Pages

15.7.10

Yllätyksellinen turistireissu Jyväskylän keskustassa

Minähän en Jyväskylän keskustassa juuri käy. Monena  vuonna en kertaakaan.
Nyt lähdettiin Lepiksen kanssa oikein kameroiden kanssa turistireissulle keskustaan. Vanhaan kotikaupunkiimme.

  • auto jätettiin Kirkkopuiston laitaan parkkiin, 
  • kävimme useammassakin taidenäyttelyssä, 
  • jätskikahveilla, 
  • ostin piljetin itselleni Melrosen tulevalle keikalle 6.8. RedNeckiin
  • kuvanottopaikassa pari laitapuolen puliukkoa mainitsi meitä kauniiksi naisiksi :) 
  • ja sitten lopulta päädyimme shoppaamaan Lepikselle puseroa
Monta puotia kierrettiin ja tulimme siihen tulokseen että tämän sesongin rytkyt eivät ole oikein makuumme.
Sitten huomattiin kuvassakin oleva Halosen Outlet myymälä, josta löytyikin edullisesti (14,- euroa yhteensä, 3 puseroa ja shortsit <-minulle) mieleistä vaatetta.

  • Olimme pyörineet jo hyvän aikaa rekkien välissä kun ohi kulki nainen jonka oitis tunnistin. Hihkaisin hänen nimensä ANNIKKI ja siinähän olikin ilmielävä serkkuni, jonka olen tavannut viimeksi suurinpiirtein 25 vuotta sitten kun hän asuu perheineen vakituisesti Ruotsissa. Melkoinen yhteensattuma ja täydellinen yllätys!