Pages

8.5.09

Nyt on saatava 1500 minimipalkka kokopäivätyöstä Suomeen





Tämän päivän kuvat puutarhasta ja sitten asiaan:

Se on sitten 1 500 euroa – muuten en tule | Taloussanomat

SAK on aktivoitunut vaatimaan Suomeen minimipalkkaa kokopäivätyöstä. No, jo on aikakin. Jos teet kuukauden kokopäiväistä työtä, on vähintäänkin kohtuullista että siitä saa sellaisen korvauksen että sillä elää.
"Suomessa minimipalkka, kuten palkat yleensäkin, määritellään eri alojen työehtosopimuksissa. Yleistä ja kaikille yhteistä minimipalkkaa ei ole. Sopimuksien määrittelemiä palkkatasoja on noudatettava yhtälailla suomalaisiin kuin ulkomaisiinkin työntekijöihin." Lähde
Moni pätkä- tai vuokratyöläinen tai prekaari työskentelee alalla, jolla ei ole työehtosopimusta. Jos olet provikkapalkalla, kannat vielä yrittäjäriskinkin työnantajasi puolesta.
PAMin mukaan työttömyysturvalain mukaan palkkaa koskevat edellytykset täyttyvät, kun maksettu palkka on ollut työehtosopimuksen mukainen tai – jos alalla ei ole työehtosopimusta – kokoaikatyöstä on maksettu vähintään 1 019 euroa kuukaudessa.

Hyväosaisten on ilmeisesti mahdoton uskoa, että Suomessa on paljon ihmisiä, jotka tekevät työtä alle tonnin ainakin joinakin kuukausina vuodessa.

Jos tämänhetkinen taloustilanne johtaa edelleen kasvaviin tuloeroihin Suomessa, voivat hyvätuloiset valmistautua linnoittautumaan koteihinsa ja täälläkin voidaan kokea yhteiskunnallisia levottomuuksia. Tällä nykyisellä porvaripuolueiden viitoittamalla menolla siihen päädytään väistämättä.