Pages

4.11.07

Mieleenpainuvaa musisointia 70-luvulta

Kävinpä tuossa illan ratoksi Youtubessa ja kuinka ollakkaan törmäsin siellä yllättäen muinaiseen suosikkibändiini Sha Na Na:han.

Esimerkiksi tämä esitys palautui välittömästi ensitahdeista mieleeni juuri sellaisena kuin se sinne iskostui kuullessani sen ensimmäisen kerran joskus vuoden 1975 tietämissä eli yli 30 vuotta sitten. Suurin piirtein samoihin aikoihin George Lucasin American Graffiti sai ensi-iltansa Suomessa (1975). Musiikilliset muistisynapsit sähähtivät ja aivoihin jäi tästä kipaleesta ikuinen jälki.

Levy oli julkaistu jo 1969. Sinä vuonna Sha Na Na oli historiansa seitsämännellä keikalla Woodstockissa. Woodstock meni historiaan maailman kuuluisampana rockfestivaalitapahtumana ja se muutti myös Sha Na Naan uran kulun. Heidät oli buukattu toiseksi viimeiseksi esiintyjäksi, mutta just sopivasti ennen Jimi Hendrixiä. "Soitettiin 40 minuuttia ja palkaksi oli luvattu koko isolle bändille 300 taalaa - mutta järjestäjien shekki oli katteeton", muistelee yksi alkuperäisjäsenistä, rumpali Jocko Marcellino.

Woodstockin jälkeen he tekivät lukuisia levytyksiä ja myivät miljoonia levyjä. Heillä oli myös oma Tv-show vuosina 1977-1981.

Myös Olivia Newton-Johnin ja John Travoltan tähdittämässä Grease elokuvassa (1978) heillä oli merkittävä rooli. Sha Na Na esiintyi siinä nimellä Johnny Casino and The Gamblers.

Tämähän onkin sitten sellainen piisi että kun sen kerran kuulee tänä Sha Na Na-tulkintana, sen jälkeen kaikkien muiden versioista jää ikäänkuin jotakin uupumaan.

Olkaatten hyvä - Sha Na Na ja Blue Moon!!! ;D