30.7.08

Reclaiming my private jungle


Kuva kuistilta.

Tänä kesänä sen leimaa-antavana piirteenä on Biltemasta 17,- eurolla ostettu minikasvihuone. Siellä kasvaa siemenestä kasvatettujen kukkien lisäksi hernettä ja parsaa.

Lattialla, naruja ja verkkoja pitkin kattoon kiipeämässä on 2 kpl tomaatintaimia, herneitä, 1 kpl avomaankurkku ja kukkia. Salaattia ja tilliä on kasvamassa saunan takana olevassa pohjasta rikkinäisessä lasten kahluualtaassa.

Tämä on ensimmäinen kerta kun minulla on tomaattia ja kurkkua kasvamassa kuistilla, tai ylipäätään mitään hyötykasveja - aiemmin olen keskittynyt kukankasvatukseen. Nyt vihanneksissa on sekä kukkia että raakileita! Kuten huomaatte seassa on tyhjiäkin istutusastioita, se on kuitenkin pelkästään positiivinen merkki - ne on tuotu myöhemmin paikalle ensi vuotta ajatellen.

Kimalaisia on, mutta ehkä kymmenesosa aiemmasta.

Linkki Guerilla Gardening sivuille.