Pages

25.11.07

Eilinen täysikuu keskellä päivää


Kauppareissulla möllötti täysikuu eilen. Olen tuossa ajamassa Vanhaa Nelostietä/Muuramentietä Muuramesta Jyväskylän (ja nimenomaisesti Keljon markettien)suuntaan. Kuvasta näkee (jos näkee) miten olen laskeutumassa vuorelta laaksoon. Jyväskylän seutu on hyvin mäkistä aluetta. Minä asun suurinpiirtein sillä kohdalla mikä ei jää junamatkustajilta huomiotta - kun Jyväskylästä Tampereen suuntaan mennessä tulee ihan peräkkäin kolme tunnelia.

Olen tuossa Immolan kohdalla linja-autopysäkillä. Häämöttävät talojen katot ovat Hevoshaassa, joka on se uusi asuntoalue Kaijanlammen vieressä.

Tuossa on hirvivaara. Olen nähnyt n. kymmenen vuoden aikana tasan yhden kerran hirviä tuon liikennemerkin vaikutusalueella, mutta kyllä niitä siellä on. Samoin valkohäntäpeuroja, joita olen nähnyt useammin. Muuramen kohdalla Helsinki-Oulu valtatiellä sattui ennen paljon hirvionnettomuuksia, mutta käsittääkseni ne ovat vähentyneet kun Muuramen etelälaitaan Korpilahden rajalle on tullut pitkät hirviaidat uudistustöiden jälkeen.

Näytä suurempi kartta