Pages

5.12.06

Bakteereista puhtia, uusi tutkimus


Microbial Energy Conversion (pdf)
(Kuva julkaisun kansilehti) Lähde: The American Academy of Microbiology

Maapalloa tulee koettelemaan 30-50 vuoden säteellä uusi energiakriisi. Mikrobit tuottavat jo nyt pienessä mittakaavassa testioloissa energiaa, mutta kuvitelkaapa tämä skaalattuna bioreaktorilla voimalaitosluokkaan. Englanninkielentaitoisille tarjolla mielenkiintoinen tuore raportti Ameriikan ihmemaasta.

Mikro-organismeja voidaan ehkä tulevaisuudessa käyttää sellaistenkin energiavarantojen hyödyntämisessä mikä ei nykykonsteilla onnistu.

Tähän konversioon kuuluu myös biopolttoaineiden tuotanto, johon Suomessakin ollaan ryntäämässä vauhdilla mukaan kun on jo lähtötohinoissa myöhästytty vähän kilpailijamaista. Varhaiset omaksujat saavat usein kilpailuedun teknologiassa.

Wikipedia sanoo biopolttoaineista.
Bioenergian tuotannon kestävä kehittäminen edellyttää pitkäjänteisiä ratkaisuja, joilla tuetaan alan tutkimusta ja mahdollisia investointeja. Kasvinjalostuksen tavoitteena on ollut tähän saakka jalostaa ihmisravinnoksi tai rehuksi sopivia lajikkeita. Jatkossa tutkimusta ja jalostusta on syytä suunnata myös energiantuotannon lähtökohdista. Lähde MMM