Pages

6.5.07

Grilli 21


Jyväskylän Lounaispuistossa sijaitsee Grilli 21. Tämä ei ole mainos, vaan ihan vaan toteavasti mainittuna. Olen aiemminkin laitellut tänne sekaan ihan vaan sellaisia tuokiokuvia paikoista kulkureittieni varrelta. Jyväskylässä on useampiakin Grilli 21:ä, tämän katuosoite on Seminaarinkatu 34.

En tiedä onko muut kiinnittäneet huomiota samaan seikkaan kuin minä? Monikaan paikka ei nimittäin sijaitse ihan siellä missä pitäisi. Karttapalveluissa, sekä Jyväskylän kaupungin sivuilla olevassa ja myös Google Mapsissa, sijainti tulee aina vähän sivuun oikeasta paikasta. Niin nytkin.

Palauttaisin grilliaiheisena vielä mieleen 40100-blogissa muistellun "taksarin historian". Oma panokseni keskusteluun oli tuo anonymouksen kommentti:
"Minusta tämä on kyllä ihan mielenkiintoinen juttu sinänsä.

Valitettavasti omat muistikuvani kyseisestä herkusta alkavat vasta 70-luvulta - joten syntyhistoria ja kyseisen eineksen mahdollinen paikallisuus ovat jääneet epäselviksi.

Varhaislapsuudessa minulle tarjottiin ns. terveellisempää kotiruokaa ja tuollaiset ihrapläjäykset tulivat tutuksi vasta myöhemmällä iällä."