Pages

6.2.10

Kas, uusi teemablogi

Optimistin Timolta huomasin uuden haasteblogin, Teematiistai.
Aiheena nyt valokuvaus.

Kuvassa (siksi että en ollut ladannut muiden kameroiden akkuja) on kuva vanhemmasta "kalustostani".
Melkein voisi äkkinäinen kuvitella että olen jotenkin merkkiuskollinen, kun kaikki kuvatut ja myös sekin kamera millä kuvattiin, olivat merkkiä Olympus, mutta eihän toki, se on vain sattumaa.

Kuvausfilosofiani on tallentaa elämääni ja lähiluontoa, snapshot tyyliin. Joskus satun paikalle filmaattisella hetkellä ja kuvista tulee esteettisestikin hienoja, mutta sellainen non-photography tyylinen tallentaminen on lähinnä sydäntä.

Digivalokuvaukseen kuuluu kuvankäsittely, teen sitä omalla tavallani joka kuvaan minkä julkaisen (en julkaise raakakuvia kuin mobiilisti) - mutta en enää käytä photoshop-ohjelmaa vaan monia muita.  Kotikoneella suosikkini on tuunattu Xnview, ilmainen ja monipuolinen. Pyrin kokeeksi käyttämään myös kaikkia löytämiäni ilmaisia online-palveluita. Nykyinen suosikkini niiden joukossa on suomalaislähtöinen Sumopaint.

Olen valokuvausharrastaja, mutta erilailla kuin monet. Niistä asioista mitkä minua kiinnostavat olen kerännyt linkkejä Deliini, niitä on jo toistatuhatta.

Minulla on Wordpressissä myös valokuvausaiheinen vinkkiblogi, jota en ennen kerennyt päivittää. Nyt kun päivärytmiin tulee muutos, saatan aktivoitua postaamaan sinnekin.

Kuvatulvassa on ollut ennen hiljaista, mutta ehkäpä sinnekin alkaa taas enemmän (tai parempia) kuvia nyt kun olen päivisinkin (=valoisan aikaan) tilaisuudessa kuvata.

Löysin muuten hiljattain uuden ilmaisen kuvien hostauspaikan, jos muut verkon valokuvavarastot alkavat olla täynnä (kuten monilla aktiivisesti harrastavilla kuvabloggaajilla usein on), Imagebam on yksi ilmainen vaihtoehto.

11 comments:

  1. Mukava saada sinut mukaan! Sinulla näyttää olevan oikea arkisto kuvia, kameroita ja kuvablogeja jo. Samoin kuin myös kameroita.

    Itse kuulun joukkoon "rakastan kuvaamista omaksi ilokseni ja toisten harmiksi"; sillä en todellakaan yritä olla mitään loistokuvaaja vaan ennemminkin haen tunnelmia, hetken välähdyksiä, kuvallista kerrontaa kuulumisistani, menemisistäni jne. Siksi pysyn poissa näistä valokuva-"arvostelublogeista" sillä siellä saa tällainen "taivaanrannanmaalari" vain pahan mielen.

    ReplyDelete
  2. Onko Suomessa valokuvien arvostelublogeja? Enpä ole törmännyt.

    Valokuvausfoorumeista sain tarpeekseni kyllä 2-3 vuoden lätisemisen jälkeen. Siellä on seassa kyllä ihan kivaa ja fiksuakin porukkaa, mutta formaatti (kommentoi kaikkia kuvia) ilmeisesti pakottaa aivan raivostuttavaan jankkaamiseen ja samojen kielikuvien jauhamiseen mikä alkaa rasittaa jos neuvoja ei ole itse kuvaajana sen kummempi kuin sinäkään ;D

    ReplyDelete
  3. Aika kokoelma sullakin!

    Itsekin oon havainnut, että esim digicamera.net on kyllä hyvä käydä joskus kurkkaamassa, mutta se tyyli ja asenne monella on siellä aikamoisen ärsyttävä ja ylimielinen. Parempi kun pysyy itse hiljaa.

    Itse oon aina mainostanut ilmaispaikkana Flickriä, kun sinnehän saa kuukaudessa upata 100MB kuvia ja mitään kokonaisrajaa ei ole, seur kuukausi taas sama määrä. Flickrin oma käyttöliittymä näyttää vain viimeisimmät 200 kuvaa, mutta kaikki kyllä säilyvät tallessa ja jos ne pääosin näyttää blogin kautta, niin kaikki vanhatkin kyllä näkyvät.

    ReplyDelete
  4. Ei sulla sattuisi olemaan ylimääräistä toimivaa Olympus 350 (muistinkohan edes oikein?) kameraa? Minun omani koki hukkumiskuoleman ja niitä ei saa käytettynä enää mistään.

    Vanhat kamerat ovat muistoja täynnä. Ei niistä raaski luopua!

    ReplyDelete
  5. Guuglasin ton sun "hukkuneen" kamerasi, ei ole sellaista ollut mulla.

    Noi mun Olympukset on kaikki ihan käytössä. Ne on ihan ehjiä ja periaatteessa käytän niitä vielä streetgearina eli pusikkovarusteina.
    Mutta kuvasta puuttuva 590-UZ on kyllä tällä hetkellä lemppari ;D

    ReplyDelete
  6. Historiasta on hyvä lähteä liikkeelle. Mielenkiintoista keskustelua myös heti kommenteissa. Saa nähdä mihin tämä haaste meidät seuraavaksi heittää :-)

    ReplyDelete
  7. Ja kamera joka puskaan;)
    Niitän riittää myös minulla, on myös kaitafilmikamera ja ääniproikka=D

    ReplyDelete
  8. Noista saa jo kassin täyteen kameroita;)

    ReplyDelete
  9. No sulla onkin paljon kameroita ja vaikka mitä valokuvablogeja.
    Näyt hyviä kuviakin ottavan, mitä tuolla katselin sun kuviasi.
    Mahtaakohan meillä olla samanlainen kamera, mullakin oli edellinen kamerani olymmpus ja nyt uusikin on.

    ReplyDelete
  10. Hyvä historiikki haasteen alkuun. Odotellaan lisää TeeTeeltä.
    Kävin tuolla SumoPaintin sivuilla. Onko ohjelma ilmainen ja suomenkielinen?

    ReplyDelete
  11. Sumopaint on ilmainen. Se on suomalaislähtöinen ja siinä on myös suomalainen kieliversio (monien muiden ohella)
    http://www.sumopaint.com/languages/?lang=2

    Tänäänhän on tiistai, että sieltä lienee uusi haaste putkahtanut?

    ReplyDelete

Comment moderation was in use, now you can comment realtime. In posts more than 30 days old post moderation still in use.