24.11.06

Hyveellisyys ei nouse ansaitsemaansa arvoon

Valokuvatorstain Kaamoskuvia katsellessa löysin myös hyvän keskustelunpätkän.
Muistaako kukaan sanoi:

"Hyveellinen ihminen, miten siitä tulee jotenkin outo mielleyhtymä? Onko
hyveellisyys vanhanaikaista, sekoittuuko se sanana tekopyhään?
Paheita on paljon helpompi luetella, synnit aikoinaan koulussa opeteltu.
Epäitsekkyys, suvaitsevaisuus, rehellisyys, uskollisuus, luotettavuus. Avoimuus, empaattisuus. Kai se hyveellinen ihminen on sama kuin kunnon kansalainen, rehti ja reilu, ei horju ei heilu. (Isää siteeraten)
Hoitaa tonttinsa ja työmaansa, kotinsa, perheensä ja vastuunsa. Joku
tässä tökkii. Kun kuitenkin niin moni on pudonnut menosta ja tohinasta,
sairastunut, uupunut, luovuttanut. Kai silloin tärkein hyve omata olisi taito
kuunnella itseään ja hyväksyä kuulemansa. "

Johon Alastalo kommenteissa vastasi:

"Hyveellisyyden arvostuksen on vienyt raha ja oman edun tavoittelu. Minä ensin ja muut sitten jos sittenkään. Narsistinen yhteiskunta. Tuo näkyy nykyään pahiten eduskunnassa ja "isoissa herroissa" Mitä enemmän saa, sitä enemmän halutaan. Ahneutta joka tulee aina vaan enemmän esiin. Enää ei väliteä köyhistä ja vaivaisista muulloin kuin jos sillä voi julkisesti kiillottaa omaa kilpeään. Julmaa mutta totta."

Ja Muistaako kukaan vastasi:

-clip-"Eiköhän noin ajattele suurin osa kansasta. Täällä vain jupistaan keskenään muttei voida asioille mitään. Etelämpänä noustaan barrikaadeille, pistetään mielenosoitus pystyyn, täällä pelätään että joku näkee ja miettii että mikä se nyt tuokin luulee olevansa. Otetaan kaljaa, luetaan seiskapäivää ja käännetään sivua, kuka näille mitään mahtaa. Melankoliaa, eikö jokainen tarvitse sitä joskus?"

  • Tätä mäkin olen monasti pohtinut. Miten tässä näin on päässyt käymään? Miksei kukaan tee mitään, vaikka omassa mielessä ajatellaankin että eihän tämä näin voi mennä?