Pages

15.10.09

Blog Action Day 2009, Climate Change



Yksi päivä. Yksi aihe. Tuhansia ääniä.

Delissäni on 468 linkkiä ilmastonmuutoskirjoituksiin netissä useamman vuoden ajalta suomeksi tai englanniksi. Kirjoittajina maailman johtavia tiedemiehiä ja tutkimusjärjestöjä.

Parhaatkin skenaariot edellyttävät ihmiskunnalta suuria muutoksia kulutustottumuksissa, jos taas jatketaan "business-as-usual" kasvu-uralla kauhuskenaarioissa miljardit ihmiset ovat tuhoontuomittuja ja ollaan sellaisissa keskilämpölukemissa mitä ihmiskunta ei ole tähänastisen olemassaoloaikansa kuluessa vielä kohdannut. Siis muutaman vuosikymmenen sisällä eikä tuhansien vuosien päästä.

Nykyisestä taloustilanteesta ei siis pidäkään lähteä sille kasvu-uralle, joka edellyttäisi sitä että meillä olisi käytössämme useita maapalloja - vaan kestävän kehityksen sallimalle tasolle.

Me olemme ne ihmiset, joilla on tilaisuus vielä tehdä jotakin. Ei ole optiona jäädä seisoskelemaan tumput suorina, vaan jos aikoo jotakin tehdä, sen aika on nyt.
Mutta yleistä asennetta kuvaa se, että kun mainitsin tästä teemapäivästä eilen netissä, sain vastauksen tyypiltä joka ilmoitti aikovansa ajaa V8-autollaan koko päivän kaasu pohjassa kuluttaen [kiusallaan] bensaa niin paljon kuin kerkeää.

En ole kauhean optiminen, mutta ei olisi ensimmäinen kerta kun ihmisten parhaimmisto on noussut ja saavutuksillaan yllättämyt minut positiivisesti.


Kuun jäätikkö sulaa, meriveden pinta nousee. Miljardit ihmiset asuvat ja viljelevät sulamisvesistä muodostuvien jokien aluella (esim. Mekong, Ganges, Jangtse, Brahmaputra).