Pages

8.1.11

Hyötyliikuntavälineet ja - paikat



Wikipedian mukaan hyötyliikunta on liikuntaa jonkin muun tekemisen ohella eli ei pelkästään liikunnan vuoksi.

Lumitöiden teko on mainiota hyötyliikuntaa.

Hyötyliikuntaa suositellaan harrastamaan 5-7 päivänä viikossa. Suosituksena on liikkua vähintään 30 minuuttia päivässä, mutta liikkumisen voi myös pätkiä vähintään 10 minuutin mittaisiin jaksoihin, sillä ratkaisevaa on se, minkä verran energiaa päivän mittaan yhteensä kuluu. Lisäksi suositellaan kestävyysliikuntaa ja lihaskunnon harjoittamista vähintään 2-3 tuntia viikossa.

Tavallisen arkipäivän aikana kunkin tulisi ottaa vähintään noin 7000 askelta päivässä. Suositeltava määrä olisi kuitenkin yli 10000 ja yli 13000 tulokset ovat jo ihanteellisia. 13000 askelta vastaa keskimäärin noin 10 kilometriä. Yli 10000 askelta ylittävä arkiliikunta on kuitenkin jo riittävää kunnon ylläpitämiseksi ja terveyden säilyttämiseksi.


Hikipedian mukaan
hyötyliikunta on nykyaikainen termi, jota käytetään kuvaamaan terveen järjen omaavien ihmisten täysin normaalia siirtymistä paikasta toiseen, esim. kodin ja työpaikan tai kodin ja koulun välillä. Termiin liitetään yleensä monia positiivisia mielikuvia, jonka takia tietyt henkilöt yhdistävät termin itseensä pönkittääkseen surkeaa egoaan.

Hyötyliikunnan pioneereja ei kuitenkaan aikoinaan kutsuttu hyötyliikkujiksi. Heitä kutsuttiin köyhiksi.