Pages

9.2.09

Rakas päiväkirja


Ikkunasta näkyy...Pimeä metsä ja kuvajaiseni tässä työpöydän ääressä kirjoittamassa vihreäkupuisen pöytälampun valossa.

Tänään mietin...avioeroani. Soitin oikein väliaikapuhelun käräjäoikeuteen ja kysyin että missä vaiheessa se käsittely oikein on, kun oikeastaan ihmettelin että miksei se jo tule. Olen jo muutaman viikon mennyt postilaatikolle iloisen odotuksen vallassa. Sieltä sanottiin että huomenna se ero voidaan myöntää aikarajojen takia ja että ex-puolisokin on myös ilmoittautunut sinne. Vihdoinkin. Suututtaa että mokoman patologisen valehtelijan ja trendipellen takia olen muuttunut niin epäluuloiseksi miesten suhteen. Saamarin äijä sanoi vielä lähtiessään että kaikki miehet pettää ennemmin tai myöhemmin. Aiemmin ajattelin aina lähtökohtaisesti kaikista ihmisistä että he ovat luotettavia eivätkä pyri vetämään mattoa jalkojeni alta, nyt heidän pitää ensin jotenkin todistaa se. Kiitän myös luojaani etten koskaan seonnut niin paljon, että olisin avioitunut ilman avioehtoa. Se helvetin sälli olisi vienyt minun kotini, jos olisi voinut! Toisaalta ajattelen että olisi pitänyt heittää se ulos jo silloin viisi vuotta sitten kun sen touhut valkeni mulle, toisaalta olen tyytyväinen että voin rehellisesti sanoa että yritin kyllä kaikkeni. Avioliittoni oli sellainen että siitä saisi hyvän tarinan Facebook- ryhmään "Ensin olin että vittu, mut sit olin ihan että saatana"... ;D

Päivän asu on...Kerrospukeutuminen. Yläosassa punainen trikoopaita ja sen päällä kuviovillapaita sekä kauluri. Alaosa mustat pitkikset ja siniset villasukat.

Tänään olen... Ollut töissä. Aikaansaannokset jäivät tavanomaista vähäisemmiksi. I hate mondays.

Aion... Mennä heti tämän kirjoittamisen jälkeen hakemaan liiteristä klapuja että saan lämmityksen käyntiin. Tulet takkaan ja heti.

Päivän ruoka oli... Töissä eväänä omena, kotona illalla itsevalmistettu "Perunasipulisekoitus, kevytkerma ja homejuusto" -paistos sekä "Jäävuorisalaatti + tomaatti" -lisuke, juomana kaivovesi ja kahvi

Olen iloinen siitä että... Minulla on hyviä ystäviä, molemmat vanhemmat ja ihana tytär, mutta suurimmaksi osaksi te kaikki olette fyysisesti vähän liian kaukana että voisimme nähdä tarpeeksi arkisin.

Aion mennä... Aikaisin nukkumaan tänään, kun aamulla oli niin vaikea herätä maanantaiaamuun.

Luen... Lähes kaikki joululahjakirjat on lukematta selailuteoksia lukuunottamatta. Ei ole ollut aikaa.

Olen tekemässä...tätä blogikirjoitusta ja löyhää suunnitelmaa jatkoelämäni suhteen.

Toivon... tapaavani vielä joskus sellaisen kivan, rehellisen miehen, joka rupeasi mulle kaveriksi arkeen. Mielellään saisi olla 45-55 -vuotias ja asua tässä ihan lähiseudulta. Vaikkapa leskimies. Jos on eronnut, niin mielellään sellainen jolta on lähtenyt akka kälppimään jo ajat sitten. Mitään sellaisia alfa-uros tyyppisiä naistenmiehiä ja häntäheikkejä täällä ei enää kaivata. Koska en juuri juo alkoholia, niin kapakoista on turha lähteä kaveria haiskelemaan, muutenkin olen todella laiska lähtemään minnekään. Ei missään tapauksessa saa olla kissoille allerginen eikä liian tervehenkinen tai urheilullinen (poltan tupakkaa), lapsetkin pitää olla valmiiksi tehtynä. Pitää olla terveellä itseluottamuksella varustettu fiksu kypsä ihminen ja tulla omillaan toimeen, mutta mitään kiireistä uraputkiohjusta, maailmanmatkaajaa ja miljonääriä en halua. Saa olla kouluja käynyt, mutta minä jos kuka osaan arvostaa käteviä käytännönmiehiä. Tärkeintä on se että kaveri haluaa osallistua arkeeni. (Lepis ainakin tietää jos sanon että tilauksessa on sellainen mukava ja kätevä "Esko", jolla on aikaa minulle. Jos tunnistat itsesi kuvauksesta - voit ilmoittautua yksityisesti. Tämän sanominen voi olla vaarallista netissä, muutaman kerran aiemmin olen saanut riesakseni sitkeän soittelijan, jonka kanssa minulla ei ollut mitään yhteistä)

Kuulen...kun nauratte siellä!

Parasta juuri nyt...Olla rennosti kotona kissojen kanssa. Viihdyn ihan hyvin itseksenikin.

Viikonloppuna aion...Mennä vanhempieni luokse kylään kuten joka sunnuntai.

  • Kysymykset on kopsattu täältä, olen haiskellut jo vähän aikaa tällaista "naistenlehtihaastattelu"-tyyppistä postausta.