Pages

3.1.08

Yhtäkkinen valaistuminen, niin muuttuu maailma Halo(seni)...


Otin tämän kuvan eilen paikassa Jyväskylässä, joka mielestäni syntyperäisenä jyväskyläläisenä on selvästi "Rautpohjan Valmetti".

Nyt kun ajattelen asiaa tarkemmin niin näinhän ei suinkaan ole. Kyseessä lienee kuitenkin Metso-konsernin Metso Paper liiketoimintojen konttorirakennus Rautpohjankadulla. Valmet- ja Rauma-konsernit sulautettiin Metsoksi jo vuonna 1999. Tosin melkoisesti harhauttaa asiaan vihkiytymätöntä se, että Valmet merkkisiä koneita valmistetaan vieläkin aivan muun liiketoiminnan osana.

Metson sivuilta ilmeni, että Valmet toimitti ensimmäisen paperikoneen 1953. Lukuisten fuusioiden ja liiketoimintaostojen jälkeen olen siis tipahtanut konsernin nimiasioissa ja eri liiketoimintojen lajeissa ulos - ja olen pihalla kuin tuo joulukuusi.

Maailma ei todellakaan ole välttämättä se miksi sen hahmotat vanhalta muistilta.

Tänään oli valokuvauksessa välipäivä kun käytiin sairaalassa vierailulla.