Pages

26.2.07

Vieläkin puhelinluettelosta

Johan minä jo 4.2. samaan puhelinluettolonkäyttö -tutkimukseen viitaten sanoin että en usko vaikka kuinka jankutatte että puhelinluettelo on edelleen suosittua ainakaan talouksissa missä on verkkoyhteys.
Nyt on taas valjastettu Kauppalehti toitottamaan Eniron ja Fonectan mainosrumpua tekstimainontana :(

Meillekin taas jaettiin täysin tarpeeton ympäristöäkuormittava uusi luettelo kotiin TILAAMATTA ja sen jakamista kotiin ei voi ilmeisesti mitenkään kieltääkään, vai voiko?
Suututtaa tuollainen paperinhaaskuu. En halua sitä, en ole käyttänyt puhelinluetteloa enää 2000-luvulla. Uskokaa jo!

Todella hidasta uutisointia Kauppalehdeltä, tuo aihe oli ajankohtainen useita viikkoja sitten. En kerkeä tsekkaamaan kummalla alan toimijoista on siellä rahakas mainoskampanja käynnissä, kun asia otettiin jälleen esille.

EDIT:
Täällä on toinenkin joka on myös huomannut että maailmassa on virhe tässä puhelinluettelojen siunaantumisessa PYYTÄMÄTTÄ kotiin nykyaikana kun niitä ei enää tarvitse mihinkään (vaan niiden painattaminen tuhoaa luontoa). Joskus edellisellä vuosituhannella paperista puhelinluetteloa olisi kaivannutkin, mutta silloin sitä ei saanut - kun ei ollut kuin kännykkäliittymä.

Lähetin muuten Keski-Suomen puhelinluettelon kotiini pyytämättä kuskanneelle Fonectalle palautetta heidän nettisivujensa palaute-osion kautta. Jäämme nyt siis odottamaan mitä siellä vastataan allaolevaan viestiini:

"Olen erittäin pahoillani että teidän toimestanne minulle on toimitettu PYYTÄMÄTTÄ kotiin puhelinluettelo, jollaista en ole käyttänyt enää 2000-luvulla. Nyt on tuhottu metsää paperisen luettelon takia jota en halua ja joka minun on nyt kuljetettava kierrätykseen useita kilometrejä.

Mitä voin tehdä sen asian edistämiseksi ettei minulle enää koskaan tulla toimittamaan paperista puhelinluetteloa?

Olen tehtyt blogiini 2 kpl kirjoituksia tästä aiheesta, sillä kannatan luonnonsuojelua erittäin lämpimästi.

Linkki jälkimmäiseen kirjoitukseeni:

http://haloefekti2.blogspot.com/2007/02/vielkin-puhelinluettelosta.html". teki Halo asiakaspalautteen.

EDIT2:

Puhelinluettelon pyytämättä kotiin toimittanut yhtiö vastasi ystävällisesti meiliini:

"Hei,

Kiitos palautteestanne. Fonectan Puhelinluettelo jaetaan osoitteettomalla jakelulla jokaiseen kotitalouteen. Mikäli teillä ei ole tarvetta kyseiselle puhelinluettelolle voitte laittaa oveen lapun, ei puhelinluetteloita. Jakakeluhenkilöstön tulisi huomioida kyseinen pyyntö."

  • Eli siis välittömästi rustaamaan uusi lappu postilaatikkoon.
  • Ei ilmaisjakelua ja EI PUHELINLUETTELOITA.
    ********************************
    Arvasinhan minä... Tämä puhelinluetteloita koskeva (muille jo vanha) uutinen Kauppalehdessä perustunee Fonectan lehdistötiedotteeseen, joka on listattu tälle päivälle Kauppalehdessä.
    Niin Kauppalehdessähän oli käynnissä YT-neuvottelut. He itse uutisoivat asian tänään näin:
    Maanantai 26.2.2007 klo 16:43
"Kauppalehti Online Mediakonserni Alma Mediaan kuuluva Kauppalehti irtisanoo 22 henkilöä tammikuussa alkaneiden yt-neuvottelujen päätteeksi(11 henkeä on siis JO lähtenyt). Kauppalehden yt-neuvottelut päättyivät maanantaina puolilta päivin."
Aikovat tehdä uudelleenjärjestelyjä monimediaisuuden suuntaan. No, pakkohan se on....