
Valokuvatorstaissa tällä viikolla haasteena on Jotta en unohtaisi
Se on 150. haaste
Tänään tulee kuluneeksi talvisodan aloittaneista Mainilan laukauksista 70 vuotta, elävä arkisto.
Marraskuun 30. päivänä 1939 klo 8.00 venäläiset joukot ylittivät rajan Salmissa.
Suomessa evakkotaipaleelle joutui lähtemään noin 430 000 henkeä talvisodan alkaessa 1939. Jatkosodan aikana takaisin luovutettuun Karjalaan palanneet joutuivat uudestaan evakkoon 1944 ja lisäksi evakkoon lähtivät Petsamon asukkaat.Siitä alkoi elämä uudessa maassa.
(kuvassa on viisi eri henkilöä)
Sukupolvien ketju, muistoja, joita ei unohda.
ReplyDeleteSusu, sukupolvien ketjupa hyvinkin. Suomen väestöstä lienee nykyään miljoonia, joiden elämään tuo pakolaisten asuttaminen on vaikuttanut jollakin tavalla?
ReplyDeleteMukava kuva. Yhden henkilön siitä tunnistan ;)
ReplyDeleteMaru, juu, Kissamauhan se siinä.
ReplyDeleteJälkikäteen ajatellen oisin voinut ympätä siihen itsenikin, niin ketjussa olisi kaikki lenkit. :)
Muistot säilyvät montaaseina
ReplyDeleteSavu, muistot lomittuvat ja menevät päällekkäin kuin montaaseissa ja valokuvissa on tallessa hetkellisiä kuvia ihmisistä
ReplyDeleteTunteita herättävä kuva.
ReplyDeleteMAINILAN LAUKAUKSIA OLEN MINÄKIN MIETTINYT PITKIN VIIKKOA. MITEN MONEN IHMISEN ELÄMÄN NE MUUTTIVAT, OMAN SUKUNI VAIHEETKIN OLISIVAT OLLEET ERILAISIA ILMAN NIITÄ. kYLLÄ SYDÄNTÄ RIIPAISEE NUO 70 VUODEN TAKAISET TAPAHTUMAT. TOIVOTTAVASTI EI ENÄÄ KOSKAAN TULE SELLAISTA.
ReplyDeleteKuvassa oleva harmaapäinen herrasmies läksi 4-vuotiaana Karjalasta evakkoon. Hänen vanhempansa ovat tuo nuoremman näköinen pariskunta.
ReplyDeleteOlen myös miettinyt miten monen elämään sota on vaikuttanut, sekä Suomessa että nykyiset konfliktit maailmalle.
Ihmiskunta on uskomattoman riitaisaa sakkia...
Tämä se on aina yhtä pysähdyttävää ja koskettavaa!
ReplyDeletekiitos Taru! jos tota miettii henkilökohtaisella tasolla sen mullistavan merkityksen tajuaa paremmin, aukeni suorastaan vaihtoehtoinen todellisuus - pakosta
ReplyDeleteTämä kuvaa elettyä elämää. Kauniisti ja eleettömästi. Minunkin suvussani lähdettiin evakkoon. Vanhempi veljeni syntyi heinäkuussa 1939. Äiti lähti evakkoon kahden pienen lapsen kanssa junalla. Meni vahingossa väärään junaan. Junaa pommitettiin, ja matkustajat joutuivat suojautumaan talviseen metsään.
ReplyDeleteObeesia, äitisi on ollut ehkä samassa junassa vuonna 1939 4-vuotiaan isäni kanssa?
ReplyDeleteIsäni muistaa elävästi junan pommittamisen, olen kertonut tarinan Perhealbumin aarteissa. Harva voi kertoa mitään eksaktia muistoa, jonka on kokenut niin pienenä. On ollut tosi jännää.