Pages

3.3.07

Kleopatra, Niilin seireeni


Kleopatran kauneutta on hehkutettu elokuvissa ja kirjallisuudessa ihan faktana.

Maailman kauneimpana naisena pitämäni Elisabeth Taylor on esittänyt häntä elokuvissa, samoin monet muut kaunottaret. Historian kirjoituksessa on kerrottu että hän vietteli ulkomuodollaan kaksi aikansa mahtimiestä Julius Caesarin ja Marcus Antoniuksen, mutta aikakauden kreikkalaisissa kolikoissa taas näyttäytyy terävänenäinen, vähän väkäleukainen eukko - joka antaa viitteitä että hänen avunsa olisivatkin olleet jollakin muulla kuin klassisen kauneuden saralla. Kauneus taitaakin olla Hollywood-fiktiota. Kolikkojen kuvat Kleopatrasta ja Marcus Antoniuksesta ovat kyllä hyvin etäällä Liz Taylorista ja Richard Burtonista. Siis tämän kaikkein kuuluisimman Kleopatran, virallisesti numeroltaan VII, joka oli Egyptin viimeinen faarao - Kleopatrojakin oli useita eri aikakausina.

Tiede-lehden arkisto tietää kertoa että "55-vuotias Caesar saattoi aluksi lumoutua Kleopatran nuoruudesta – ensitapaamisen aikaan Kleopatra oli vasta 20-vuotias – ja kenties myös kauneudesta, vaikka se ei Plutarkhoksen mukaan ollutkaan aivan ennennäkemätöntä ja ylivertaista.

Todennäköisesti Caesaria kuitenkin viehättivät eniten Kleopatran älykkyys ja henkevyys. Hän oli tiettävästi hyvin koulutettu ja erittäin sivistynyt nainen, joka tunsi tieteitä ja taiteita ja puhui lukuisia kieliä, muun muassa kreikkaa, hepreaa, arabiaa ja arameaa – ja ensimmäisenä Ptolemaioksena myös alamaistensa kieltä egyptiä. Kleopatran puhujanlahjojen sanotaan olleen loistavat ja hänen äänensä niin sointuva, että aikalaiset kutsuivat häntä Niilin seireeniksi. -clip-
Kahdesta rakastavaisesta, Kleopatrasta ja Marcus Antoniuksesta, kerrotaan lukuisia tarinoita, joiden sävy on selvästi erilainen kuin Caesariin liittyvien muisteloiden. Enää ei puhuta Kleopatran henkevyydestä vaan hänen iloisesta luonteestaan, hyvästä huumorintajustaan ja reippaasta liikunnallisuudestaan. Kleopatra kujeili, ratsasti, metsästi, pelasi noppaa ja juhli ja ryyppäsi Antoniuksen kanssa."


Roomalaisten propagandan mukaan Kleopatra oli vain juoppo itämaan portto. Että se siitä ylivertaisesta kauneuden symboli -saagasta. Mikä pettymys, elämää suurempien tarinoiden ystävää Tyyneäkin kismittää. Onneksi Tyyne itse osaa olla kuvassa kuin sfinksi (jota risoo).