Pages

23.1.08

Ekotekoja ja elämää haja-asutusalueella?

Tuli tuossa aamullisessa kirjoituksessa hehkutettua tuota aurinkoa enemmän kuin oli aiheellistakaan. Eipä se kuitenkaan juurikaan näkynyt silloin kun olin siellä kävelylenkillä ja lumitöissä. Välillä kyllä vilahteli. Huomenna onkin tiedossa lumipyryä, peräti 10-20 senttiä. Onneksi ei tarvitse lähteä minnekään pidempään matkaan, vaan voi pyöriä täällä kodin lähellä.







Minua ei nyt varsinaisesti kukaan ole haastanut tekemään ekotekoja, mutta kun tämä kulutuskriittisyys ja ympäristön tulevaisuus on mielenkiintoni kohteena muutenkin, niin vastataanpa vaikkei kysytäkään. Ajankohtaistakin tämä on kun tänään ilmoitettiin että energiansäästöön on nyt ruvettava. Huomasin tänään tämän aiheen esim. Kameraveneen Marilla, joka sanoi että kaikki halukkaat voivat ottaa haasteen vastaan häneltä.

Tein joskus tässä aiemmin sen ekologinen jalanjälkeni -testin. Jollen aivan väärin muista kulutuksellani tarvittaisiin 3,5 maapalloa eli siis jos kaikki kuluttaisivat siten kuin minä. (Ekotallaaja-peli on tilapäisesti poistettu verkosta). Saan suurimmat miinukset ilmeisesti auton omistamisesta ja omakotitalosta.
  • Ekologinen jalanjälki havainnollistaa, kuinka paljon maa-alaa tarvitaan kulutustavaroiden ja -palveluiden tuottamiseen sekä jätteiden ja päästöjen käsittelyyn, mukaan lukien hiilidioksidin sitomiseen tarvittava metsäala.
  • WWF:n vuoden 2004 Living Planet raportin tiivistelmän mukaan suomalaisten keskimääräinen jalanjälki on lähes 4 kertaa niin suuri kuin maapallon luonnon uusiutumiskyky henkilöä kohden. Jokaista maapallon ihmistä kohden on 1,8 hehtaaria tuottavaa alaa (laskettu 6,1 miljardin ihmisen mukaan). Maailman ihmisten keskiverto ekologinen jalanjälki oli 2,2 hehtaaria henkilöä kohden vuonna 2001.
Innes J:ltä löysin Pah44 ja kolmas elämä -blogiin, jossa oli konkreettisia ehdotuksia:
  • Vaihtoehtoiset lahjat
  • Roska päivässä, siivouskampanja, roskakävely
  • Pyöräily läpi talven / kävellen lähikauppaan
  • Kasvissyöjäksi
  • Tupakanpolton lopettaminen
  • Lentomatkan sijasta interrail – reissu
  • Hanki aiirtolapuutarhamökki etelän lomien sijaan
  • Sähkötön päivä -valmiustilassa olevat sähkölaitteet pois virtapiiristä, kännykkälaturit, tietokoneet, radiot
  • Lähiruoka, luomuruoka
  • Kestovaippojen käyttö
  • Pesupähkinät
  • jätteiden lajittelu, vaatteet kierrätykseen, ylim. tavara kierrätykseen,
  • käsitöissä ja askartelussa kierrätysmateriaalien käyttö, yrttiteetä omista aineksista
  • (apila, mesiangervo, keltamatara, mustaviinimarjalehti, sitruunamelissa ym + lähihunaja)
Lupaan yrittää antaa aineettomia lahjoja, olla roskaamatta, alkaa kesäisin kävellä/pyöräillä autoilun sijaan, lisätä kasvisruoan osuutta, syödä enemmän lähiruokaa ja oman puutarhan satoa, enemmän lajitella jätteitä ja vanhoja vaatteita ja kuljetella niitä kierrätykseen tai hyödyntää itse (siivouksessa jne). Käytän kemikaaleja vähän kotona ja itseen.

Meillä tiskataan aina käsin. Meillä ei silitetä juuri koskaan. Lakaisen/melaan usein lattiat imuroimisen sijasta (kun meillä ei ole mattoja lattioilla). Sauna lämpiää uusiutuvalla energialla eli sekapuilla, samoin talo (5 kpl tulisijoja). Hellan lämmöllä voi valmistaa ruokaa, jos suunnittelee aikataulun oikein. Koska muut sukulaiseni/perheenjäseneni ovat kulutusorientoituneempia kuin minä, olen toiminut loppusijoituspaikkana heidän tavaroilleen täydellä käyttöoikeudella. =D

Tupakanpolttoa en lopeta, mutta voin yrittää vähentää. En lentomatkaile nytkään enkä etelänlomaile, että matkailusta on vaikea nipistää. Mökkihommassa minulla on vielä parempi ratkaisu, kun voin mökkeillä halutessani vanhempieni mökillä - en tarvitse omaa. Pesuaineita yritän käyttää vain tarpeellisen määrän ja pestä täysiä koneellisia, enkä osta mitään ylitehokkaita supermyrkkyjä huusholliin lainkaan. En juuri koskaan pese pyykkejä kuumemmalla kuin + 40 asteella. Kastelen puutarhan kukat sadevedellä, jonka otan talteen saaveihin. Sammuttelen ylimääräiset sähkölaitteet. Meillä ei voikaan pitää liikaa sähkölaitteita yhtä aikaa päällä kun rintamamiestalon pääsulake on vain 25 ampeeria.

Tänään en aja autolla yhtään, se ei myöskään ole lämmittimessä. Tein kasviskeittoa ruoaksi. En lämmitä saunaa. Tiskasin käsin. Lakaisen lattian ja pyyhin sen. Laitan keittiön Kotilieteen lämmitystulet ja keitän vettä sen päällä. En myöskään osta mitään. Villasukat on jalassa.

Aion elää kuten tähänkin asti eli pääasiassa ostaa mahdollisimman vähän kaikkea mitä on tarjolla, olla olematta mukana kulutushysteriassa on parhautta, kierrättäminen on vasta toissijainen vaihtoehto. Kulutuksen minimalismi on minusta avain maapallon säilyttämiseen elinkelpoisena. Teollisuudenkin energiankulutus tippuu, kun ihmiset lakkaa ostamasta niiden tuottamaa tarpeetonta ja lyhytikäistä krääsää.

Tässä ei ole sitten tarkoitus syyllistää ketään, joka nyt viettää huikentelevaisempaa elämäntapaa kuin minä. Helpommin saamme tuloksia, jos joku sellainen joka ei ole niin miettinyt tätä asiaa - muuttaakin elintapojaan. Toisekseen minun lähipiirissäni on sellaisiakin kenellä on veneitä, traktoreita, autoja joihin minut otetaan mielellään mukaan - että pääsen aina halutessani siivellä mukaan toisenlaiseenkin elämäntyyliin. ;D

EDIT 25.1.2008: Neulekirppukin oli vastannut ekoteko-haasteeseen. Kirppu onkin esimerkillinen kansalainen. Huomasin tosin että olin unohtanut mainita muutamia omia ekoilutapojani, tässä vielä nekin:

Otan kaikki hyvät rasiat talteen, eism. jäätelörasiat. Meillä ei asiasta letkautella, kun mies harrastaa samaa. En kyllä ole sitten enää toisella kerralla enää kamalan innokkaasti pesemässä, jos esim jäätelörasiassa on säilytetty kalaa. Koska erilaisia hyviä rasioita tulee nykyisin aivan solkenaan, heitän niitä poiskin.

Kauppakassina on Sydänliitolta saatu kestokassi, joka kulkee aina käsilaukussa. Muovikasseja ei tule usein hankittua.

Meillä kuivat leivänkannikat syötetään linnuille. Toimiva kompostikin meillä on.

***************

Ja vielä lopussa mutta ei vähäisimpänä onnittelut sitkeille vakiokävijöilleni. Huomasin Lepiksen blogissa tällaisen testin...The Blog Readablility Test, what level of education is required to understand this blog

Testin kiistämättömän lahjomattoman tuloksen mukaan sinun on oltava siis tieteen tunnustama nero ja järjen jättiläinen, että pysyt kärryillä tässä katkeamattomassa älyn ilotulituksessa ja hajanaisten mietelmien ohikulkevassa virrassa. Kiitokset siitä!

=D

blog readability test

TV Reviews