Pages

7.7.07

07.07.07


Tänään on tuon päiväyksen vuoksi(kin) runsaasti häitä, heinäkuu taitaa muutenkin olla kiireistä aikaa sillä rintamalla. Paljon onnea yhteiselämään kaikille hääpareille! En tosin tunne ketään, joten kutsuja ei ole sadellut. Sadetta on kylläkin luvattu koko Suomeen. Eikös sen pitänyt tuoda just onnea avioitujille?

Mä en ole henkilökohtaisella tasolla ikinä, edes lapsena, ollut oikein prinsessahäistä innostunut. Vaikka tykkään vanhoista asioista ja tavaroista niin kiinnostukseni traditioihin on aika minimaalista. Uudemman ajan tuontilisukkeet kuten polttarit ja kaikki ylimääräinen hässäköinti yleensäkin ei vaan mitenkään innosta meitä kumpaakaan. Omissa häissäni oli maistraatin tuomari ja hääpari mukaan lukien kuusi ihmistä, sekin oli päivämääränä helpohko muistaa eli 31.12. Karu tilaisuus, johon liittyi pikkaisen Las Vegasmaista -maustetta ;D Kihloihin olimme menneet samana vuonna 4.heinäkuuta eli jenkkien kansallispäivänä. Molempiinhan liittyy ainakin osassa maapalloa kova ilotulitusrakettien tömäyttely.

Tömähdyksestä tuli mieleen, että mekin kuultiin se Oravasaaren maanjäristys illalla kun käytiin nukkumaan ja oli ihan hiljaista. Kuulosti ihan yksittäisen ukkosen ääneltä tai räjähdykseltä. Maa oli järissyt 1,7 Richterin asteikoilla. Keskarin mukaan Suomessa tapahtuu vuodessa kymmenen tuollaista pikkuruista maanjäristystä. 1900-luvun suurin tömähdys (Keski-Suomessa?) oli 1931 4,5 Richrerin asteikolla Laukaan-Äänekosken seudulla, joka rikkoi ikkunoita Jyväskylän Mäki-Matissa. Eli ei se nyt niin kamalan vakaata ole tuo kallioperä Suomessakaan vaikka nämä "uraanijätteenloppukäsittelijät" niin väittävätkin.
Tietysti sekin on suhteellista verrattuna mannerlaattojen reuna-alueisiin missä on voimakkaita liikahduksia maaperässä useinkin. Katsoin just eilen taas yhden maanjäristysdokkarin telkusta. Megaluokan maanjäristys on tulossa lähes varmasti meidän elinaikana kun jo yli puolet maapallon ihmisistä asuu kaupungeissa ja monet miljoonakaupungit on rakennettu aluelle jossa järistyksiä on tapahtunut historiassa useita. Näyttäisi että maailmalla "miesmuisti" maanjäristysasioissa on keskimäärin tuollainen 25 vuotta. Eli jos maa ei ole järkkynyt kahteenkymmeneenviiteen vuoteen sinne lasketaan asutusta :(