Valokuvatorstain aineena oli armo.
Mietin kyllä torstaista lähtien jotakin vähän erilaista tapaa käsitellä tätä armo-teemaa kuin uskonnollisen kuvaston kannalta, koska se on se mielikuvituksettomin vaihtoehto.
"Luonnon armoilla" olisi ollut hyvä teema, mutta kun ei siitä armottomuudesta ollut mitään itse ikuistettua lumivyöry-, tsunami-, hurrikaani-, taifuuni-, raekuuro-, tms kuvaa niin se kaatui sitten siihen. Sanontahan on melko outo sen valossa että osoittaessaan voimaansa luontohan ei kyllä armoa tunne eikä anna, jos ihminen tai muu luontokappale sattuu sen tielle - nirri lähtee niinä aikoina. Ravintoketjukin sen todistaa: Syö, tai tule syödyksi.
Ihmisluonnekin on usein varsin armoton ja julma. Siitäkään ei ollut kuvaa joka olisi voinut tulla julkaistuksi netissä. Kovuus, kylmyys ja välinpitämättömyys eli armottomuus saa osakseen suoranaista ihailua nykypäivänä ja ihminen joka tunteettomana taaplaa vetäen mattoa muiden jalkojen alta, kyynerpäätaktiikalla, on ainakin omasta mielestään menestyjä ja tiellä huipulle.
Eli päädyin sitten tällaiseen pieneen armonlähettilääseen, joka majaili kyläpaikkani ikkunalaudalla.
Itselleenkin kannattaa olla armollinen. Sellaisesta ihmisestä joka jatkuvasti ruoskii itseänsä kohti parempia suorituksia, tulee herkästi sellainen mielikuva että hän on yhtä armoton muitakin kohtaan, epäonnistumisia ei suvaita. Lakkaa rimpuilemasta, työ ei tekemällä lopu, rentoudu.
