Pages

29.5.07

Linjahäiriötä jälleen kerran, kiitos Soneran

Sonera on järjestänyt taas meikäläisen kodin nettipimentoon. Vika alkoi viikonloppuna - toivottavasti loppuu pian. Näitä tulee, kuten olette mahdollisesti huomanneet säännöllisen epäsäännöllisesti. Vika on korjaantunut aina aikanaan minusta riippumattomien asioiden yhtälönä aina muutaman päivän sisällä, todennäköisesti niin nytkin. Ei saa DHCP-palvelimelta IP-numeroa, ilman sitä ei mennä nettiin. Vakiokuvio.

Sinänsä harmillista. Kun "asiahan" minulta ei lopu hevillä.

Nyt pitäisi vielä esimerkiksi päästä netistä katsomaan muutama juttu noin niinkuin ohjeeksi ja opastuksekseksi, että voisin konfiguroida luurini enemmän soveltuvaksi mobloggaukseen. Sitä ennen katsokaa Halo Efektin mobiilia liikehdintää täältä vanhasta paikasta, jonka herätin jälleen henkiin. Huom. tuon kuvavirran aikana kännykkä on vaihtunut kolme kertaa, neljäskin oli yhdessä välissä (mutta sillä ei voinut ottaa kuvia, siksi tauko). Itse en luureja ostele, mutta taloudessani asuva mieshenkilö pitää huolta siitä että keskinäinen kommunikaatio pelaa tilanteessa kuin tilanteessa.

Se yksi vekotin siinä yhdessä kuvassa on keittiön ikkunalla nököttävä Xenon merkkinen retroradioni, maksoi Citymarketissa 24 euroa. Takuu yhden vuoden ja mökää tulee vallan mainiosti. Vakiokuuntelussa pääasiassa Radio Rock.

Toivon että pääsen kotona linjoille jo tänään, jos ei - niin ei...
EDITTIÄ illalla:
Laitetaanpa tähän digikameralla otettu kuva kyseisestä retroradiosta. Siis kameralla, ei puhelimella.


Hyvässä lykyssä mobiiliteknologiat jatkavat voittokulkuaan ja saan vielä tänä ehtoona aikaiseksi ensimmäisen mobiilin postauksen tähän blogiin. Ensimmäinen sähköpostilähetys Gmailitse puhelimesta kotikoneen Sonerameiliin toimi jo aiemmin. Jees, Halo Efekti teknobuumin aallonharjalla ;D