6.9.07

Halo Efekti, nickin taustaa


Lepis tuolla kertoili mistä hänen bloginsa nimi on syntyisin ja nimeämisen vaikeudesta sekä haastoi minutkin kertomaan.

Koska Lepis on kaverini myös reaalissa, tiesinkin sen tarinan ennestään. Saattoi myös olla niin, että hän käytti muinaisessa Karviaismarjakiisselissä Lepistä ensimmäisen kerran nickinä kommentoidessaan minulle ja Kissamaulle jokakin juttua messageboardilla (Karviaismarjakiisseli, vanha webbisivustoni vuosituhannen vaihteessa, loppu tuli hiljaisesti nyt kesällä vaihdettuani operaattoria. Sen takia sitkottelin vuosia Soneran vastentahtoisena asiakkaana - kun siellä kävi kymmeniä tuhansia kävijöitä. Uudet fotogaltsut Elisalla on vähän vaiheessa vielä, kun ei ole oikein aikaa eikä innostustakaan). Me osasimme siis yhdistää Lepiksen kommentin oikeaan henkilöön, vaikka sillä ei olekaan mitään tekemistä Lepiksen nimen kanssa (vaan se on erään paikkakunnan nimen väännös).

Halo Efekti taas oli ensin sellainen Karviaismarjakiisselin osa, minkä sisältöä (kuvia ja tekstejä) vaihtelin vähintään viikottain, välillä jopa päivittäin. Tavallaan se oli lähtölaukaus nykyiselle bloggaamiselle vaikkei ollutkaan blogialustalla. Se alkoi muistaakseni vuonna 2001. Halo Efektin nimi tuli siitä että pyysin meillä käväissyttä Kissamauta sanomaan jonkun ILMIÖN nimen summamutikassa ja lonkalta. Ensimmäinen mitä hänelle tuli mieleen oli siis Halo Efekti. Siis ei sen kummoisempaa.

"Haloefekti ilmenee, kun henkilön positiiviset tai negatiiviset luonteenpiirteet ylikorostuvat siinä, miten muut näkevät hänet. Negatiivista halo-efektiä kutsutaan usein myös stigmaksi.

Varhaisissa psykologisissa kokeissa todettiin, että ihmiset yleensä muodostavat mielipiteensä ihmisestä ja pitävät sen mielipiteen pitkään. Lisäksi, jos ihmisestä oli muodostunut positiivinen tai negatiivinen mielikuva jonkin asian perusteella, ihmisillä on taipumusta pitää kyseisen henkilön muita ominaisuuksia hyvinä tai huonoina — harvemmin henkilöstä oltiin osittain positiivista ja osittain negatiivista mieltä.

Yleinen esimerkki halo-efektistä ilmenee silloin, kun jokun henkilön oletetaan yleiseti olevan viisas, koska hänellä on silmälasit. Toinen esimerkki halo-efektistä on se, että kauniimpien tai komeampien koululaisten oletetaan myös olevan viisampia. Myös valta-asema saattaa aiheuttaa halo-efektin: johtajan oletetaan olevan pätevä tehtävässään, koska hän on saavuttanut johtajan aseman.

Markkinoinnissa halo-efektiä käytetään yhdistämään positiivisia mielikuvia laajempaan tuote-brändiin.", ilmaisee Wikipedia.
Ensimmäinen Halo Efekti -blogi oli Vuodatuksessa (ja on reliikkinä verkossa edelleen vaikkei päivity). Aloitin sen lokakuussa 2005. Sitten rupesin yhdessä vaiheessa tehtailemaan haloefekti-blogeja kaikille mahdollisille alustoille (kunnes niitä oli niin paljon, että en jaksanut enää päivittää niitä). Marraskuussa 2006 muutin kokonaan Bloggeriin. Eli tämä nimenomainen (eli pääblogini) ei ole vielä täyttänyt edes yhtä vuotta.

Rekisteröidyn kaikkiin palveluihin nykyään aina käyttäjänimellä Halo Efekti, joten siitä on tullut vuosien saatossa virtuaalinen identiteettini. Netissä olen verkkokansalainen Halo Efekti. Tosin en voinut rekisteröidä sillä nimellä omaa domainia kun se on varattu vuosia joillekin (pöytälaatikko)yrityksille. Nähtävästi siellä on päädytty uuteen nimeen kun on katsottu ettei minua pääse syrjäyttämään hakukonemarkkinoinnissa kuin Wikipedia. =D

Että semmoinen tapaus... Haastan taas mukaan kaikki halukkaat. Muistakaa laittaa maininta kommentteihini, jos meinaatte vastata että osataan käydä kurkkimassa.