Pages

24.4.07

Hiirenkorvat Jyväskylän vanhimman rakennuksen luona



Jyväskylän aluepysäköintikieltoalue on laajentunut ja maksullista aikaakin on jatkettu kahdella tunnilla. Minutkin on häädetty parkkiin sinne entisille kulmille kun jalka on sellaisessa kondiksessa että kärsii kävellä taas.

Työmatkalla huomioitsin että Jyväskylän vanhimman rakennuksen, Taavettilan entisen riihen (kampuksen alueella), nurkilla näkyy puissa jo hiirenkorvat.

Keli oli kylmä ja harmaa, vettä ei tullut. Tämä on ytimekäs luontodokumentti.

Selitys lyhytsanaisuuteen: töissä paloi käämi taas Soneraan vaihteeksi. Koko päivänä ei päässyt nettiin eikä sähköpostiin kun palveluntarjoaja ei hoitanut hommiaan. Tosikiva, kun mistään ei tule mitään ilman niitä ja palkkakin on tulosperusteinen. Että meni siis Soneran takia päivä kansanterveydelle.

Ennenkuin siellä joku wannabe-nörtti ryhtyy tuputtamaan neuvoja, voin sanoa että ei ollut ensimmäinen kerta. Välillä tauoko voi olla 15 minuuttia, välillä toista päivää. Ja meillä ei ole varmasti mitään rikki.