"Kun tuuli puhaltaa ylitsemme, ei meitä enää ole..."Aamu alkoi ihan rennoissa merkeissä.
Tämä oli sitten kuitenkin niitä päiviä milloin ihmisen kuolevaisuus realisoitui silmiemme edessä. Yksi mies tästä asuinalueeltamme läksi ikuiselle matkalle, jolta ei ole paluuta. Vasta hiljattain juteltiin tuolla postilaatikolla niitä näitä. Hän ei ollut vielä vanha ihminen, muttei aivan nuorikaan.
Jotenkin merkillinen tunne kauttaaltaan. Mieheni yllättäen näki lähtiessään kaupassa käymään naapurin ruumiin poliisien osittain peittelemänä kun elämän valo oli jo poistunut En tiedä mitään yksityiskohtia, mutta hän oli ilmeisesti tuupertunut tuohon läheiselle polulle.
Lepää rauhassa, naapuri. Osanottoni perheelle.
Meidän muiden elämä jatkuu, mutta ei koskaan enää aivan samanlaisena kuin ennen. Sinä aikana kun olen tässä asunut (n. 10 vuotta), ainakin kolmesta naapuritaloistani on perheenjäsen poistunut keskuudestamme. Väkisin tulee taas mieleen että sitä ei koskaan aamulla tiedä mitä päivä tuo eteen.
