Pages

14.12.07

Pärjäämisen ajat - horjuvat työt -uutuusteos

-Keski-Suomen museolla oli myös Suomi 90 vuotta -teemalla Jyväskylän Unesco-koulujen taidenäyttelyä.
Tulen käyttämään niitä lähiaikoina kuvituskuvina blogissani.-


Olen tehnyt aikoinaan päätöksen olla kommentoimatta omaa työtäni tässä blogissa, tiedän ettei se ainakaan tilannettani työmarkkinoiden kurimuksessa ainakaan edistä. Niinpä en voi sanoa mitään omasanaista kommenttia tähän, mutta pidän asiaa äärimmäisen tärkeänä.

Viikkolehti Yhden kuukauden mittaisessa työsuhteessa oleva tutkija Anu Suoranta: Ay-liike ei kuule pätkäväen ääntä

  • "Erilaisia pätkätöitä tekeviä tulee koko ajan lisää, mutta kuuleeko ammattiyhdistysliike heidän ääntään? Heikosti, väittää tutkija Anu Suoranta, itsekin pitkäaikainen pätkäläinen. Aloite on yhä härskimmin käyttäytyvillä työnantajilla." -clip-
  • "Pätkätyöläisten edunvalvontaa Anu Suoranta harjoittaa Tieteentekijöiden liiton sosiaaliturvatyöryhmän puheenjohtajana sekä Tatusotu-liikkeessä (Taiteilijoiden ja tutkijoiden sosiaaliturvan puolesta työskentelevä työryhmä).
  • Ja edunvalvonnaksi on laskettava myös keskiviikkona ilmestynyt Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seuran julkaisema kirja Pärjäämisen ajat - horjuvat työmarkkinat, jonka Suoranta on toimittanut yhdessä Turun yliopiston sosiologian laitoksen määräaikaisen yliassistentin Anu-Hanna Anttilan (assistentti, hoitaja, juoksutyttö, kahvilavastaava, keittiöapulainen, koulunkäyntiavustaja, lehtori, siivooja, varanainen...) kanssa."
  • "Riskit ulkoistetaan työntekijälle"
  • "Vuokratyöntekijöitä on muuten Suomessa yli 100 000 ja vuokratyötä välittäviä yrityksiä yli 600. Vuokratyötä markkinoidaan väylänä "normaaleihin" eli pysyviin työsuhteisiin, mutta todellisuudessa työministeriön tilastojen mukaan vakinaistumisesta pääsee nauttimaan vain seitsemän (7 %) prosenttia vuokratyöläisistä."
  • "Minusta yritykset ovat hetki hetkeltä härskimpiä. Työntekijää kohdellaan kertakäyttötavarana, Anu Suoranta sanoo asian suoremmin. Hänestä tätä asennetta ei enää välitetä juuri edes peitellä."
  • "Avainkysymys kuuluukin, miten tämä on mahdollista Suomen kaltaisessa vahvan ay-liikkeen maassa."
  • "Ay-liike on pitkään ja tyylikkäästi valvonut etuja sillä logiikalla, että kentältä tuleva tieto on riittävää. Mutta työmarkkinat ovat niin monimutkaistuneet, ettei kentältä tuleva tieto tai yhden sektorin tieto enää riitä. Tämä näkyy mm. siinä, että ay-liikkeen tutkimusosastot ovat aika surkeita ja sitten taas EK:lta tulee jatkuvasti uusia pelinavauksia. Juuri äsken sen tuutista tuli, että ihmiset haluavat tehdä osa-aika- ja pätkätöitä."

Lukekaa koko Kai Hirvasnoron juttu + linkki myös Anu Suorannan omaan blogiin.

Kirjan tiedot: Anu-Hanna Anttila & Anu Suoranta (toim.):
Pärjäämisen ajat
- horjuvat työt. Väki Voimakas 20.
Teos on Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seuran vuosikirja,
Tampere 2007.


Sisällys:

  • Anu-Hanna Anttila & Anu Suoranta: Prologi - pärjäämisen ajat
  • Mia Hemming: Sosiaalinen markkinatalous – talousjärjestelmä, joka ei tyydytä tarpeita
  • Anu-Hanna Anttila: Palkkatyö vapaan edellytyksenä
  • Jari Heinonen: Työläisisiltä pojille. Kolmen miessukupolven työkokemuksia
  • Liisa Lähteenmäki: Työntekijät ruotuun! Pätkä- ja vuokratyöt palkansaajien moraalisäätelynä
  • Katri Kaunisto: Halpaa metsätyötä. Yrittäjyys ja työttömyys metsäammattilaisten kokemana.
  • Kimmo Kevätsalo: Työnantaja ja työntekijä muutoksessa – entä ammattiyhdistysliike?
  • Marko Nenonen: Syntyvätkö työttömien pakkotyömaat uudelleen?
  • Anu Suoranta & Anu-Hanna Anttila: Epilogi - horjuvat työt

Lisätietoja: Anu-Hanna Anttila (anantti at utu piste fi) & Anu Suoranta (anu piste suoranta at helsinki piste fi)
p. 050-5125197

Suosittelen vilpittömästi tutustumista vaikka en teosta olekaan vielä saanut kätösiini.

Olen itsekin miettinyt että miten kritiikittömästi esim. EK:n ja EVA:n propaganda menee mediassa läpi. Onko toimittajat mukana Illuminatin peräkammareissa, vai onko tiedossa jotain akuuttia henkilökohtaista taivaasta satavaa mannaa tjurnalistille, jos osaa lipaista herrojen p*****ä sopivasti?.

Rakentajat ihmettelevät vuokratyön suosimista - Rakennusliitto

"Rakennusliiton puheenjohtajan Matti Harjuniemen mukaan liiton jäsenet arvostelevat kärkevästi työministeriön taannoista ohjetta työttömien ohjaamiseksi vuokratöihin karenssin uhalla. Harjuniemi kertoi kesän aikana saamastaan jäsenpalautteesta perjantaina Työväen Musiikkitapahtumassa Valkeakoskella.

- Rakennusalalla vuokratyössä pesii niin paljon ongelmia, että viranomaisten ei pitäisi enää karenssien uhalla ajaa väkeä pätkähommiin vuokratyöhön.

- Suomessa kuka tahansa voi alkaa vuokrata työntekijöitä. Tämä tarkoittaa sitä, että työntekijän asema useissa vuokrafirmoissa on surkea: työterveyshuolto puuttuu, työehtosopimusta rikotaan tietämättä tai tietäen, haalarit ja suojaimet puuttuvat. Listaa olisi helppo jatkaa. Sitten vielä voi tulla lopputili minä hetkenä tahansa, joskus jopa käyttäjäyrityksen oikun seurauksena."

Lue koko juttu Rakennusliiton sivuilla.