Pages

26.3.08

Asiakasuskollisuus on typeryyttä


Liike-elämä luottaa asiakkaidensa uskollisuuteen. Syystä! Kun on kerran saanut kuluttajan raottamaan kukkaron nyörejä niin liitto on ikuinen ja brändisi on kaivertunut tulikirjaimin ostajan tajuntaan. Firma ja sen palvelut/tuotteet voivat muuttua sisällöltään aina hötömmiksi ja hötömmiksi - mutta asiakas, vai oliko se aasiakas, uskoo ja luottaa ja ennen kaikkea ostaa aina sitä samaa vanhaa tuttua. Miksi?

Nytkin eräs pankki järjesti tietoteknisen fiaskon muodossa vauhtia ja vaarallisia tilanteita asiakkaidensa elämään ihan ehdoin tahdoin - tiputettuaan jo köyhät ja kipeät sitä ennen kokonaan palvelujensa piiristä vaatimalla ostamaan viimeisintä tekniikkaa. Ja tämä omien rahojensa ulottumattomiin jätetty joukko kyllä vähän napisee kuten flegmaattisten suomalaisten tyyliin yleensäkin kuuluu - mutta eivät kuitenkaan pane ranttaliksi ja marssi konttoriin hakemaan ropojaan siirtääkseen ne toiseen pankkiryhmään. Muilla rahoitusalan firmoilla nyt ei meno toistaiseksi ole ollut aivan noin hulvatonta että upouuden pankki-valoshow-hässäkän sisällä pankki itse altistaa sinut tietokalastelulle. Noin äkkispäiten ajateltuna luulisi että uudessa ja huippumodernia tekniikkaa vaativassa pankkipalvelussa olennaisinta on turvallisuus...

Energiafirmatkin ovat huomanneet että sähkön kilpailu ei toimi ja hintoja voi korotella milloin mihinkin syyhyn vedoten, kun kansa ei kilpailuta. Ei kelpaa säästetty raha, vai? Itse olen kilpailuttanut sähköjä jo useasti ja vaihtanut toimittajaa monesti.

Jumanklavita, eikö tällä kuluttajan lammasmaisuudella ole mitään rajaa? Onko kaikki jotenkin piilevästi masokistisia että oikein odottaa milloin joku suuryritys keksii jonkun uuden ja innovatiivisen tavan tyriä palvelussa ja että voi kun itse pääsisi siitäkin taas osalliseksi. Onhan se niin extremeä.

Minä en ole semmoinen mäntti. En ole ikinä keksinyt miksi minun pitäisi aina pestä määrätyllä hammastahnalla hampaani, tai kulkea maailmalla elävänä mainospellenä rytkyissä, joissa valtava logo loistaa kilometrien päähän - ja vielä maksaa siitä ilosta vähän ylimääräistä.

En ole aikoihin tilannut paperisia lehtiä, mutta niissäkin aina parhaat edut saa lyhyiden pätkien tilaaja. Jos jatkat kestoasiakkaana, lahjusten määrä tipahtaa välittömästi.

Hakekaa nyt edes vahingonkorvauksia tanskalaisilta, jotka tulivat tänne sössimään.

P.S. Olipa karmiva lumimyräkkä tänään. Tätä nyt ei todellakaan ollut toiveissa ja tilauksessa ainakaan täällä.