Pages

31.3.08

Siteeraten Vaiheista: Kiihtyy kiihtyy


Vaiheinen: Kiihtyy kiihtyy

Blogataanpa suoraan toisesta blogista 'blog this' -toiminnolla. Oli sen verran mainiosti sanottu täällä Vaiheisen toimesta että ohjataanpa teidät tänne. Tosiasiahan nimittäin on että ilmastonmuutoksen vauhti vain kiihtyy. Tästä ei pelkällä lamppujen sammuttelulla selvitä.
"Sen verran hitaita luonnon kierrot ovat eikä koko ilmiö (ilmastonmuutos toim. huom.) näytä mitenkään väliaikaiselta.

Tilanne on vähän sama kuin laihdutettaessa eli yksittäinen ihmedietti voi auttaa hetkeksi, mutta jos aikoo pysyvästi päästä solakampaan ja terveempään kuntoon, on muutettava elämäntapoja lopullisesti. Nyt ei siis ihmedieeteillä ja selityksillä tehdä mitään. On yksinkertaisesti luovuttava hedonistisesta elämäntyylistä ja haettava nautinnot elämään pienemmistä ja vähemmän ympäristöä kuluttavista asioista. Ja sekin tuntuu ihan hyvältä.

Ja yksi poisopittava asenne on se, että koska olemme aina ennenkin tehneet näin, niin teemme samalla tavalla vastakin.", siteeraan Vaiheista keskeltä kappaleita leikaten.
Täällä vain teknistä jaarittelua... ->
Photoshop Express. Made You Look. http://www.photoshop.com/express
Yritin liittää Photoshop Expressistä crossdomain-proxyn kautta tähän kuvan, näkyyköhän se teille?
Linkki:

30.3.08

Vuokrattu :Kaksio 56 neliötä Jyväskylän Tourulasta 1.8.2010 alkaen

Asunto on vuokrattu toistaiseksi.


  • Vuokrattu saunallinen kaksio 56 neliötä Jyväskylän Tourulasta alkaen 1.8.2010.
  • Asunnossa lasitettu parveke.
  • Osoite Ailakinkatu 20 (karttalinkki)
  • 1. krs
  • talon yhteistiloissa kylmä- ja lämmin kellarikomero
  • taloyhtiössä myös yhteiset pyykinpesutilat
  • Vuokra 600,- euroa/kk + takuuvuokra 1 kk
  • Vuokraan sisältyy sähkötolpallinen autopaikka ja kahden henkilön vesimaksu. Vuokralainen maksaa sähköyhtiölle sähkön kulutuksen mukaan, samoin tietoliikenteen palveluntarjoajalle.
  • Asunto on tällä hetkellä vuokrattuna 1.8.2010 alkaen toistaiseksi.
Rauhallinen alue muutaman minuutin kävelymatkan päässä keskustasta.
anne.s-t miukumauku elisanet piste fi 
tai 050-3585329 klo 18-19


    -Klikkaa kuvat suuremmiksi-

    CD Cover Meme


    Palataanpa tähän levykansimeemiin, minkä jo kerran aiemmin teinkin vähän muokatuilla säännöillä eli omista kuvistani.

    Ideahan on se, että pitää tehdä kuvitteellisen bändin levyn kansi siten, että
    1. Otetaan sivulta en.wikipedia.org/wiki/Special:Random ensimmäinen artikkeli bändin nimeksi
    2. Otetaan sivulta quotationspage.com/random.php3 viimeisen lainauksen neljä viimeistä sanaa levyn nimeksi
    3. Otetaan sivulta flickr.com/explore/interesting/7days/ kolmas kuva levykannen kuvaksi
    Tämä palasi taas mieleeni kun Vaiheinen oli tehnyt oman kantensa ja Delistä päättelin että tämä saattaa olla Sometun seuraava flashmob...

    CD Cover Meme - Brainiac - The Boston Globe

    Flickr group photo pool titled "CD Cover Meme."
    • original foto -Robez-)
    • original quote "At my lemonade stand I used to give the first glass away free and charge five dollars for the second glass. The refill contained the antidote." Emo Phillips US comedian

    Viraalivideo "I Want To Come In!"

    Tämä video EI ole edes minun kuvaama, vaan se on marsaii:n tallentama, sympaattisena pääosanesittäjänä esiintyy Omppu. Kiitos kuuluu siis Kissanpäivien Outille. Video näyttäisi olevan ladattu jo vuosi sitten, mutta jostakin syystä se ei ole lähtenyt leviämään ja elämään omaa elämäänsä netissä - minusta tässä on kyllä kaikki ainekset koossa kissanystävien internetklassikoksi.

    Let me present Omppu in "I Want To Come In!"

    29.3.08

    Kissa- ja lumikatsaukset lauantaille


    Yritin ladata tätä ensin Shozulla puhelimesta suoraan Bloggeriin, ei onnistunut - video vaan hävisi jonnekin. Shozulla Twangoon eli Nokian Ovi-palveluun sen sijaan onnistui ihan mainiosti.

    Heh, näin kauan kesti (x > vuosi) ennenkuin tajusin että puhelimellani voi tosiaan lähettää myös pidempiä videoita nettiin. Luulin että videon lyhyys oli ominaisuus (oletus, default). It's not a bug, it's a feature. Or not! ;D

    Niinhän siinä sitten kävi että kun lähettämisen kanssa oli vaikeuksia, niin näitä tuli tehtyä kaksi erilaista. Ensimmäinen koskee meidän kissoja(se on kuvattu ensin) ja sitten on tämä jatko-osa, jossa olen pihamaalla. Esittelen molemmat.

    Jälkimmäisessä videossa näkyy uuden Jyväskylän kaupunginosan (Sääksvuori) nykyisin luonnontilainen alue. Se tulee nousemaan aivan meidän pihapiiriin. Alue sijaitsee vanhan Muuramentien, Muuramen kunnan rajan ja Sääksvuorenrannan väliin jäävällä viheralueella.

    Kaavoitustietojen mukaan Sääksvuoren asemakaavan toteutuessa kokonaan tulee alueelle noin 900 - 1000 uutta asukasta.
    Uusia asuntoja on mahdollista rakentaa noin 280 - 300 kappaletta, joista omakoti- tai
    paritaloasuntoja on 253 kpl ja asuinpienkerrostaloasuntoja 30 - 50 kpl.
    "Alue toteutunee pientalorakentamisen vuoden 2007 kymppiR -ohjelman mukaisesti vuosina
    2009 - 2010, mikäli yleinen taloustilanne jatkuu riittävän hyvänä ja omakotirakentaminen pysyy
    edelleen suosittuna.", todetaan Jyväskylän kaavaselostuksessa.



    Mutta nyt menee tietokone kiinni ja illalla 20-21 sammuu valot Earth Day -tapahtuman takia...ja huomenna rukkaamme kellot kesäaikaan.

    Adios!

    28.3.08

    Sinua on pidettävä vastuullisena myös niistä asioista joihin et voi vaikuttaa


    Maurelita kertoi Jaikussa että Ranskassa bloggaaja oli tuomittu 1000 euron sakkoihin ja maksamaan 1500 euron oikeudenkäyntikulut. Häntä pidettiin vastuullisena sivupalkissaan julkaisemansa yksityisyyden suojaa loukanneen tiedon julkistamisesta, joka tuli toisaalta RSS-virran kautta (linkkiotsikkona uutispalvelusta).

    Saman logiikan mukaan minua voitaisiin syyttää vaikkapa tekemistäni Deleistä (vaikka ne olisi tägätty wtf) tai automaattisesti päivittyvästä Ampparien uutisvirrasta. Tai vaikkapa jossakin tilatussa widgetissä vilahtavasta otsikosta.

    Elämme vaarallisia aikoja, todellakin.Varsin järkyttävä tuomio, olen tyrmistynyt. 8(

    Osoittaa jälleen kerran ettei oikeuslaitoskaan ymmärrä netistä mitään, kuten ei moni muukaan yhteiskunnallinen elin. Millä tuollaisen sisällön filtteröit (?). Useinhan on nimenomaan tarve johdattaa verkkokaverit sellaisen sisällön äärelle minkä takana nimenomaan itse ET halua seistä. Toivottavasti tällainen oikeuskäytäntö ei rupea leviämään.

    Tässä myös Maurelitan oma postaus asiasta, suomeksi ja ranskaksi, Ranskalainen bloggaaja tuomittu - L'affaire Fuzz.

    Marikookin on kirjoittanut samasta.

    Niin, joo, vielä muuta...

    Nobelpalkittu Internetin keksijä Al Gore onkin laittanut mulle taas innokkaasti postia. Juu, luitte aivan oikein - Al Gore meilaa mulle aina silloin tällöin ilmastokuulumisia. Meitä ihmiskuntana on pidettävä vastuullisina myös ilmastonmuutoksesta ja pitäisi siis ryhtyä vihdoinkin toimiin sen hillitsemiseksi. Huomennahan osallistummekin toimintapäivään, eikun tuntiin klo 20-21.

    Earth Hour 2008 « Appelsiinin tuoksua

    "Huomenna 29. maaliskuuta 2008 klo 20.00-21.00 suljemme kaikki valot pois. Tel Aviv aloitti jo. Kerro ystäville ja tulkaa yhdessä mukaan tähän globaaliin, hiljaiseen mielenosoitukseen ilmastonmuutosta vastaan!"

    Flikkerissä on valokuvia tempauksesta ympäri maailmaa. Meillä oli täällä haja-asutusalueella tosiaan sen verran pimeätä ettei siitä mitään kuvia olisi saanut.

    27.3.08

    Perustin sitten oman kaupungin (myminicity)


    Perustin sitten oman kaupungin:
    http://haloefe.myminicity.com/

    Käykääpä kylässä, yksi päivittäinen käynti per nuppi lasketaan! Virtuaalisumpit tarjotaan kaikille kävijöille.
    "Uusi kaupunki kasvaa sitä isommaksi mitä enemmän siellä käy vierailijoita. Kaupunki saa myös oman osoitteensa, jolloin siihen voi linkittää. Ja mitä enemmän kaupunkiin johtaa linkkejä, sitä nopeammin siitä tulee kukoistava suurkaupunki." VIA Pinserin Sami
    Muiden verkkotuttujen kaupunkeja:
    http://vaiheinen.myminicity.com/
    http://isoo-pinseri.myminicity.com/
    http://kekkonen.myminicity.com/
    http://stellocity.myminicity.com

    Vierailkaa ahkerasti kaikissa!
    Jos perustatte oman kaupungin, laittakaa linkki kommentteihini niin osataan käydä sitten niissäkin.

    26.3.08

    Asiakasuskollisuus on typeryyttä


    Liike-elämä luottaa asiakkaidensa uskollisuuteen. Syystä! Kun on kerran saanut kuluttajan raottamaan kukkaron nyörejä niin liitto on ikuinen ja brändisi on kaivertunut tulikirjaimin ostajan tajuntaan. Firma ja sen palvelut/tuotteet voivat muuttua sisällöltään aina hötömmiksi ja hötömmiksi - mutta asiakas, vai oliko se aasiakas, uskoo ja luottaa ja ennen kaikkea ostaa aina sitä samaa vanhaa tuttua. Miksi?

    Nytkin eräs pankki järjesti tietoteknisen fiaskon muodossa vauhtia ja vaarallisia tilanteita asiakkaidensa elämään ihan ehdoin tahdoin - tiputettuaan jo köyhät ja kipeät sitä ennen kokonaan palvelujensa piiristä vaatimalla ostamaan viimeisintä tekniikkaa. Ja tämä omien rahojensa ulottumattomiin jätetty joukko kyllä vähän napisee kuten flegmaattisten suomalaisten tyyliin yleensäkin kuuluu - mutta eivät kuitenkaan pane ranttaliksi ja marssi konttoriin hakemaan ropojaan siirtääkseen ne toiseen pankkiryhmään. Muilla rahoitusalan firmoilla nyt ei meno toistaiseksi ole ollut aivan noin hulvatonta että upouuden pankki-valoshow-hässäkän sisällä pankki itse altistaa sinut tietokalastelulle. Noin äkkispäiten ajateltuna luulisi että uudessa ja huippumodernia tekniikkaa vaativassa pankkipalvelussa olennaisinta on turvallisuus...

    Energiafirmatkin ovat huomanneet että sähkön kilpailu ei toimi ja hintoja voi korotella milloin mihinkin syyhyn vedoten, kun kansa ei kilpailuta. Ei kelpaa säästetty raha, vai? Itse olen kilpailuttanut sähköjä jo useasti ja vaihtanut toimittajaa monesti.

    Jumanklavita, eikö tällä kuluttajan lammasmaisuudella ole mitään rajaa? Onko kaikki jotenkin piilevästi masokistisia että oikein odottaa milloin joku suuryritys keksii jonkun uuden ja innovatiivisen tavan tyriä palvelussa ja että voi kun itse pääsisi siitäkin taas osalliseksi. Onhan se niin extremeä.

    Minä en ole semmoinen mäntti. En ole ikinä keksinyt miksi minun pitäisi aina pestä määrätyllä hammastahnalla hampaani, tai kulkea maailmalla elävänä mainospellenä rytkyissä, joissa valtava logo loistaa kilometrien päähän - ja vielä maksaa siitä ilosta vähän ylimääräistä.

    En ole aikoihin tilannut paperisia lehtiä, mutta niissäkin aina parhaat edut saa lyhyiden pätkien tilaaja. Jos jatkat kestoasiakkaana, lahjusten määrä tipahtaa välittömästi.

    Hakekaa nyt edes vahingonkorvauksia tanskalaisilta, jotka tulivat tänne sössimään.

    P.S. Olipa karmiva lumimyräkkä tänään. Tätä nyt ei todellakaan ollut toiveissa ja tilauksessa ainakaan täällä.

    25.3.08

    Unessa


    Tyyne unessa.

    Joskus sitä vain toivoo että määrätyt asiat menisivät ohi itsestään - kun olet unessa. Tämä on "nukkuvien puolueen" perusfilosofia. Yleensä ikävyydet eivät mene ohi unen aikana vaikka aivot niitä työstävätkin, mutta on tosin myönnettävä että nukkuessani en ole saanut mitään tyhmyyksiä aikaan. No, ennemmin tai myöhemmin asiat ratkeavat suuntaan tai toiseen - tai niiden kanssa vain oppii elämään.

    24.3.08

    Juna.jpg

    - Taken at 1:17 PM on March 24, 2008 - cameraphone upload by ShoZu

    Kotia kohti.jpg

    - Taken at 12:39 PM on March 24, 2008 - cameraphone upload by ShoZu

    22.3.08

    1. Sometun:n valokuvaus flash mob -tehtävä


    sometu3
    Originally uploaded by Halo Efekti
    Osallistuin ensimmäiseen Sosiaalinen Media Oppimisen Tukena -yhteisön flash mob -kokeiluun näillä kuvilla.
    22.-23.3.SOMETU;n #1 flash mob valokuvaustehtävä - 22.3.2008

    "Tarkoituksena on tehdä ennalta sovittu juttu sovittuna ajankohtana. Perinteisesti, jos sellaisesta voidaan puhua flash mobin kohdalla, tämä on tarkoittanut kokoontumista johonkin paikkaan ja yhteisen manooverin suorittamista. Tehdään me tämä hieman eri tavalla. Tehdään saman viikonlopun aikana yhteinen tehtävä ja kootaan tulokset yhteen ja samaan paikkaan.

    Ajatuksena on käydä ottamassa kuva jostakin mikä puhuttelee sinua todella. Se voi olla kuva objektista (vaikkapa puusta, muistomerkistä, kivestä, rakennuksesta jne.), paikasta (esimerkiksi katu, tori, metsä, piha jne.) tai tapahtumasta (esim. markkinat, lavatanssit, talkoot, peli, ottelu, leikki jne). Julkaise ottamasi kuva Flickr-palvelussa (http://www.flickr.com). Kirjoita lyhyt kuvaus otoksestasi sekä liitä siihen tagi sometumob.

    Tehtävä tulee suorittaa viikonlopun 22.-23.3.2008 aikana.", ohjeet antoi Ville Venäläinen.


    Latasin siis neljä kuvaa, jotka näkyvät tässä allekkaisissa erillisissä postauksissa. Kaikkien kuvat kerääntyvät siis Flikkerissä samaan paikkaan tagin "sometumob" alle.
    Flickr: Photos tagged with sometumob - 22.3.2008

    Muuramenjoki


    sometu2
    Originally uploaded by Halo Efekti
    Vesi ja kaunis maisema keväisessä valossa on mukava katsoa ja toimii innoituksen lähteenä.

    Pääsiäisen ruoka


    sometu1
    Originally uploaded by Halo Efekti
    Hyvä ruoka hyvien ystävien seurassa, nam! =D
    Kissamaun kanssa söimme juuri.

    Viikon Veijo Salmi


    sometu4
    Originally uploaded by Halo Efekti
    Mukana SOMETU:n flash mob kuvissa

    20.3.08

    forgiv dem, dey duzint know what dey iz doin


    Hyvää Pääsiäistä kaikille!
    Kirkkopyhän aikana on sopivaa lukea vaikka kissan-pidkinillä kirjoitettua LOLcat-raamattua.
    Ulpukan kuvassa olevat tuomiopäivä siteeraukset Revelation 1

    Earthhour, tunti maapallolle 29.3. klo 20-21


    "Hei!

    Lauantaina 29.3 klo 20-21 tapahtuu mullistavia maailmassa: Koko maapallo sammuttaa valot pois tunniksi!

    Eräänlainen globaali, hiljainen mielenosoitus ilmastonmuutosta, turhaa kulutusta jne vastaan!

    Mukana WWF yms..

    Nettisivuilla ilmoittautumalla saat lisätietoa tapahtumasta. Mukaan voivat
    tulla yksittäiset ihmiset, työpaikat, koulut, yritykset...

    Tule mukaan, välitä tietoa ystäville."

    Tapahtuma kuvataan satelliiteista... voit katsoa kuvia, ja lukea lisää asiasta alla olevasta nettiosoittesta:
    http://www.earthhour.org/
    VIA Ville Venäläinen
    Sanomattakin selvää että täällä ollaan mukana kuin peräpukama.

    19.3.08

    Osta uusi hieno pankkipääte tai tappajarobotti


    Tässä muutama keräämäni Deli tästä Sampo-pankin päätöksestä tehdä niin moderni verkkopankkiratkaisu, että köyhä kansa tiputetaan asiakaskunnasta vaatimalla asiakkaita ostamaan tuliterä tietokone jolla sinne pääsee.

    Tämä on vissiin loogisesti seuraava askel siitä, kun tuossa 2000-luvun taitteessa ylimieliset pankinjohtajat puhuivat aivan avoimesti että perseaukiset asiakkaat on saatava pois konttoreista rapaamasta lattioita. Jollei ole varaa ostella uusia tietokoneita ja seurata tekniikan uusia tuulia - on turha norkoilla pankeissakaan. Miksikäs siellä ruvettaisiin rahattomia hyysäämään?

    Ihmetyttää tässä touhussa sekin että sadan euron sponssiraha uuteen rautaan pitää käyttää ainoastaan ja vain Mustassa Pörssissä, joka on tunnetusti kallis kauppa. Jyväskylässä, missä on elektroniikasta runsaasti tarjontaa ja kilpailutilanne tavaran myyjien kesken kova, on käytännössä osoittautunut että Musta Pörssi on kallis vaihtoehto sekä tietotekniikassa että kodinelektroniikassa.

    Pakko on vain köyhän kuolema - Tekniikka&Talous

    "Hämmästyttävän moni pitää nykyään normaalina, että joka iikka ostaa parin vuoden välein uuden tietokoneen. Jos niin ei tee, on pahvi. Pahvien kuuluu mennä hoitamaan tietotekniset tehtävänsä kirjastoon...-clip-"

    Sampo-pankki sponsoroi uuden koneen ostamista sadalla eurolla - HS.fi - Talous

    "Pankin lähettämässä muistutuskirjeessä tarjotaan kolmea esimerkkivaihtoehtoa, joista halvin maksaa Sammon sponsoroimanakin 549 euroa."

    Matkalla: Nuhapumppu nurkkaan, Sampo-pankki uudistuu

    "Hienoa. Ensin tehdään asiakkuus pankissa, siis ihan fyysinen käynti pankissa, niin kalliiksi että pitää ryhtyä verkko-asiakkaaksi. Ja sitten pitää ostaa uusi kone että voi pysyä verkko-asiakkaana."
    Ja sitten lopuksi taas yksi syy miksi Intternettiin pitäisi saada lukko - sekä ala- että yläikäraja *IRONIA*.
    Ikämies latasi netistä ohjeet helvetinkoneeseen, joka lopulta ampui hänet kuoliaaksi.

    Killer robot shoots man dead on driveway | NEWS.com.au

    "AN 81-year-old man has shot himself dead with an elaborate suicide robot built using plans downloaded from the internet."

    18.3.08

    Kissazjurnalismia


    Kansalaiszjurnalistinen antini kutistuu tänään kissakuvaan...

    Olin verkkososiaalinen muiden blogeissa ja jaikussa, joten vesipäivä ja rasisminvastainen päivä saavat molemmat jäädä - vaikka niistä olisikin saanut hyvät jutut. Mutta kun ei ennättänyt.

    Valtamedian uutisissa päivän aiheeksi nousi Dorofei.

    17.3.08

    Kenttäkelvottomat työttömät ja Kauppalehden lisäarvopalvelu


    Kauppalehdellä on nykyään erikoinen tyyli sensuroida minulta juttuja...

    Osaan kyllä otsikon ja muualla lukemieni avainlauseiden perusteella kuvitella jutun liiankin hyvin - että kyseessä saattaa ollakin personoidusti minulle suunnattu lisäarvo-PALVELU - ei tarvitse lukea aivan kaikkea paskaa mitä aivoihin noussut virtsa on saanut tämänkin pellen laukomaan.

    Kenties guuglaushistoriani tai peräti blogini entryt ovat jättäneet Kauppalehden palvelimelle poliittisen ja yhteiskunnallisen profiilin, johon ajatusmaailmaan tämä kirjoitus ei vaan kertakaikkiaan sovi ja se siis "hienotunteisesti" sensuroidaan silmiltäni. Siis Kauppalehti kieltäytyy näyttämästä minulle Eero Lehden möläytystä työttömistä. Ähäkutti, kanssablogaajien ansiosta tiedän nytkin mitä tuo Kokoomuksen yrittäjäsiiven lausuntoautomaatti on sanaisesta arkustaan tällä kerralla suoltanut.

    Niin, olen lähes samaa mieltä Kauppalehden kanssa siitä että tämän jutun minulle näyttäminen pilaisi päiväni. Tosin en ole aivan varma johtuuko tämä sittenkin toisiinsa huonosti yhteensopivista tietoliikenneratkaisuista. Näettekö te jutun Kauppalehden sivuilla normaalisti?

    Siis, Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Eero Lehti on antanut lausunnon:
    "Enemmän kuin kolme neljä kuukautta työttöminä olleet alkavat mukautua työttömyyteen. Itsevarmuus ja ammattitaito laskevat nopeasti, työmarkkinoiden näkökulmasta työttömät eivät ole enää niin sanotusti kenttäkelpoisia."
    Koska minulla on närkästyessäni taipumus muistaa aina henkilökohtainen "musta lista", tuo ostoboikottini. Lisätään sinne siis Lehden omat yritykset. Että tiedoksi vain, että Taloustutkimukselta on turha enää meikäläiselle soitella, luuri korvaan vaan tulevaisuudessa.

    Samoin tämä taas vahingoittaa silmissäni Suomen Yrittäjien mainetta, tämähän on selvää yhteiskuntakiusaamista.

    Mainittakoon vielä samassa yhteydessä että mitään työvoimapulaa ei ole Suomeen tulossa - vaan tänne yritetään nyt rahaeliitin ja elinkeinoelämän toivomuksesta haalata maailmalta porukkaa, joka tekisi työt halvemmalla ja tehdä Suomesta uudelleen luokkayhteiskunta.
    "Eero Lehti omistaa Taloustutkimus Oy:n ja Suomen Lehtiyhtymä Oy:n, joiden hallitusten puheenjohtaja hän myös on. Hän on ollut vuodesta 2002 Suomen Yrittäjien puheenjohtaja." Wikipedia
    EDIT 13.2.2009 Lähde YLE
    "Eero Lehti möläytti jälleen "Torstai-iltana elvytyslisäbudjetin lähetekeskustelussa kokoomuksen Raija Vähäsalo kehui Kivenlahti-Kirkkonummi -tien korjauspäätöstä ja muisteli tien huonoa kuntoa sanoen, että väylällä on viiden vuoden aikana onnettomuuksissa kuollut kuusi ja loukkaantunut 38 henkilöä.

    Demarien Matti Saarinen kommentoi Vähäsalon puhetta välihuudolla: "Menee teidän piikkiinne aika paljon."

    Kokoomuksen Eero Lehden tarttui puolestaan Saarisen kommenttiin vastahuudolla: "Ei haittaa, oli demareita kaikki."

    "Anteeksi, kuulinko oikein", kysyi Saarinen, jolloin Lehti toisti asian. "

    16.3.08

    Virvon varvon vitsasella


    Meilläpäin ei tänä vuonna liikkunut trulleja kun naapuruston lapset ovat joko liian isoja tai liian pieniä. Tämmöisiä trulleja on kuitenkin nähty.
    Virvon varvon vitsasella

    tuoreeks terveeks,

    tulevaks vuuveks!

    Isännälle ikää pitkää,

    emännälle perää leveää!

    15.3.08

    Video001.3gp

    - Taken at 1:39 PM on March 15, 2008 - cameraphone upload by ShoZu
    Tämä on ensimmäinen lowtech-puhelimellani toteutettu reaaliaikainen videoleikeraportti meidän rappusilta, testi siis. Halusin todentaa itselleni sen, että voin milloin tahansa lähettää reaaliaikaisesti suoraan blogiin tien päältä webortaasia liikkuvalla kuvalla jos haluan kertoa teille jostakin asiasta.

    Heh, vaikka video on lyhyt ja ytimekäs (ilman varsinaista muuta asiantynkää, kuin Muuramen talvisen lumitilannteen dokumentointi näin viikkoa ennen pääsiäistä), siinä kuulee mainiosti myös perusjyvääääääskyläläisen aksenttini koko kauneudessaan. ;D

    Syndikointi widgeteillä on päivän trendi

    Viikon Veijo Salmi


    Veijo Salmi asettui taas suosiollisesti viikon kuvaan. Olkaapa hyvät!
    Veijo tässä taitaa miettiä extremeharrastusten aiheuttamia tuntemuksia. Tällä videolla venälainen kissa hyppää yhdessä isäntänsä kanssa laskuvarjolla lentokoneesta.

    English Russia » Biggest Cat Jump

    I Can Has Parachute, like LOLcats would put it. :]

    14.3.08

    Hyvää Piin päivää!

    BBC NEWS | UK | Magazine | 3.14 and the rest

    "The rough ratio of pi 3.14 gives us the date for Pi Day. March 14, or 3/14 in American dating style, makes sense for a celebration of this famous constant.

    Coincidentally, Pi Day is also the birthday of Albert Einstein, who no doubt knew more than a little about pi."
    "Piin likiarvo 30 desimaalin tarkkuudella on 3,141592653589793238462643383279. 1900-luvulla pii tunnettiin jo yli miljardin desimaalin tarkkuudella, ja nykyään siitä tiedetään ensimmäiset noin 1,24 triljoonaa desimaalia."(Lähde Wikipedia)
    Pii on sen verran mielenkiintoinen aihe, että siitä on tehty ainakin yksi elokuva (Director: Darren Aronofsky, 1998)

    13.3.08

    LOLcat Tyyne

    funny pictures
    moar funny pictures
    Tein meidän Tyynen vanhasta kuvasta LOLcats version.

    Valokuvatorstai, heijastuksia


    Valokuvatorstain aiheena on tällä kerralla sana heijastuksia.

    Näin kirkkaana kimmelteli taannoin Jyväsjärvi. Tuo on Ylistönsillasta lankeava kuvajainen.

    No, ensi kesänä siinä saattaa lillua seassa "kaikenlaista" kun Jyväsjärven pohjassa oleva jäteputki on purskauttanut sisällöt järveen jo monet kerrat. Siis tuhansia kuutioita "sitä ihtiään" on lorissut järveen viime vuosina vähän väliä 1974 rakennetusta putkesta.

    12.3.08

    IRC-Galleria ottaa kuvasi haltuunsa 7.4.2008


    IRC-Gallerian käyttöehdoissa:
    "Asiakas myöntää Sulake Dynamoidille oikeuden muokata, kopioida, julkaista tai olla julkaisematta, saattaa yleisön saataville tai olla saattamatta kokonaan tai osittain sellaista aineistoa, jonka Asiakas on lähettänyt Palveluun tai luonut Palvelussa. Asiakkaan Sulake Dynamoidille tässä myöntämä oikeus kattaa Asiakkaan lähettämän tai Palvelussa luoman aineiston yllämainitun käytön paitsi Palvelussa myös Palvelun esittely- ja promootiotilaisuuksissa sekä yhteistyökumppanien palveluissa (esimerkiksi widgetit ja gadgetit)." (osa 4.4. pykälästä)

    "Nämä ehdot tulevat voimaan 7.3.2008 ja ovat voimassa toistaiseksi. Nämä ehdot korvaavat voimaan tullessaan aiemmin voimassa olleet IRC-Galleria -palvelun käyttöehdot. Näitä ehtoja sovelletaan 7.4.2008 alkaen myös ennen näiden ehtojen voimaantuloa tehtyihin sopimuksiin. Käyttöehdot on saatavissa Sulake Dynamoidilta maksutta."(osa 13.5. pykälästä)
    Koska tuo aiempi kirjoitukseni koskien Facebookkia on edelleen kävijöiden suosiossa - niin ehkä ette ole huomannut että Galtsu omii myös oikeudet kuviinne? Aiempi kirjoitukseni "Haluatko antaa Facebookille rajoittamattoman oikeuden valokuviisi?"

    Itse en ole Sulake Dynamoidin palveluissa käyttäjänänä, enkä tämän juridiikkakiemuran jälkeen menekään.

    11.3.08

    Musapuoti, johon ei pääse edes sisään


    Hmmm.

    Tänään kävi taas näin. Minulla oli useitakin ideoita mistä blogata, mutta unohduin jaikuilemaan, haeskelemaan Delejä ja puuhaamaan "jotain muuta tähdellistä". Välillä jo unohdinkin mistä minun piti kirjoittaa, se palautui kyllä sitten mieleen - mutta en enää jaksa ruveta haeskelemaan taustainfoja. Joten siirrämme asia-aiheet toiseen iltaan, vielä minä siitä kirjoitan (jollei unohdu).

    Teemme siis jonninjoutavan information_overload -postauksen valokuvalla ja painumme pehkuihin. Huomenna päivä on uus.

    Muuten, heh. Nauratti päivällä kun entinen Gummisaapastehdas oli tehnyt oikein musiikkikaupan nettiin - en päässyt sinne sisälle ollenkaan kotoa eikä töistä - siksi ettei se tue ollenkaan Mozillan selainta. Se että vaihtaisin selainta mennäkseni norkoilemaan musakauppaan on varsin epätodennäköistä, miksi minun edes pitäisi - eikö se ole kauppiaan asia järkätä palvelu sellaiseksi että maksava asiakas pääsee edes sisään, joten saavat siis pitää rallinsa.

    No, ehkäpä minä en kuulukaan kohderyhmään ikäni puolesta (ainakaan parhaaseen A-ryhmään), mutta tiedoksi vaan nokialaisille että monet netin mielipidevaikuttajat käyttävät myös softia joita Noksu ei tue.

    Että se siitä Nokian Internet-maailman valloituksesta. Jotenkin kyllä tulee mieleen väkisinkin että kumpparitehtaan softapuoli on aika huterasti hanskassa, kun lähdetään tällaiselle rajoittuneelle, ei-kuluttajalähtöiselle tielle tänä monikanavaisena aikana.

    10.3.08

    Päivän pönttö ja kadonnut donitsi


    "Päivän pönttö" -palkinto menee Kanervan Ikelle (kokkarit), joka ilmoitti aikuisten oikeesti lähettäneensä tytärtään nuoremmalle povipommi-pimuselle yli 200 puolihärskiä tekstaria. Oikein ministeriainesta, pesti vain on väärä - viestintäministeri tuollaisella näpyttämisellä pitäisi olla! *ironiaa* 8(

    Jumanklavita, tällaisen edustuksellisen demokratian voisi minusta vetäistä vessanpytystä alas. Minä en ainakaan tarvitse tuollaista "älyeliittiä" itseäni edustamaan ja rahoillani rälläämään. Saldoraja kansanedustajien kännyihin välittömästi, kansalaisdemokratia heti tänne ja kenkää pöntöille.

    ...ja Blogger ei sitten suostunut ottamaan vastaan kuvaa tämän postauksen yhteyteen kuin vasta neljännellä yrityksellä - ja silloinkin lataaminen vei tosi kauan, shaakeli. Voisiko joku selittää mistä tämä viimepäivien siellä täällä esiintyvä tietoliikenne-jumi johtuu?

    Ja tässä vielä ilouutinen keskelle kulutusjuhlaa... Yli donitsi enemmän kuin ennen menee vuodessa inflaation takia elämiseen samalla tasolla kuin ennenkin.

    Hintojen nousu vie perheeltä yli tuhat euroa vuodessa - Talous - Keskisuomalainen

    "Kiihtynyt inflaatio leikkaa selvästi kuluttajan ostovoimaa tänä ja ensi vuonna. OP-Pohjola arvioi talousennusteessaan, että hintojen nousu tietää 3 000 euron lisälaskua nelihenkisen perheen menoihin."

    Ja ei muuta kuin vyötä kireämmälle. Nahkaruoskat soi seljässä... :(

    9.3.08

    Tappajataivaankappaleet, tsunami Välimerellä ja arkki kuussa


    Tiede löytää päivittäin uusia asioita, mistä meillä ei ole ollut ennestään olemassa tarkempaa tietoa. Ja tavisten tietoisuuteen se tulee joukkotiedotusvälineiden suodattamana. Näyttäisi vähän siltä että jos jotakin ilmiötä ei ole esiintynyt raportoidusti viimeisen sadan vuoden aikana, sitä ei ainakaan median mielestä ole olemassakaan. Aina (aika usein) ilmenee näitä tietoisuuteemme tärähtäviä tuomiopäivänmekanismeja, mitkä vaarantavat enemmän tai vähemmän ihmiskunnan olemassaoloa Maa-planeetalla, elleivät peräti uhkaa tehdä homo sapiensista sukupuuttoon kuolleen lajin.

    Mankind's secrets kept in lunar ark - Times Online

    "If civilisation is wiped out on Earth, salvation may come from space. Plans are being drawn up for a “Doomsday ark” on the moon containing the essentials of life and civilisation, to be activated in the event of earth being devastated by a giant asteroid or nuclear war."
    YLE uutiset / Uusi tutkimus ennakoi suurta maanjäristystä Välimerellä

    "Tutkijat ovat löytäneet uutta tietoa, jonka mukaan voimakas maanjäristys ja sen aiheuttama tsunami toistuvat Välimerellä tasaisin väliajoin."
    Tutkijoille selvisi, että huomioimatta jäänyt siirros itäisellä Välimerellä tuottaa hyvin voimakkaan maanjäristyksen noin 800 vuoden välein. Seuraava on tulossa vajaan sadan vuoden sisällä.

    Trend News : Tunguska meteorite: a warning from outer space

    "The blast, about 1,000 times more powerful than the Hiroshima bomb, felled an estimated 80 million trees over 2,150 square kilkometers (830 square miles). The earthquake caused by the blast measured 5.0 on the Richter scale."

    The Earth Simulator Center :

    "We are developing new simulation technologies that enable to predict the future in a more reliable and practical fashion for the human life."

    8.3.08

    Veijo Salmi, naistenmies


    Veijo Salmi lähettää lämpimät terveiset kaikille naisille Naistenpäivän kunniaksi.

    7.3.08

    Valmistaudu huomiseen Naistenpäivään


    Heh, oma kirjoitukseni ykköstilalla Googlessa (vuodelta 2007) muistutti minulle huomisesta kansainvälisestä Naistenpäivästä...

    Halo Efekti: Huomenna 8.3. on naistenpäivä

    Viime vuonna Halo sanoi: "Huomenna on naistenpäivä. Yleinen muistutus!
    Täällä kaikille naisille varsinainen "toivekuva"

    Hupijutuista löysin päivään sopivan runonkin:
    Kolme viisasta naista

    Tiedätkö mitä olisi tapahtunut,
    jos olisi ollut kolme viisasta naista
    kolmen viisaan miehen sijasta?

    He olisivat kysyneet suuntaa,
    saapuneet ajoissa,
    auttaneet synnytyksessä,
    siivonneet tallin,
    tehneet perunalaatikkoa,
    tuoneet käytännöllisiä lahjoja ja
    maailmassa olisi rauha.
    Liikuntakeskus Linea (JKL) - Naistenpäivän 8.3. avoimet ovet -tapahtuma

    "Tervetuloa Naistenpäivänä 8.3. Jyväskylän Keljonkankaalle Liikuntakeskus Lineaan klo 10.00-16.00! Vietämme Avoimien ovien päivää, jolloin tarjoamme monenlaista mukavaa ohjelmaa: tuote-esittelyjä, pika-manikyyrejä (Studio One, Aloe Vera), värianalyysejä, hierontaa (15 min.) jne.", lue lisää ohjelman aikataulusta linkin takaa.


    Ja juhlan kunniaksi Youtubesta hyvä biisi. Move ja Blackberry Way

    6.3.08

    Valokuvatorstai, penkillä tutkimassa listaa


    Valokuvatorstain innoitteen antaa tällä kertaa norjalainen kirjailija Erlend Loe ja katkelma on teoksesta Supernaiivi (Like 1998. Suomentanut Outi Menna. Alkuteos Naiv. Super.1996). Lainaus on vuonna 2002 ilmestyneen pokkaripainoksen sivulta 18):
    "Istuudun penkille tarkastelemaan listaa. Arvioin sitä pitkään. Lista on rehellinen. Olen tyytyväinen siihen. Kenties etsimäni esine on olemassa, kenties ei. Se ei ole kovin tärkeää. Mutta lista on tärkeä. Sillä huomiolla on minulle merkitystä. Se on todella arvokas."
    Pätkässä on kyseessä kaikesta runollisuudestaan huolimatta vain ostoslista. Siinä lähetään kohta toiveikkain mielin sukeltamaan tavarataivaaseen, mistä on määrä löytää onni. Edes hetkeksi. Tai edes vähän parempi mieli. Mitä, eikö sitä olekaan myytävänä?

    Halo Efekti Universe


    Ei, en ole tullut suuruudenhulluksi - vaan päivitin uuteen Netvibes Gingeriin.
    Minulla on nyt oma Halo Efekti Universe. Se on nyt vaatimattomasti sisustettu, eikä edes personoitu henkilökohtaisiin tarpeisiini vielä, mutta tarkoitus on laittaa se kuntoon - asap.

    Nyt on kyllä painuttava pehkuihin, että jaksaa nousta kuudelta aamulla. Hyvää yötä!

    EDIT 11.3.2008:
    Olli oli havainnut muitakin suomalaisia Netvibes Ginger-sivustoja verkosta, taidan keräillä löytämiäni suomalaisia Deliin tagilla "ginger" ainakin alkuunsa - voi käydä vaikka ilmoittautumassa minulle.

    Ogsterium Jussi Og (kasa) ginger to ginger ... just posted

    Elokuvat ja sälät dst ginger to ginger ... 12 mins ago

    5.3.08

    Työtä 2 tuntia päivässä tarjolla, EK puhuu soopaa

    Yrityksillä on pula ammattiosaajista - HS.fi - Kotimaa

    Maksaisivat kunnon palkkaa... Tämä on taas tätä EK:n propagandaa että saadaan tuotua tänne halpatyöläisiä. Ärsyttää suunnattomasti että media nielaisee (aina) elinkeinoelämän poliittisesti värittyneet pötypuheet ja toistelee niitä kuin mantraa. Työvoimapula, työvoimapula, työvoimapula - ja paskanmarjat... :(

    Katsoin uteliaisuuttaan Keski-Suomen avoimia työpaikkoja Työkkärin sivuilta. Sieltä ilmeni että

    mol.fi on toiseksi suosituin julkishallinnon verkkopalvelu

    "Työmarkkinoiden verkkopalvelu mol.fi on todettu valtiovarainministeriön teettämässä tutkimuksessa toiseksi käytetyimmäksi julkishallinnon verkkkopalveluksi. Käytetyin on kuntien verkkopalvelu."

    Yhteensä 579 paikkailmoitusta. Todellinen määrä vähäisempi, kun sama paikka oli ilmoitettu useampaan kertaan.
    Poimin tähän pari. On työelämä mullistunut. Kuukaudenkin pestit on listattuna.
    • Ennustaja, Promedio Oy, Jyväskylä, Haku päättyy: 31.03.2008, kokopäivätyö, Kesto: yli 12 kuukautta
    • Vauvauinninohjaaja, Jyväskylän kaupungin liikuntapalvelukeskus, Jyväskylä, muu osa-aikatyö, n. 2 h/pv, Kesto: yli 12 kuukautta
    • puhelinmyyntiä, feissausta jne
    Tradenomi tienaa huipulla 5 000 euroa kuussa | Kauppalehti.fi

    Mikä on kyllä utopiaa suurimmalle osalle tradenomeista :(

    "Mikäli koulutusta vastaavaan työhön ei pääse käsiksi kohtuullisessa ajassa valmistumisen jälkeen, saattaa se jäädä kokonaan haaveeksi, kertoo Tradenomiliiton toiminnanjohtaja" Ismo Kokko.


    Olen tästä tradenomiaiheesta kirjoittanut luotettavan omakohtaisiin lähteisiin perustuen ennenkin, kun se osuu niin kipeästi omaan nilkkaan... Tämä aiempi tarinani rankkaantuu Googlessa jo vallan mainiosti, mutta tuupataanpa sitä vielä kohti hakukärkeä linkkaamalla ;)
    Tradenomi - Työelämän aliarvostettu asiantuntija

    ... ja toinen tradenomijuttu jota voisin solidaarisuudesta nostattaa hieman on Hikipedia -Tradenomi
    "Tradenomi työllistyy valmistuttuaan noin kahdenkymmenen vuoden kuluttua, minkä jälkeen hän onkin työelämässä neljä päivää. Tämän jälkeen tradenomi huomaa, ettei työelämä sovikaan hänelle, joten hän viettää loppuelämänsä tyhmien insinöörien verorahoilla. Toinen vaihtoehto on, että hän ehtii tehdä kaksisataa törkeää talousrikosta, mikä on keskusrikospoliisin ja Chuck Norriksen mukaan tyypillistä tradenomin ajatuksenjuoksulle."

    4.3.08

    Rapsutus, säätö ja manipulointi


    Hmmm, maassa maan tavalla, tai paiskataan LINNAAN kriminaalina.

    Ketkä harrastavat ulkomaanmatkailua Italiassa, olkaapa tarkkana!

    Ei kannata rapsutella, vaikka kuinka kutkuttaisi... Lakitekstin mukaan julkisella paikalla tapahtuva miesten omien haarojensa "raapinen", "säätö" tai "manipulointi" täyttää tästedes rikoksen tunnusmerkistön.
    On varmaankin olemassa myös joku toinen pykälä, joka estää muiden kuin omien haarojen "kourimisen" (?).

    High in Chelsea: Italian high court bans public crotch-rubbing

    "Italy's highest court has ruled that men who scratch, adjust or otherwise manipulate their genitals in public are committing a criminal offence."

    3.3.08

    NWO ja WW3


    Heipä hei lapsoset! Foliohattutäti täällä hei!

    Tämän päivän uutisseuranta jäi nyt tavallista vähäisemmäksi kun on tässä pitänyt touhuta muuta, mutta otetaanpa tähän pieni kooste aihepiiristä NWO, Illuminati ja USAn talous ja jo alkanut WW3. Tämä on suomalaisessa mediassa kyllä jäänyt hyvin vähälle, ellei peräti olemattomalle, huomiolle - täällä vaan pohditaan mitä salarakkaille ja retkuileville urheilijoille kuuluu. Omasanassa on nyt käsitelty k-e-r-r-a-n-k-i-n, mutta NWO-kytkentää ei vieläkään mainita nimeltä johtuen siitä mikä media tuolla on takana, pitäisi lukea juttu oikein suurennuslasin kanssa että onko takana suomalaisen Illuminatin oma harhautusoperaatio ;D

    Jos tämä asiakokonaisuus ei näillä linkeillä avaudu sinulle, se on varsin ymmärrettävää. Se ei silti tarkoita sitä, etteikö sinun tarvitsisi olla huolissasi. Yritän joku toinen kerta (kun on enemmän aikaa), tehdä tästä ymmärrettävämmän esityksen.

    The Federal Reserve's rescue has failed - Telegraph

    "I never thought I would see anything like this in my life," said James Steele, an HSBC economist in New York.

    Bushilla on ollut valtaa ja hän on johtajuuttaan käyttänyt - eli miksi USA dyykkaa? / Omasana.fi

    "Poliittisen katastrofin estämiseksi tehdään lyhytnäköisiä toimenpiteitä, kustaan villahousuun pakkasella."
    Hyvää analyysiä, mutta itse Illuminati jätetään mainitsematta.

    Chycho.com - WW3 Has Already Started or: 18 Ways To Stop The Bomb

    "We, as a world community, have come close to destroying ourselves. We are in trouble when Albert Einstein, one of the scientists “instrumental in facilitating” the development of the Atomic Bomb states: "I know not with what weapons World War III will be fought, but World War IV will be fought with sticks and stones", while the people in control of the largest nuclear arsenal in the world are stating that "all options on the table".

    Teens losing touch with common cultural and historical references | New World Order Truth

    "Big Brother. McCarthyism. The patience of Job. Don’t count on your typical teenager to nod knowingly the next time you drop a reference to any of these."
    Ron Paul: Bernanke Deliberately Destroying Dollar and wiping out the American middle class

    "Ron Paul slammed Federal Reserve chairman Ben Bernanke during a House Financial Services Committee meeting today for following a policy of deliberately destroying the dollar and wiping out the American middle class."

    The Raw Story | ACLU calls out US over 'absurd bloating' of terror watch list

    "If there were a million terrorists in this country, our cities would be in ruins," Barry Steinhardt, director of the ACLU's Technology and Liberty Program, stated in a press release from the group.

    The Existentialist Cowboy: Official Conspiracy Theory Called “dogma of political correctness”

    "We're talking black holes and singularities here. This historic plunge is traced to numerous hoaxes Bush pulled on the American people: Iraq, the economy, a phony war on 'tehrruh', the GOPs elitist agenda."
    Amero - The New North American Currency § Illuminati Archives: Occult Conspiracy Videos

    "This video highlights a very serious concern which none of our media is looking into. The Amero is being looked at as the defacto currency of the North American Community (or Union)."

    2.3.08

    Ja positiivinen mieli...


    Täytyy hetkeksi istahtaa tähän putken ääreen odottamaan että juuri pesemäni lattia kuivuu : )

    Kohta lähden ensin sairaalaan katsomaan ystävääni, joka on ollut viikolla suuressa leikkauksessa.
    Sen jälkeen menen kyläilemään vanhempieni luo.
    • Terveys on kyllä ihmiselle tärkeä asia.
    • Hyvät ihmissuhteet.
    • Lemmikkieläimet
    • Mukava koti
    • Kohtuullinen toimeentulo
    • Perusturvallisuus
    • Ja positiivinen mieli.
    (En viitsi nyt ruveta ohimennen avautumaan siitä että millä osa-alueella tämänhetkinen tilanne eniten mättää, mutta täysin tyytyväinenkään en ole... No, onneksi mitään kamalaa hätääkään ei kyllä erityisesti ole.)

    Kun nyt menen sinne sairaalaan, niin lukaisinpa ensin varmuuden maksimoimiseksi läpi Punaniskan terveyssanaston (englanniksi)...

    1.3.08

    Halo Efekti Mobile



    Ultsi, mä, Siperian rantatontit ja denialistisalaliitto


    Eilen illalla tuota sensuurikuvaa touhutessa tuli ikuistettua myös tällainen otos Ulpukasta ja minusta.

    Suomi mainitaan maailmalla ilmastonmuutoksen potentiaalisten voittajien joukoissa.
    Conspiracy theory in the frozen North - How the World Works - Salon.com :
    "In Finland, the warmest winter on record is leading to predictions for a record grain harvest. Yay for global warming! See, adaptation can be fun. There's never been a better time to invest in beach front property in Siberia.

    However, Agriculture Ministry researcher Anneli Partala warns: "It is not certain whether the warm winter is good or bad ... there may be mold problems or diseases.""
    Samassa jutussa spekuloidaan myös Exxonin kaltaisten globaalien energiayritysten salaliittoa ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen kieltämiseksi suurella rahalla. Nyt tuo denialistikoalitio on jo haastettu oikeuteen kun Alaskalaisen Kivalinan kaupunki jää nousevan vedenpinnan alle ja on ryhdyttävä äärettömän kalliisiin muutostoimiin ja väestön siirtoihin uusille alueille.

    Tämä on vain esimakua tulevasta. En epäile ollenkaan etteikö rahakkaita syntipukkeja ruveta haiskelemaan kalliin sopeutumisprosessin maksumiehiksi ympäri maailmaa lähitulevaisuudessa.

    Käyköhän meidänkin sivilisaatiolle piankin kuten mayoille?

    Maya May Have Caused Civilization-Ending Climate Change - 1.3.2008