jalkojen alta, katastrofi.
- Mitä minulle ja läheisilleni tapahtuu, jos toimeentulo loppuu?
Olen kuulunut
"Loimaan kassaan" sen perustamisesta lähtien ja olen toiminut vain työsuhteessa, en yrittäjänä. Työttömäksi jäädessäni jäin siis ansiosidonnaiselle työttömyysturvalle. Siihen ei vaikuttanut myöskään mieheni työssäolo eikä ansiot, jotka olisivat evänneet minulta harkinnanvaraisen tuen.
Jos olisin jäänyt vaille työttömyystukea, olisin siis jäänyt läheisteni varaan. En olisi saanut yhteiskunnalta mitään. Se siitä hyvinvointivaltiosta, koska minulla on velaton omakotitalovanhus ja autonrämä. Ne olisi pitänyt realisoida ensin. Samoin työssäkäyvän puolisoni olisi edellytetty pitävän huolen minusta, kun on kerran tällaisen "myötä- ja vastamäessä" kontrahdin tehnyt kanssani.
Jos molemmilta olisi loppunyt työ, ensin meidän olisi pitänyt realisoida vähäinen omaisuutemme, vasta siitä saatujen tulojen loputtua olisimme oikeutettuja sosiaalietuisuuksiin.
- Muuttaako asemani kansalaisena?
Kun jään pois minulle varatusta verojen maksumiehen roolista työelämässä tai yrittäjänä, kuka tahansa voi alkaa syyttää minua vapaamatkustajaksi. Myös kyseisten etujen anomisen ja saamisen ehtona on juoksentelu luukulta toiselle erilaisten todistusten kanssa, se on useimmista ihmisistä varsin nöyryyttävää. Jos mainitsee olevansa työtön sinulle lyödään samalla välittömästi useitakin leimoja otsaan: kelpaamaton työmarkkinoille, kakkosluokan kansalainen, kyllä tekevälle työtä löytyy, juoppo, uusavuton, kuntoutuksen tarpeessa, laiska, aloitekyvytön, sosiaalipummi what not.
Alaikäisen lapsen asema muuttuu. Vaatteiden, harrasteiden, laitteiden rahoituskyky romahtaa ja mahdollisesti ennen tavarataivaassa elelleen ipanan sosiaalinen status kärsii mahalaskun. Jos vanhemmat kuitenkin elämän myrskyissä säilyttävät mielenterveytensä ja viettävät suhteellisen säädyllistä elämää - näistä kieltäytymiseen tottuneista tenavista kasvaa kuitenkin tasapainoisia aikuisia jonakin päivänä. Jos vanhempien kantti ei pidä vaan lähtee lipsumaan, lapset jäävät tuuliajolle.
Et voi määrätä itse. Esim. työttömyyskorvauksen saamisen ehto on se että olet työmarkkinoiden käytettävissä. Et voi matkustaa. Muut tulevat määrittelemään mihin olet oikeutettu tai mikä on kulloisessakin tilanteessa sinulle kuuluva osa. Sinun oletetaan hakevan työpaikkoja aktiivisesti, sinun on käytävä testeissä, haastatteluissa ja joihinkin paikkoihin sinun oletetaan vielä lähettelevän paperisia hakemusnivaskoita postitse. Pyh, kuka edes oikeasti haluaisi kyseisenlaisiin dinosaurusorganisaatioihin töihin?
Se lakkaa olemasta. Olet tapaus se-ja-se. Asiasi puidaan asiakastiskeillä ja viikkokokouksessa. Suuressa kaupungissa se ei kantaudu välttämättä kaikkien tietoisuuteen vaan hukut massaan, mutta pienellä paikkakunnalla asiasi tiedetään vallan mainiosti toreilla ja turuilla.
Itsetunnon täytyy olla äärettömän vahva ettei se tässä koulussa karise. Sen on myös rakennuttava kokonaan muulle kuin työidentiteetille.
Metsässä käveleminen ei vaadi euronkaan sisäänpääsymaksua. Sinne voi myös mennä kahdeksan euron halpiskumppareissa aivan yhtähyvin kuin urheilukaupan satojen eurojen vaelluskengissä. Eli siis minun kohdalle eivät muuttuneet, monen muun kohdalla kyllä. Valokuvauksen harrastajalla ei ole varaa tarvittaviin laitteisiin, uimahalli on liian kallis, samoin elokuvat tai teatteri. Täällä pääsee museoon perjantaina veloituksetta. Eli jos harrastus on kallis, se on vaihdettava - mutta halvallakin voi harrastaa erittäin mukavasti jos ei itse passivoidu.
Aikaa on laittaa itse ruokaa, mutta esimerkiksi vihannekset ovat talvella liian kalliita. Oman kokemuksen mukaan ruokavalioni oli työttömänä terveellisempi kuin työssä olessa. Laitoin päivittäin itse terveellisen perusruuan, nyt sortuu liian usein valmispöperöihin kun työelämä vie ajan ja energian. Nyt myös tulee pöytään liian nälkäisenä, että tulee syötyä liikaa.
En ole luojan kiitos tarvinnut. Siitä lienee kymmenkunta vuotta kun olen viimeksi ollut potilaana kunnallisessa terveydenhuollossa. Yksityispuolella olen vuosien varrella lähinnä joskus käyttänyt Kissamauta, kerran taisin tosin itse käydä yksityisessä hammaslääkärissä. Eli työttömän olisi tultava kunnallisilla palveluilla toimeen tai jos potilasjärjestöt ovat järjestäneet jotakin terveydenedistämisen ohjelmaa, siihen myös saattaisi riittää rahkeet. Ihmetystä herättää että kuka maksaa kalliit lääkkeet ja hoidot työttömälle puolisolle, joka ei ole oikeutettu harkinnanvaraiseen tukeen puolison ansioiden tai omaisuuden takia?
Minä olen siitä ilmeisesti harvinainen ihminen että en ole missään elämäni vaiheessa laskelmoinut ystävyyden varaan eli en ole sillälailla verkostoitunut että siitä olisi työelämässä juurikaan mitään apua. Olen siis rajoittuneesti sosiaalinen tapaus. Olen ystävystynyt vain mukaviin ihmisiin, joista tykkään vilpittömästi. Niinpä korkeassa sosiaalisessa asemassa näistä ystävistäni onkin aniharva, kun siis olen pitänyt kriteerinäni että he ovat vain luonteeltaan rehellisiä ja mukavia ;D Siispä minun ystäväpiirini ei muutu yhtään työttömyyden johdosta. Ainut on ettei kaukana asuvan luokse niin vain lähdetä, eikä soitellakaan - mutta en ole kovin hanakka lähtemään muutenkaan. Jos joutuisin luopumaan autosta, olisi vieraileminen vielä hankalampaa. Julkiset liikennevälineet eivät vaan toimi kaikkiin paikkoihin.
Tämän vuonna 1999 alkaneen elämänvaiheen aikana olen omaksunut "työttömän identiteetin" eli vaikka olen tuosta ajanjaksosta ollut suurimman osan töissä tai opiskelemassa, muistan sen takaraivossa aina esim. rahankäytön ja kuluttamisen osalla. En voi sietää epävarmuutta ja varaudun koko ajan tuleviin takapakkeihin. En tosiaankaan ole enää mukana kulutusjuhlassa. Enkä ollut mukana silloin aiemminkaan, vaikka tein kuitenkin hankintoja jossain mittakaavassa suruttomammin. Persoonani on siis muuttunut työttömyyden kärvästelyn myötä lopullisesti. Ilmastonmuutoksen ehkäisyn ja saasteettomuuden kannalta olen siis myös edistynyt eli kehitys ei ole välttämättä ollenkaan negatiivinen maapallon kannalta.
No ilman muuta olen olemassa minulle ja minun läheisilleni, minulla olisi työttömänä vihdoinkin heille tarpeeksi aikaa. Yhteiskunnalle ja työnantajille ei välttämättä ole mitään kiinnostusta minun suhteeni, jollen vie/tuo muassani jotain tukea työllistymiseeni. Samoin ilmeisesti enemmistö, eli työorientoituneet kansalaiset pitävät minua viallisena - mutta koska en ole missään elämäni vaiheessa viihtynyt niissä piireissä - niin sillä ei ole minulle henkilökohtaisesti mitään merkitystä.
