Pages

15.7.10

Haastekysymys, mikä on suosikkitapani tappaa neekeri



Jäppisen Petja, Ihmiskunnan edustajana, on haastanut minut vastaamaan haastavaan kysymykseen:
Mikä on suosikkitapani tappaa neekeri?

Otan haasteen vastaan, koska ymmärrän että ihan oikeasti teen näin rikkaan länsimaan asukkaana, kuluttajana ja sulkemalla silmäni tekojemme vaikutuksilta.
Haluamattani olen osana globaalia riistokoneistoa, jonka seurauksena on orjuutta, nälkää, sairautta ja hätää.

Suklaansyönti on suosikkini. Kaakaopapujen tuotanto on nykyajan orjuutta.
"Suuryritykset, kuten Nestlé ja Mars, allekirjoittivat vuonna 2001
sopimuksen, jossa lupasivat työskennellä lapsityövoiman käyttöä vastaan, jotta
lapsityövoimaa ei käytettäisi kaakaoteollisuudessa enää vuoden 2008
jälkeen.
Nyt, kaksi vuotta sopimusajan päättymisen jälkeen lapset raatavat edelleen kaakaoplantaaseilla."
Koko suklaantuotanto perustuu alkutuottajien ja työntekijöiden riistoon.

Veritimantit
Minulla ei ole yhtään, mutta kuten naiset yleensä olen kuin harakka kimaltelevan perään.
"Veritimanteiksi kutsutaan timantteja, joiden hankkimiseen käytetyt
menetelmät eivät kestä päivänvaloa. Nämä arvokivet ovat lähtöisin Afrikan
kriisialueilta, joissa ihmisen henki ei ole minkään arvoinen. Orjat raatavat
kaapatuilla timanttikaivoksilla, joiden voitot ohjautuvat suoraan kapinallis- ja
rikollisryhmien taskuihin. Salakuljettajien ja lahjottujen tullimiesten kautta
veritimantit päätyvät Euroopan ja ennen kaikkea Amerikan markkinoille. Myyntiin
tulevista kivistä noin 15 prosenttia on peräisin konfliktialueilta."
Myös muiden mineraalien kaivostoiminta aiheuttaa ongelmia. Niitä käytetään esim. tietokoneissa ja kännyköissä.

Nälkään tappaminen, orjuuttaminen, ihmiskauppa,
sodat, riisto ja saastuttaminen
Darfur, need I say more?
On kyseenalaistettu voiko Darfurin tapahtumia pitää etnisenä konfliktina.
Kriisin taustalla on nähty pikemminkin maanviljelijöiden ja paimentolaisten
välinen resurssikilpailu. YK:n pääsihteeri Ban Ki-moonin mukaan kriisin
taustalla on ilmaston lämpenemisen aiheuttama kuivuus, joka on johtanut yhä
kovenevaan kilpailuun vesi- ja ruokavaroista viimeisen parin vuosikymmenen
aikana."
Öljy vauhdittaa konflikteja sekä Sudanissa että Nigeriassa
"Somalipiratismin taustalla se että länsimaisen ydinmateriaalin lisäksi rannikolle on dumpattu myös lyijyä ja raskasmetalleja kuten kadmiumia ja elohopeaa ja että ”suuri osa voidaan jäljittää eurooppalaisiin sairaaloihin ja tehtaisiin, jotka näyttävät toimittavan sitä Italian mafialle 'sijoitettavaksi' halvalla”. EU-maiden hallitukset eivät ole tehneet asialle mitään.
Samaan aikaan muut EU-maiden laivat ovat rosvonneet Somalian vesillä maan suurinta luonnonvaraa, merenantimia. Laittomasti Somalian vesille tunkeutuneet valtavat troolarit ovat varastaneet yli 300 miljoonan dollarin edestä tonnikalaa, rapuja, hummereita ja muita mereneläviä. Paikalliset kalastajat ovat menettäneet elinkeinonsa ja näkevät nälkää."
Uskominen tuottajien ja myyjien valheelliseen informaatioon
"Suomessakin on paljon tuontituotteita, jotka ovat peräisin lapsityövoimaa hyödyntävistä maista mutta jotka tulevat jonkin toisen maan kautta. Esimerkiksi teepaketeissa mainitaan usein tuotantomaaksi Saksa, vaikka Saksassa ei edes kasva teetä. Monet kahviplantaasien sekä hedelmä- ja kukkaviljelmien hyödykkeet saapuvat niin ikään välittävien maiden kautta. Myyjillä, johtajilla tai edes maahantuojilla ei usein ole aavistustakaan siitä, mistä maasta tuote on peräisin. Yritykset saattaisivat kuitenkin kiinnittää nykyistä tarkempaa huomiota myyntiartikkeliensa alkuperään, jos kuluttajat kysyisivät ja olisivat kiinnostuneita."
Sulkemalla silmäni prostituutiolta, ihmiskaupalta
"Valtaosa, noin 80 prosenttia, ihmiskaupasta tähtää naisten ja tyttöjen seksuaaliseen hyväksikäyttöön prostituutiossa. Noin puolet uhreista on lapsia."

Ja kuten kauppiaat lipevästi sanovat - eikä tässä vielä kaikki... tämä oli vain pintaraapaisu.
Entä sinä?
Mikä on sinun suosikkitapasi tappaa neekeri?
Katsotko uskonnon, ihonvärin, älyllisen ylemmyyden tai muun syyn tekevän sinusta oikeutetun hyödyntämään neekerin selkänahkaa tai maata?

(Valitettavasti jouduin poistamaan linkit ja asettelut tilapäisesti html-virheiden takia)