Pages

26.6.10

Juhannus- ja mökkitunnelmaa vuosikymmenten varrelta

Klassikkojen teemasoitto:
"Tämän Juhannusviikon teemana on ‘juhannusmesta‘.
Muistelot vievät paikkoihin, joissa olemme Juhannustamme viettäneet vuosien varrella.
Biisi voi kuvata paikkaa tai johonkin tiettyyn juhannusmestaan liittyvää tunnetilaa tai tapahtumaa.
Paikka voi olla perinteinen tai omituinen.
Tähän teemaan kuuluu myös tarina biisin taustoista."

Paikkakunnat:  Juhannukseeni on jo aikojen alusta liittynyt 2 kuntaa, Joutsa ja Korpilahti (nykyisin Jyväskylää)

Joutsa 1960-luku - isä ja minä (kuvan ottanut äitini)

Korpilahti 1980- ja 1990-lukujen taite - Kissamau ajaa Busteria, minä vieressä ja kissoistamme Maukku-vainaa R.I.P. laiturilla (kuvan ottanut joko äiti tai isä)
"Vuonna 1966 alkoi tapahtua pientä liikehdintää. Toimittaja Arttu Suuntalan radio-ohjelmassa ”Kesämökin gramofoni” ILTATUULEN VIESTI soi muutaman kerran.


Toimittaja Matti Paalosmaan juontamassa radio-ohjelmassa vuodelta 1967 ”Kahdeksan kärjessä” ILTATUULEN VIESTILLÄ oli myös useasti oma paikkansa. Paalosmaan ohjelma sai tammikuussa 1968 uudeksi nimekseen ”Listan”, jolla ILTATUULEN VIESTI nousi nopeasti hitiksi ollen listalla yli 90 viikon ajan. Iltatuulen viesti ei kuitenkaan koskaan saavuttanut Lista:n ensimmäistä sijaa, mutta kuitenkin kiri ykköseksi eniten kuukaudessa myytyjen single levyjen listalle." lähde Aikamiehet
Kesämökin Gramofoni - radiohupailu oli aivan ihana ja hauska.
Samoin kuin Kankkulan Kaivolla.
Vuosina 1958-1970 radiossa esitetty Kankkulan kaivolla syntyi kahden ajanvietetoimittajan Antero Alpolan ja Aune-Ala-Tuuhosen kynästä. Suosittu radiohupailu närkästytti raittiuspiirejä "moraalitonta elämää ihannoivalla tyylillä".




Jumanklavita, että mä vihasin sitä piisiä silloin... ;D

9 comments:

  1. Täällä toinen kyseisen kappaleen vihaaja. Olin mummolla hoidossa alle kouluikäisenä ja tuota tuntui tulevan aina radiosta ja se tuntui aina kestävän ikuisuuden. Toinen inhokkini siihen aikaan oli Vanha holvikirkko.

    ReplyDelete
  2. Tää on järkyttävä, muistan tuon itsekin. ja mun vanhemmat kuuntelivat tätä radiosta ja silloin piti olla hiljaa..

    ReplyDelete
  3. Jaoin tuon inhosi ko. kappaletta kohtaan ja pakko myöntää, että vieläkään en ole aivan päässyt kappaleen vieronnasta.Voin aloittaa kuuntellun liki camphengessä tai asiallisella iskelmämielellä, mutta jossain vaiheessa vieroksunta iskee...

    Ja miksi ihmeessä se voitti listan viikko toisensa jälkeen???

    ReplyDelete
  4. Heh, tää biisi on kyllä niin tunteita nostattava... Minua kyllä tää jotenkin herkän nostalgisesti huvittaa ;)

    ReplyDelete
  5. Siis, ihan käsittämätöntä, miten tuo oli listaykkösenä viikosta viikkoon. Koko perheemme inhosi tuota kappaletta. Kääk, edelleenkin tuli lievähköjä inhon väristyksiä, mutta pystyin kuuntelemaan loppuun asti.

    ReplyDelete
  6. Jahhah. No juu:-) Onhan tämä biisi tullut kuultua aika monta kertaa ja silleen. Nykyisin tämä kuulostaa jo kuunneltavammalta kuin joskus silloin.

    ReplyDelete
  7. Nostalgisia tunnelmakuvia sinulla !

    Ja tämä biisihän on jotain ihan outoa, siis että se oli niin pitkään listalla ja se vaan soi ja soi ja soi ja soi ja soi ja soi ...

    Paalosmaan Listaa tuli kuunneltua, siitä ohjelmasta äänitettiin nauhamankalle ne lempibiisit.

    ReplyDelete
  8. Minä inhoan tätä vieläkin! Sain kuunneltua loppuu, mutta tunteet eivät lämminneet. Toisaalta onhan tämä aika hilpeä ilmiö ja kertoo tuosta ajasta jotain. Tässähän ilmenee hyvin kotiseuturakkaus ja ajat olivat tuolloin aika pelottavia.

    ReplyDelete
  9. "ILTATUULEN VIESTI hitttitaival kesti listalla yli 90 viikon ajan. Iltatuulen viesti ei kuitenkaan koskaan saavuttanut Lista:n ensimmäistä sijaa".

    Kyllä mä inhoan sitä vieläkin ja luulen että se oli jonkun muun lempimusaa kuin oman ikäluokkani, joka tuntuu sitä lähes yksimielisesti inhoavan. Omat vanhempanikaan eivät siitä kyllä pitäneet.

    ReplyDelete

Comment moderation was in use, now you can comment realtime. In posts more than 30 days old post moderation still in use.