Pages

30.6.07

Yhteiskuntakiusaamisesta


via Kapinallisen politiikka by Arttu on Jun 28, 2007

Ojanen, Eero: Yhteiskunnan itsepuolustus. Kunnallisalan kehittämissäätiön Polemia-sarjan julkaisu nro 29, 1998. (s. 43-)

"Sitä, miten jotkut ihmiset, ihmisryhmät, ammatit tai alueet leimataan ”yhteiskunnan kustannuksella eläviksi”, voisi kutsua myös yhteiskuntakiusaamiseksi. Jos menestyminen varataan vain harvojen etuoikeudeksi ja julistetaan, että vain menestyjät ovat kunnon ihmisiä ja että vain heillä on oikeus hyvään elämään, yhteiskuntakiusaaminen on hyvin vakavaa.

Yhteiskuntakiusaaminen onkin esimerkiksi koulukiusaamiseen tai työpaikkakiusaamiseen rinnastettavaa toimintaa, joka tällä hetkellä on varsin yleistä ja näyttää olevan täysin hyväksyttävää.

Yhteiskunnan kustannuksella elävien, syrjäytyneiden ja luusereiden pilkkaaminen ja leimaaminen vetoamalla siihen, että jokainen on oman onnensa seppä, on valheellisuutensa vuoksi hyvin rinnastettavissa esimerkiksi rodun tai iän perusteella tapahtuvaan syrjintään ja vähättelyyn."

Lue koko juttu alkuperäisestä paikasta. Yhteiskuntakiusaamisen yleisyyden huomioon ottaen Suomi on julma maa, jossa asuu katajainen kansa. Hyväksytkö sinä koulu-, työpaikka- tai yhteiskuntakiusaamisen? Oletko sinä se joka heittää ensimmäisen kiven?