31.10.07

Siis keneltä ikäsyrjintä on piilossa jos se on arkipäivää kaikille yli nelikymppisille?

Mikä ihmeen piilevä?

"Työnantajat elävät yhä lama-ajan tunnelmissa, kuvitellen että portin takana on valtaisat laumat resuisia työttömiä jotka tekisivät töitä vaikka ilman palkkaa. Jokunen vuosi laman jälkeen tuo asenne vielä tuotti tulosta, mutta nyt olisi jo aika palata siihen lamaa edeltäneeseen normaaliin aikaan jolloin työntekijätkin kuuluivat samaan ihmisrotuun kuin työnantajatkin. Eli asennemuutosta olisi syytä harkita. Ja jopa miettiä sitäkin vaihtoehtoa että otettaisiin joku vastuu yritykselle itselleenkin sen työvoiman kouluttamisesta/perehdyttämisestä.", sanoi Ano Nyymi, tuo Internetin aktiivisin kommentoija ja yleisviisas ja vei jalat suustani Hesarin keskusteluissa.
Sitä minä vain ihmettelen että mikä salaliitto tämä oikein on kun valtamedia jatkuvasti jauhaa työvoimapulasta ja hymistelee työnantajien milloin missakin maassa tapahtuvalle ulkomaisen halpatyövoiman rekrytoinnille. Työttömiä ja pienipalkkaisia mainitaan yleismassana stereotyyppisesti vaikeasti työllistettäviksi ja kuntoutuksen tarpeessa oleviksi. Siis lähes kaikilla minun tuntemillani työttömillä on joko perusasteen, amk- tai yliopistotutkinto, työkokemusta vähintään 20 vuotta, kielitaitoa, eivät ole juoppoja tai huumeidenkäyttäjiä. Heillä kotona paremmat tietotekniikkalaitteet ja he ovat parempia niiden käytössä kuin työnantajat ja osaamista vaikka muille jakaa. Eivät vaan työllisty.

Tämän täytyy siis olla joku salaliitto, jolla meidät jaetaan kahteen sakkiin.

Tuloerokuilu on jo revennyt Suomessa ihan kuin Jenkkilässä ja Kiinassa. Suomen turvallisuusriskeistä puhuttaessa jää aina liian vähälle huomiolle yhteiskuntaluokkien muodostama sisäinen uhka. No, aivan ilmeisesti viime kerralla voittoon päätynyt porukka on käymässä ylimieliseksi...

Kuvassa Jyväskylän Kumppanuustalo, jossa on toiminut runsaasti erilaisia kolmannen sektorin toimijoita ja työttömien ruokala. Kaupungin vuokraama talo kärsii niin kovista sisäilmaongelmista että toiminta loppuu talon purkuun kohtapuolin.

Sagrada Familia vaarassa - danger ahead!


Madrid-Barcelona -luotijunan eli AVE:n Barcelonan kaupungin ali kulkeva osuus aiotaan rakentaa UNESCO:n maailmanperintökohteisiin kuuluvan Sagrada Familian temppelin ali.

Kafkis kertoi että maankuorta jätetään peräti 1,4 metriä mittaamattoman arvokkaan rakennuksen ja junaluolaston väliin. En ole ammattimainen lujuuslaskija, mutta ihan maallikkopohjalta sanoisin että ei tule onnistumaan...

Ja totuuden hetki lähenee lähenemistään, sillä rakennustyöt ovat “jo” Bellvitgen asemalla, muutaman kilometrin päässä Barcelonan keskustasta.

Koska suunnitelmahan on aivan järkyttävä, niin Kafkiksen vinkkauksesta ja Stellon kutsusta olen liittynyt Facebookissa hanketta vastustavaan ryhmään. Mulla oli vähän tuossa kiireitä välillä kun ensin Kafkiksen kanssa asiasta Jaikussa puhuimme ja tänään Stello kerkesi jo käydä minut sinne kutsumassa.

Join Facebook group "Petition Against the Tunnel under Gaudi's Sagrada Familia". Liittykää Facebook-ryhmään, jos olette Naamakirjassa, kirjoittakaa blogissanne ja kailottakaa kovalla äänellä, että uusi linjaus saadaan vielä aikaiseksi luotijunalle - ettei koko Sagrada Famiglia tipahda kohta jonkun luotijunan päälle...

Tutustukaa asiaan www.sossagradafamilia.org ja allekirjoittakaa siellä vetoomus. Tänään jo 6600 allekirjoittanutta 105 eri maasta, mukaanlukien Kafkis, Stello, Maurelita ja minä.

(Oheinen kuva on Kafkiksen tekemä, ja sitä voi luvalla käyttää tämän asian ajamiseen liittyvissä yhteyksissä)

Lukion purku edistyy






Cygnaeus lukion jumppasalisiipi on hyvää vauhtia purkumassa. Tässä kolme kuvaa tältä päivältä.

Olen käyttänyt koulusta nimeä Synkkari, mutta tunnetumpihan se on kuitenkin Kesynä, Keski-Suomen Yhteiskoulu. En ole itse sitä koskaan käynyt, kun olin Norssissa, mutta esim. Lepis kävi sitä aikoinaan.

Klikkaamalla tagia "muutos", voit seurata projektin etenemistä.

30.10.07

Iltapuhde, kahvi, kissat ja sanomalehti








Iltapuhde sujui päivän paperista Keskaria lukien ja iltakahvia hörppien. Sen minkä kissojen lehden päällä makoilulta ja käveleskelemiseltä kykenee, välillä lukeminen jää junnaamaan johonkin pikku-uutiseen mitä kissa ei peitä. Kieltämättä se saattaa vääristää maailmankuvaa.

Mä en tilaisi enää paperilehteä, mutta toi tilaus tulee miehen toimesta...ja myöhemmin, rutattuna, sytyttäähän sillä sitten myös uuneja mitä meillä onkin 5 kpl.

Avainsanoja:
Avaruussää (eri juttu, en löytänyt Keskarin juttua verkkolehdestä)
Hairstore tuomittiin jättikorvauksiin työtuomioistuimessa

"Suomen suurin kampaamoalan ketju HairStore ja sen toimitusjohtaja Veikko Nenonen on tuomittu Vantaan käräjäoikeudessa työntekijöihin kohdistuneista rikoksista.

Toimitusjohtajalle lankesi 1 800 euron sakko muun muassa työsyrjinnästä, työturvallisuusrikoksesta ja työsopimuslakirikkomuksesta. HairStore tuomittiin työturvallisuusrikoksesta 30 000 euron yhteisösakkoon.", välittää KSML STT:n tiedotetta. Hesarin jutun kommentointi tuo lisävalaistusta kansalaismielipiteestä.

Niin, muuten saapas nyt sitten nähdä tuleeko tuohon suunniteltavaan Jyväskylän Eteläporttiin nyt sitten se Ikea, kun perustaja Kamprad oli sanonut että Suomeen niitä mahtuisi 6-8 kpl?

Niin juu, talvirenkaat on sitten tänään vaihdettu Poloon kun loppuviikolla on luvattu kylmenevää. Jyväskylä onkin selvinnyt ilman lunta ja jäätä näin pitkälle - kun sitä ei ole ollut vielä kertaakaan, vaikka etelässäkin on jo ollut liukasta, pohjoisesta puhumattakaan. Jokos teillä on viety suvikumit talliin?

29.10.07

Taas tuli digiboksista entinen

Voitteko kuvitella?

Siis voitteko kuvitella että muutaman vuoden vanha digiboksi meni rikki kun vahingossa otin sen virtajohdon irti töpselistä kun luulin sitä erheellisesti puhelimen laturiksi. Eipä herännyt enää nokialainen henkiin, kun laitettiin töpseli takaisin seinään. Miten se voi tuollaisesta mennä rikki?

Tämä oli vuosien mittaan jo toinen digiboksi, mikä tuli käytetyksi meillä loppuun. No, tilalle ei sitten ostettu enää Nokiaa vaan Siemensin Gigaset Citymarketista (49,- euroa). Saapa nähdä kauanko nämä tämänhetkiset kaksi digiboksia, toinen keittiössä, sitten kestää. Sanoisin että äärettömän lyhytikäisiä vehkeitä nämä, hyvä kun selviävät kunnolla takuuajasta :(

No, ainakin ohjelmien löytyminen oli helppoa eli johdot seinään, laitteet auki ja muutaman kerran kaukosäätimestä oukkidoukki, se onkin siinä ja taas näkyy töllö. Siis näkyisi - jos kerkiäisi katselemaan.

Kuvassa ei ole digiboksi, eikä töllökään - vaan takka. Jokatalvinen rintamamiestalon lämmityssavotta on alkanut. Elävä tuli on sitten tunnelmallinen asia. Kuvassa tulenlieskat vuolukivitakan lasiluukun takana. Avotakalla ei voisikaan polttaa noin riehakasta tulta turvallisesti.

28.10.07

Oma blogikanava Blogispotista


Blogikansalaisen työkalu - Blogispotti.fi

Mielestäni paras suomalainen (Suosi suomalaista!) socialbookmarkingpalvelu Blogispotti on lisännyt tässä hiljattain palvelutarjontaansa kullekin käyttäjälle räätälöitävissä olevan Blogikanavan, jonka sisällön valitset sinä itse. Tässä minun Blogikanavani.

Kanavaa voi lukea joko omasta RSS-lukijastaan tai suoraan Blogispotista. Oman blogikanavan syötettä voi myös hyödyntää vaikkapa blogrollissa.

Blogien aktiivinen seuraaminen on käynyt niin aikaavieväksi harrastukseksi, että mielellään ottaa käyttöön kaikki apuneuvot, millä seulotaan olennainen esiin

Miten blogikanava toimii?

"Blogikanavan idea on se, että kanava näyttää valittujen blogien kolme viimeisintä artikkelia otsikon ja lyhyen tekstipätkän muodossa. Kanavaan voi lisätä blogeja, jotka käyttäjä on merkinnyt blogisuosikkeihinsa, blogeja on myös mahdollista poistaa kanavasta. Lisääminen onnistuu blogin tietosivun Lisää blogikanavaan-linkin kautta ja poistaminen blogikanavassa kohdasta Poista kanavasta.", ohjeita lisää Spottiblogissa..


Esim. minä seuraan aktiivisesti päivittäin lähemmäs neljääsataa blogia, verkkolehteä ja newssaittia (!!!). Sekä kotimaisia että kaikkialta maailmasta, mulla kun on moninaisia kiinnostuksen kohteita.

Lukijoita on käytössä Google Readerin (jossa yli 300 tilausta) ohella Netvibes, Wizz ja muutama muu vielä. Ja tietysti Delicious yksittäisille herkkupaloille.

Tästä Blogispotista on se apu että muut suomalaiset bookmarkkaavat sinne hyviksi havaitsemiaan suomalaisia blogeja ja niiden kirjoituksia. Tietysti sellainen joka on jo merkattu jonkun toimesta kiinnostavaksi, on todennäköisesti minustakin sellainen.

Kun yrittää pysyä mukana vapaa-ajalla tällaisessa runsaudessa on kaikkinainen lisäapu tervetullutta.

Talviaikaan, hep!


Kelloja säätelemässä tunti kesään, eli tässä tapauksessa taaksepäin. Mulle ei kyllä ole ikinä selvinnyt että onko tästä puuhasta jotain kansantaloudellista hyötyä. Jotenkin vaikuttaa vain typerältä vehtaamiselta. Onko jollakin parempaa tietoa?

27.10.07

Haluatko antaa Facebookille rajoittamattoman oikeuden valokuviisi?


Ok, Ok, kaikki käy. Täppä ruutuun "Hyväksyn käyttäjäehdot". Niinhän se menee - muuten kun et pääse rekisteröitymisprosessissa eteenpäin. Facebookiin kuvia ladatessasi annat sitten palvelulle myös omistusoikeuden fotoihisi.

Heh, onneksi ei ole tullut ladattua kuvan kuvaa.
Lähde: Digikameranetin 27.10.2007 uutiset (saisivat laittaa permalinkit eri päivien kohdalle), jossa siteerattu Kamera & Bildin juttua.

Facebook terms, User content posted to the site:

"When you post User Content to the Site, you authorize and direct us to make such copies thereof as we deem necessary in order to facilitate the posting and storage of the User Content on the Site. By posting User Content to any part of the Site, you automatically grant, and you represent and warrant that you have the right to grant, to the Company an irrevocable, perpetual, non-exclusive, transferable, fully paid, worldwide license (with the right to sublicense) to use, copy, publicly perform, publicly display, reformat, translate, excerpt (in whole or in part) and distribute such User Content for any purpose on or in connection with the Site or the promotion thereof, to prepare derivative works of, or incorporate into other works, such User Content, and to grant and authorize sublicenses of the foregoing. You may remove your User Content from the Site at any time. If you choose to remove your User Content, the license granted above will automatically expire, however you acknowledge that the Company may retain archived copies of your User Content.", sanotaan Facebookin sopimusehdoissa.

EDIT 12.3.2008:
Mahdollisesti sinua kiinnostaa myös se että IRC-Gallerian käyttöehdot muuttuivat ja se ottaa myös kuvasi haltuunsa 7.4.2008. Lisää asiasta täällä.

EDIT 16.2.2009:
Nyt Facebook aikoo omia sisältösi itselleen lopullisesti ja ikuisesti, vaikka poistaisit profiilisi palvelusta.
Today :( ->"Facebook s New Terms Of Service "We Can Do Anything We Want With Your Content. Forever."" ( http://tinyurl.com/ca4r2l )

26.10.07

The Shock Doctrine, The Rise of Disaster Capitalism [Naomi Klein]


Shokkidoktriini, tuhokapitalismin nousu. Lisätietoa, informaatio on parasta vastalääkettä. http://www.naomiklein.org/shock-doctrine

"In one of his most influential essays, Milton Friedman articulated contemporary capitalism's core tactical nostrum, what I have come to understand as "the shock doctrine". He observed that "only a crisis - actual or perceived - produces real change". When that crisis occurs, the actions taken depend on the ideas that are lying around. Some people stockpile canned goods and water in preparation for major disasters; Friedmanites stockpile free-market ideas. And once a crisis has struck, the University of Chicago professor was convinced that it was crucial to act swiftly, to impose rapid and irreversible change before the crisis-racked society slipped back into the "tyranny of the status quo". A variation on Machiavelli's advice that "injuries" should be inflicted "all at once", this is one of Friedman's most lasting legacies.". kirjoittaa Klein.

"This desire for godlike powers of creation is precisely why free-market ideologues are so drawn to crises and disasters. Non-apocalyptic reality is simply not hospitable to their ambitions. For 35 years, what has animated Friedman's counter-revolution is an attraction to a kind of freedom available only in times of cataclysmic change - when people, with their stubborn habits and insistent demands, are blasted out of the way - moments when democracy seems a practical impossibility. Believers in the shock doctrine are convinced that only a great rupture - a flood, a war, a terrorist attack - can generate the kind of vast, clean canvases they crave. It is in these malleable moments, when we are psychologically unmoored and physically uprooted, that these artists of the real plunge in their hands and begin their work of remaking the world.", Klein pääsee itse asiaan.
Näin meitä viedään kuin laskiämpäriä!
Illuminati, New World Order!

NEW WORLD ORDER Coming Into View

- "Veteran CNN correspondent Lou Dobbs acknowledged that "they [the Bush administration] are creating a New World Order," January 9, 2007 on his internationally-broadcast news magazine "Lou Dobbs Live...One thing is certain, Dobbs said some things on international television that conspiracy factualists have been saying—to anyone who will listen—for a long time." - - The Idaho Observer , February Edition, 2007 -
(Posted to Illuminati News: Sunday, March 25, 2007)

Sarkozy calls for 'New World Order' at U.N. -- Signs of the Times News

"In the name of France, I call upon all states to join ranks in order to found the new world order of the 21st century on the notion that the common goods that belong to all of humankind must be the common responsibility for us all," kerrotaan myös Ranskan uuden presidentin Nicholas Sarkozyn sanoneen.

Suomalainen "mainosblogi" verkossa, hyi shaakeli!


Bongasin Koistisen Marin kautta nämä linkit. Yritin jopa valveutuneesti käydä itse tsekkaamassa kyseisen mainostoimiston ideoiman suomalaisen feikkiblogin, jota muka pitää nuori nainen. Koska heti sivuille tullessani alkoi äänitiedostolta kamala paapatus (ja en todellakaan ole edes kohderyhmää), on tunnustettava että visiitti jäi pikaiseksi tyrmistyneeksi silmäykseksi.

Blogimaisuus oli sekin normaalista poikkeavaa. Leiskassa oli selkeesti ammatilaisvehkeillä tempaistuja kuvia siroteltuna erilailla kuin tyypillisessä blogiformaattiblogissa, ei permalinkkejä kirjoituksiin, ei kommentointimahdollisuutta (heidän onnekseen!), ei syötettä jne. Äänitiedosto on kyllä viimeinen pisara, lähtö tuli aivan ensimetreillä.

Ei helvetti soikoon, tämä se suomalaisesta blogiskenestä puuttuikin... Millan blogi (en viitsi linkittää suoraan, hakekaa hakukoneella jos haluatte).

Minulla ei ole kaupallista blogitoimintaa vastaan periaatteessa mitään ja pohdin itsekin usein kuumeisesti miten voisin yhdistää bloggaamisen ja ansaintalogiikan ihan henkilökohtaisella tasolla, eli yritystoimintaan rehellisesti liittyvät liiketoiminta- ja johtajablogit on aivan ookoo ja luenkin niitä joskus ihan mielenkiinnolla, mutta tuollainen keinotekoinen kyhäelmä on todella etova. Ja ihan rehellisesti sanottuna en jäänyt paikalle edes niin pitkäksi aikaa että tietäisin mitä siellä tyrkytettiin. Olin ymmärtävinäni että jotakin hesalaista trendipellekahvilaa.

Jotenkin tulee sellainen olo, että nämä mediatoimistojen hötteröt syövät minunkin uskottavuuttani. Siitä ajatuksesta en pidä yhtään :(

Kohta myös puhelinmainonta tulee uusimpien tietojen mukaan räjähtämään liikkeelle. Lupaan täten liittää henkilökohtaiselle ostoboikottilistalleni kaikki mainostajat, jotka tulevat lähestymään minua oma-aloitteisesti ja pyytämättä tämäntyyppisillä kaupallisilla tiedotteilla.

25.10.07

Suomi 48h, sadan lehtivalokuvaajan yhteisprojekti

  1. Aamulehti.fi| Uutiset | Tästä alkaa 48 tunnin kuvauskeikka

    -" Projektin aikana saa tapahtua mitä tahansa, kunhan lauantai-iltana netissä on vähintään yksi kuva kaikilta sadalta kuvaajalta ja Sanomatalon näyttely on lähes valmis", Niemi summaa.
  2. Suomi 48h lehtivalokuvaajien projekti 25.-26.10.2007

    Sadan suomalaisen lehtikuvaajan yhteisproggis, 48 tuntia Suomessa

Valokuvatorstai, portaat

Valokuvatorstain aiheena on tällä kerralla portaat.

Jyväskylän vanha hautausmaa, sankarihauta

Hiirenporras (Athyrium filix-femina)
-kuvat suurenevat klikkaamalla-

24.10.07

Kiisberit Voxissa

Kissafaneille tiedoksi että panin tänään 24.10.2007 tuonne Voxiin kuusi peräkkäistä kuvapostausta meidän kiisbereistä. Kaikille omansa. Siellä ovat siis Sepe, Tyyne, Veke, Ulpukka, Dolby ja Surround.

Väestöennuste, 70 vuotta täyttäneiden osuus väestöstä 2030


Lähde: Alzheimer Keskusliitto, 2007
(Kuvan saa koko ruudun kokoiseksi Powerpoint-kalvoksi, menemällä kuvaa klikkaamalla Slideshareen ja klikkaamalla siellä "full".)
"Dementia on elimellisestä, aivoja rappeuttavasta sairaudesta johtuva oireyhtymä, johon sisältyy laaja-alainen henkisten toimintojen heikkeneminen.

Kyse ei ole pelkästään muistin heikentymisestä, vaan dementiaan liittyy myös seuraavia oireita:
-muistihäiriöt alkaen lähimuistin vaikeuksista - vaikeus muistaa viime aikojen tapahtumia
-uuden oppiminen heikkenee - uudet asiat eivät jää mieleen ja oppiminen on vaikeaa
-abstraktin ajattelun vaikeutuminen - vaikeus ymmärtää esimerkiksi sananlaskuja ja vertauksia
-puheen tuottamisen ja ymmärtämisen vaikeus - vaikeus löytää sanoja tai ymmärtää sanallisia ohjeita
-tunnistamisen vaikeudet (esimerkiksi vaikeus tunnistaa esineitä, käytetään vääriä esineitä väärissä yhteyksissä)
-esineiden ja asioiden nimeämisen vaikeudet (käytetään kiertoilmauksia ja lähellä oikeaa sanaa olevia sanoja)
-kätevyyden häiriöt (vaikeuksia pukeutumisessa tai esineiden käytössä)
ajan ja paikan tunnistamisen vaikeudet (eksyminen)
-mielialan lasku, ahdistuneisuus, joskus käytösoireet (levottomuus, aggressiivisuus, vaeltelu)

Jokapäiväisessä elämässä dementia voi ilmetä esimerkiksi:
-vaikeutena muistaa, ymmärtää tai löytää oikeita sanoja
-toistuvina kysymyksinä samasta asiasta
-kyvyttömyytenä tunnistaa aikaa tai paikkaa
-vaikeutena selvitä arkipäivän toiminnoissa
-persoonallisuuden ja käyttäytymisen muutoksina
-opittujen taitojen ja asioiden pyyhkiytymisenä pois mielestä.

Dementiaoireiden yleisin aiheuttaja on Alzheimerin tauti (n. 60%), seuraavaksi yleisin aiheuttaja on sydän- ja verisuoniperäinen aivoverenkierron häiriö (n. 15%), jolloin kyseessä on vaskulaarinen dementia. Dementiaoireisto voi olla pysähtynyt, parannettavissa oleva tai etenevä aiheuttajasta riippuen.", kerrotaan sivuilla.

Myös allekirjoittanut on saavuttamassa reilun kahdenkymmenen vuoden päästä kyseisen virstanpylvään jos olen vielä silloin elävien kirjoissa. 70 vuotta täyttäneiden osuus tulee lähes kaksinkertaistumaan 11,6 %:sta 20.2%:iin valtakunnan tasolla. Eri alueilla määrät vaihtelevat suurestikin.

Minulla, kuten myös sinullakin, voi olla silloin dementia.

Minulla olisi ollut tähän paljon sopivampiakin kuvia, mutta valitettavasti ne eivät ole julkisia.

Uusin tutkimustieto linkittää insuliinista johtuvan aineenvaihduntahäiriön tautiin ja kysyy onko Alzheimer kenties kolmostyypin diabetes:

Is Alzheimer's a Form of Diabetes? - TIME

"Now, scientists report new evidence linking insulin to a disorder of the brain: when the brain prevents the hormone from acting properly, the ensuing chemical imbalance may help trigger Alzheimer's disease. The correlation is so strong that some researchers are calling Alzheimer's disease "type 3" diabetes.", todetaan Time-lehden artikkelissa 18.10.2007

Samaa aihetta käsitteli myös Science Daily 27.9.2007:

Alzheimer's disease could be a third form of diabetes | sciencedaily.com

"Now scientists at Northwestern University have discovered why brain insulin signaling -- crucial for memory formation -- would stop working in Alzheimer's disease. They have shown that a toxic protein found in the brains of individuals with Alzheimer's removes insulin receptors from nerve cells, rendering those neurons insulin resistant. (The protein, known to attack memory-forming synapses, is called an ADDL for "amyloid ß-derived diffusible ligand.")", kerrotaan lehdessä yhteysmekanismista.

23.10.07

Löytö, arvioita näyttelyraportoinnista ja analysoitava kuva

The Photographs, Heli Huhtala

Heli Huhtala Photography: Floating in time... Huomasin justiinsa että Kuvablogistilla on myös tämä englanninkielinen blogi.

-GF- ja Tare ovat pistäytyneet Sally Mannin valokuvanäyttelyssä. Itse en ole sillä suunnalla eli Hesassa, joten näyttely on näkemättä mutta olen kyllä tietoinen näistä huomiota herättäneistä kuvista.

Herää kysymys voiko taiteen nimissä kuvata ihan kaikkea. Tietysti voi, mutta onko se nimenomaan se juttu mitä olisi syytä tehdä? Itselle ei nyt kyllä olisi tullut pieneen mieleenkään kuvata omaa lasta pissalla, mutta enpä mä filmaa omia petipuuhianikaan - että olen ilmeisesti varsin rajoittunut tällä intiimin luovuuden sektorilla.

Sally Mann ei harrasta kuviensa ääneen analysointia, eikä erityisesti välitä kuulla taideteoreetikkojen ylianalysoituja tulkintoja teoksistaan.

Eniten minua poikien näyttelykeikkaraportoinnissa huvitti kohta jossa spekuloitiin kummankin taholta minkälaisen vastaanoton Sally Mannin kuvat saisivat suomalaisilla fotofoorumeilla, joiden itseääntoistavasta ja tärkeilevästä blaablaablaa-lässytyksestä sain tarpeekseni tässä takavuosina. Ilmeisesti keskustelun taso ei ole muuttunut niistä ajoista kun minäkin siellä jaksoin pyöriä... (No, näin jälkikäteen ajateltuna - mitäpä niistä otoksista muuta olisi voinut sanoa terävintä kärkeä lukuunottamatta?)

p e k o l a . n e t » Blog Archive » Sally Mann ja kuvakritiikki

"Pakko myöntää, että koin tyydytystä, kun katselin Sally Mannin rupukameroilla otettuja ‘”tekoretro-” sekä “suttukuvia” ja kun luin, että Mannin kuvia on myyty pelkästään yhdestä näyttelystä n. 2000 kpl ja hän sai esikoisnäyttelyn tilaussuman purettua vasta 14 vuoden jälkeen. Muistaakseni yhden vedoksen hinta pyörii 20000-50000 $ tienoilla…", kiteyttää Tare elämyksen.

-GF- Haisaappaat» Näyttelyt:Sally Mann

"Tarkennukseen olisi syytä hakea oppia ja kalusto tyystin uusia, mikäli mielii pärjätä vaikkapa suomessa foorumikuvaajien terävimmän kärjen vauhdissa. Samalla on myös hyväksyttävä rakentava keskustelu kuvista.", arvelee -GF- kokemuksen syvällä rintaäänellä (jos siis Sally Mann sattuisi postaamaan kuviaan suomalaisille valokuvausfoorumeille).

=D=D=D

EDIT Niin, olihan siellä Sally Mannin näyttelyssä Nieppikin käynyt.

Loppuun kuva millä ei ole mitään tekemistä koko Sally Mann -asian kanssa. Saa vapaasti analysoida ;D

Varma on aina varmaa, aukoton salasanasysteemi ;D

Kuva008.jpg - Twango
Error Message: Your Password Must Be at Least 18770 Characters and Cannot Repeat Any of Your Previous 30689 Passwords
Mikkisofta voi siis antaa myös tallaisen neuvon =D
Herja: Salasanassa on oltava vähintään 18770 merkkiä ja se ei saa toistaa mitään edellisistä 30689 salasanastasi.

Tämä on tietoturvaa aukottomimmillaan - kun et pääse itsekään sekoilemaan verkkoon...

Synkkarin purku.jpg

- Taken at 11:26 AM on October 23, 2007 - cameraphone upload by ShoZu

21.10.07

Ajankohtaista ja linkit

Ajankohtaista

I Love Your Blog - And Yours Too! - lisää linkkejäni päivitys 13.9.2008

Linkitykset

Stereoveljesten Surround




Kissamaun stereoveljekset Dolby ja Surround siis muuttivat meille viime joulukuussa asumaan. Tässä siis Surku tänään. Surround on kissoistamme kaikken kovin juttelemaan ja on mielellään sylissä. Veljesten välisissä painiotteluissa Surku selviää yleensä voittajana. Näistä pojista Ulpukka tykkää, aina saa kivan nujakan aikaiseksi - nytkin on neidillä nenä ruvella... =D

Lähdenpä tästä Tiikkariin kyläilemään eläkeläisten iloksi. Siivoukset on siivoiltu. Samalla reissulla haen kissoille murkinaa ABC:ltä.

Ultsi häätää mimiikan mestarin nojatuolista


Ulpukka-neiti, tuo hillitön sissi, havaitsee että Sepe on vallannut nojatuolin pikku päikkäreiden merkeissä. Ja eikun heti häiriköimään.

Sepe, tuo mimiikan mestari, näyttää ilmeilemällä mitä hän tällaisista röyhkeistä tuolivaltaaja-pikkuneideistä ajattelee.

Ulpukan usein harrastama lähestymismuoto, eli luuvitonen ojossa, saakin Sepen pakosalle ja neiti on tyytyväinen saavutukseensa n. viiden sekunnin ajan. Sitten kohti uusia konflikteja.

Sepen mestarinäyte paheksuvasta katseesta. Mokomakin Ulpukka, aivan rasitusvamma koko neiti!

-Kuvat suurenevat klikkaamalla-

20.10.07

Sepe ja mä.jpg

- Taken at 4:49 PM on October 20, 2007 - cameraphone upload by ShoZu
Heh, tunnelmakuva lähetettävä kesken siivoilun ja tiskauksen. =D

Savupiipuille uusi ilme =D


Nonnih, teitähän luonnollisesti kiinnostaa tämä meidän talon vireillä ollut piipunhattu/juuripeltiasia. Tämän viikon keskiviikkona sitten lopulta saimme ne - eli just silloin kuin oli urakoitsijan kanssa sovittukin. Urakoitsijan löytäminen se vei sitä aikaa. Hintakin oli se mitä oli sovittukin eli 850,- euron urakka. Olen tosi tyytyväinen asian johdosta. Nyt sopii sitten tulla vettä ja lunta kovan tuulen kanssa vaakatasossa, ei haittaa pätkääkään ;D

Ylempi on saunan piippu, siihen tuli myös uusi piipunhattu. Alempi on talon piippu, piipunhattu oli ennestään, tuli vain juuripellit.
Siis vakuudeksi saunan piippu vielä toisen kerran.

19.10.07

Katu



Katu on tässä tapauksessa Vapaudenkatu, Jyväskylä

Veijo Salmi, vk42

18.10.07

Valokuvatorstai, saaste


Valokuvatorstain aiheena on tällä kertaa saaste. Vaikkei tämä mun kuva nyt niin kovin sottainen olekaan, niin tässähän on ainakin mukana pakokaasut, äänisaaste ja kaupunkien valosaaste, joka estää tähtien katselun.

Keltasaunio, eikun keltasauramo


Tässä on nyt Kirsille se keltasaunio. Istutin sen siemeniä joskus tänne pihaan ja nyt niitä pulpahtelee aina sinne tänne.
Se on kaksivuotinen, eli ensimmäisenä kesänä ei kuki mutta on kova siementämään eli valtaa herkästi uuden kasvupaikan.

Synkkarin purkua 1

Synkkarin purkua.jpg - Twango

Bugeja siellä täällä

Blääh, miksi tämä tietoyhteiskunta on niin buginen?

Eilen illalla en saanut Bloggerissa lähtemään uutta postausta - häipyi kahdesti olemattomiin. Tänään ensin Shozu ei auennut puhelimessa ollenkaan. Sitten kun se puhelimen uudelleenkäynnistämisen jälkeen aukesi, laitoin kaksi kertaa saman kuvan - joista kumpikaan ei tullut näkyviin Bloggerissa.

Shaakeli, että tämä on ärsyttävää joskus. Minne voi tehdä valituksen? :(

17.10.07

Osta hyvä blogi, hinta 23,710.68 taalaa =D


My blog is worth $23,710.68.
How much is your blog worth?

16.10.07

Keltahanhikki


Piti etsiä Kirsille keltasaunion kuva mutta en löytänyt, vaikka mulla varmasti on niitäkin kun niitä omassa pihassa kasvaa. (Huonosti organisoitu kuvavarasto, kun ei löydä mitä etsii). Tilalle tarjotaan sitten keltahanhikki.

Halon pampulakuvio


-klikkaa kuvio suuremmaksi-
http://www.aharef.info/static/htmlgraph/
Websites as graphs.

Tämä blogi graafisesti. Olen joskus aikoinaan tehnyt tällaisen myös edellisestä blogista, mutta en nyt jaksa alkaa etsiä sitä.(Jaa niin, tuolla Flickrissähän se olisi ollut). Minusta tuntuu että nyt tuli nätimpi kuvio.

Kissanpäiviä ja Koiranunta verkkokauppa avattu

Kissanpäiviä ja Koiranunta - verkkokauppa lemmikkien ystäville on avautunut. Osoite on siis http://kauppa.kissanpaivia.com

Outi ja kissapoppoo ovat aukaisseet verkkokaupan. Sitä minä mielelläni mainostan aivan pyytämättä.

Hmmm, täytynee tässä pikapuoliin ottaa Outiin yhteyttä, josko Veijo Salmi ja Ulpukka -aiheiset tuotteet sopisivat tämän verkkokaupan profiiliin.

Kannustusta täältä lähtee kovasti!

15.10.07

Muisteluksia eli se mikä ei ole päästä vielä hälvennyt


Liikumme aikaulottuvuuksissa, kolme muistelusta kustakin aikajanan pisteestä.

Kymmenen vuotta sitten (v. 1997):
- olikohan Kissamau silloin Lahdessa asumassa? Itse olin vielä kirjoilla Jyväskylässä
- taisin hivuttaa itseni tähän taloon edellisenä kesänä eli eka vuosi tuli tuossa vaiheessa täyteen rintamamiestaloasumista. Sittemmin ostin talon omaksi. Puutarhatouhu on tosi kivaa
- olin duunissa perheyrityksessä, se pesti loppui 1999 kun isä jäi eläkkeelle

Viisi vuotta sitten (v. 2002):
- opiskelin JAMKissa tietoliikenne-tradenomiksi viimeistä vuotta, valmistuin lokakuussa 2002
- sen lokakuun jälkeen huilasin opintojen jälkeen muutaman kuukauden ennen uuteen duuniin menoa
- meille tuli internet-laajakaista ja minä innostuin sen suomista mahdollisuuksista, ekat kotisivut oli pukattu verkkoon jo edellisenä vuonna, eka digikamera oli ostettu jo sitäkin aiemmin, tässä vaiheessa aloin päivittää ainakin lähes päivittäin (uusia kuvia ja tekstejä)

Kolme vuotta sitten (v. 2004):
- oli rankka vuosi sekä työn että kotirintaman suhteen
- tämä oli se ajanjakso kun stressi oli viedä voimat, kirskuttelin hampaita ja verenpaine oli niin kova että oman sydämen pumppausääni kuului korvassa
- päätin lopullisesti hypätä oravanpyörästä ja hyppäsin kans, sittemmin olen valinnut toisentyyppisen työn - ei ole stressiä, mut eipä ole palkkaakaan 8(

Vuosi sitten (v. 2006), tästä on muistiinpanot olemassa verkossa:
- vaihdoin blogin Vuodatuksesta Bloggeriin, eli tämän ja muutaman muunkin - kuvatulva oli pursunut nettiin sitä ennen siis jo vuosia
- Kissamaun stereoveljekset eli kissat Dolby ja Surround muuttivat meille Sepen, Tyynen, Veken, Ulpukan ja silloin myös Maukun seuraksi. Siis nämä kaikki ovat kissojamme.
- aloitin Valokuvatorstai-haasteisiin vastaamisen ja olen muistaakseni osallistunut yhtä kertaa lukuunottamatta kaikkiin

Eiliseen mennessä tänä vuonna (v. 2007):
- olen nettiaddiktoitunut melko pahasti, mutta uskottelen itselleni että hallitsen tilanteen. Nyt teen sitä myös mobiilisti eli en ole enää sidottu yhteen paikkaan sen intternetin kanssa
- kissoistamme vanhin, Maukku n. 25 vee, kuoli keväällä
- hakkasivat talvella tosta läheltä metsän siloseksi kun siihen tulee uusi Sääksvuoren asuntoalue, silmä ei ole aukkoon vieläkään oikein tottunut

Eilen (14.10.2007):
- poltin tulta takassa, tiskasin, pesin pyykkiä, lakaisin lattiat, katsoin telkkua, söin, join kahvia
- bloggasin
- rentouduin

Tänään (15.10.2007):
- olin töissä
- kävin kaupassa ja laitoin ruokaa
- katsoin telkusta HeartBeatin, Prisma-dokumentin siitä mikä tekee meistä ihmisiä (aivoista) ja MOT-ohjelman Apuraha-ansa (kässäri), jossa oli puhetta työkkärin kyykytysmentaliteetista jos erehtyy lähtemään linjalle "työllistää itse itsensä - ilman palkkaa" - ei meinaan saa työttömyyskorvaustakaan. Viimeisestä ohjelmasta tulin taas tälle systeemille niin vihaiseksi, että ...(tiedätte kyllä mitä!)

Huomenna (16.10.2007):
- menen töihin
- ei tarvitse käydä kaupassa, kun kävin tänään
- bloggaan ja bongailen uutisia

Ensi vuonna (2008):
- nautin elämästä, olen vihdoin saanut säädettyä ansaintalogiikan korkeammalle profiilille ;D
- olen terve (toivottavasti)
- menee hyvin, mutta menköön

Kameraveneen Mari kävi haastamassa minut, jaan tätä eteenpäin kaikille halukkaille jotka eivät vielä ole tehneet tätä.

Blog Action Day, Elinympäristömme - ihmiskunnan yhteinen asia






Nyt on se aika.

On 15.10.2007 ja Blog Action Day.

Tuhannet ja taas tuhannet blogit ja sivustot ympäri maapalloa kirjoittavat samasta aiheesta - meille kaikille tärkeästä elinympäristöstä. Lukijoita on miljoonia.

Maapallosta on tulossa ilmastonmuutoksen johdosta muutamien kymmenien vuosien sisällä vihamielinen paikka ihmisille. Nyt meillä on vielä tilaisuus tehdä asialle jotakin.

Kirjoitan ihan luettelomaisesti. Haluan teidän lukevan sen tarkasti ja miettivän asiaa omassa mielessänne.

  • Jokainen ostamatta jätetty tavara vähentää ympäristöön kohdistuvaa painetta, kierrättäminen on vasta toissijainen vaihtoehto.
  • Tämän vuoden luonnonvarat on jo käytetty, olemme ekologisesti velan puolella
  • Ihmiskunnan energiankäyttö on yhdeksänkertaistunut vuodesta 1961
  • Älä usko pikavoittoja tavoittelevien yritysten mainontaa, joka uskottelee valheellisesti että ostamalla jotakin "mukaekoa" olet tehnyt osuutesi. Esim. palmuöljyn rahtaaminen toiselta puolelta maapalloa sademetsien tilalle raivattavilta puupelloilta Suomeen ei kyllä ainakaan edistä ympäristönsuojelua jos liikenteen suhteen ei tehdä mitään muita ratkaisuja ja kehitetä puhtaampia teknologioita. Agripolttoaineet taas kuluttavat valtavasti vettä ja elintarvikkeiden viljelyyn soveltuvaa peltopinta-alaa. Mädättämiseen ja jätteiden käsittelyyn perustuva bioenergia sen sijaan on kestävää kehitystä.
  • Muista että ilmastonmuutoksen kieltokoneistolla on takanaan maailman suurimpien saastuttajien rahat ja tiedotusvoima, älä anna oikean tiedon hukkua hälyyn. Osa tiedemiehistä ja journalisteistä pyrkii edistämään uraansa heidän palveluksessaan.
  • Poliitikkojen max 30 %:n päästöjenpienennyspuheet muutamien vuosikymmenten aikana ovat alkunäpertelyä, todellinen vaatimus on jotain 80 %:n luokkaa tämänhetkisestä tasosta. Miten siihen tullaan pääsemään? Ei ainakaan lamppuja sammuttelemalla, vaikka se hyvä tapa onkin.
  • Tiedemiesten konsensus on väärässä, tilanne on paljon huonompi jo nyt kuin annetaan ymmärtää kaupallisessa valtamediassa. Olemme ilmeisesti juuri ylittämässä kriittistä rajaa, on jarrutettava nopeasti. Ei ole aikaa jäädä odottelemaan uusia hienoja keksintöjä ja teknologioita, jotka pelastaisivat meidät pulasta.
  • On aivan turhaa riidellä siitä onko tämä muutos ihmiskunnan aiheuttama vitsaus vai siitä että kyseessä on planeettamme kehityksen syklinen vaihe. Maapallolla on ollut historiansa aikana erilaisia ilmastojaksoja, jääkausia ja vedenpaisumuksia, jolloin erilaisia ekosysteemejä on kuollut sukupuuttoon. Jos tuleva muutos on mahdoton nykyiselle ihmiskunnalle - on loppujen lopuksi aivan sama mikä sen aiheutti
  • Kun hiilidioksidin määrä edellisen kerran oli näin korkealla, meren pinta oli useita metrejä korkeammalla kuin nykyisin
  • Ilmastonmuutos vaikuttaa suoraan ja lyhyellä aikajänteellä maapallon turvallisuustilanteeseen ja maailmanrauhaan, tämän vuoksi Nobelkomitea palkitsi Al Goren ja Ilmastopaneelin tiedemiehet rauhanpalkinnolla
  • Jatkuvaan kasvuun perustuva strategia on tullut tiensä päähän
  • Ei ole tarkoitus syyllistää ketään. Lopullinen muutos tulee ehkä vaatimaan luopumista monista sellaisista asioista joihin olemme tottuneet länsimaissa - mutta myös pienillä "tuskattomilla ja vaivattomilla" muutoksilla tavoissamme on merkitystä. Tässä ei vaadita luonnonsuojelujärjestöihin liittymistä ja rähinöintiä barrikadeilla vaan ajatusmuutosta. Yksittäisten ihmisten tekemisillä on merkitystä, se on nähty ihmiskunnan historiassa ennenkin
  • Päästökiintiön tulisi olla persoonakohtainen, reilu peli jatkossa (vaikka länsimaat ovat ongelman aikaansaaneet ja vielä näihin päiviin asti kehitysmaiden kulutus/päästöt ovat olleet reilusti keskiarvon alle)
  • Pään työntäminen pensaaseen ei ole rakentava ratkaisu, meillä on yhteinen tavoite
  • Meillä on vain tämä yksi maapallo, minkälaisena sinä haluat jättää tämän tuleville sukupolville?
  • Me tämän päivän aikuiset olemme ne ihmiset jotka joko tekevät jotain tai jättävät tekemättä, muutos on meidän vastuullamme
  • On tullut aika ottaa asioista selvää, tehdä henkilökohtaisia päätöksiä ja painostaa poliitikkoja tekemään oikeansuuntaisia sopimuksia ja tekoja
  • Lopetetaan unissakävely - on tullut aika toimia

Flickr-kuvat tagilla blogactionday, most interesting according to Flickr. Tägäsin muutaman omankin.
This is it. Today is Blog Action Day.
Käykää ainakin katsomassa Kameraveneen Marin hienoa multimediaesitystä Suomenlahden tilanteesta.
Voit seurata allaolevaa linkkiä ja katsoa mitä muut ovat kirjoittaneet.



14.10.07

Kaikki ääneen

Kohta se alkaa. Ensimmäiset aikavyöhykkeet aloittavat aivan tuotapikaa Blog Action Day -talkoot.
Bloggers Unite - Blog Action Day

Värikartta, syksyn tyylikkäät sävyt




Värikartta, syksyn tyylikkäät sävyt

13.10.07

78000 suomalaisen salasanat verkossa luettavissa

n. 79000 suomalaisen salasanat aivan ilmeisesti kräkätty. Tieto vaikuttaa autenttiselta. Suositellaan salasanojen vaihtoa. Todennäköisesti kräkätty joitain foorumeja, tarkkaa tietoa ei vielä ole että mitä.

Ryhmä väittää itseään ruotsalaiseksi, mutta toista kotimaista ei original-listalla ole sanaakaan, lyhyt pätkä englanniksi ja loput selvällä härmän kielellä.

Original-tekstissä "kääntäjän" nimen mainitseminen, panee epäilemään lavastusta - koska kyseisellä nickillä esiintyvä henkilö on ollut teeveessä haastateltavana tietoturva-aiheesta hiljattain.

Niin, en ole listoilla. Tsekkasin. Oletko sinä?
"Yksittäisellä koneella on jo aika tuskaa a-z merkeillä 6 merkin pituus...jos sulla on joku 8 merkkinen salasana joka ei ole suoraan jostain sanakirjasta, voit nukkua yösi aika turvallisin mielin. Tuohon kun lisätään isojen kirjaimien ja numeroiden/erikoismerkkien käyttö voidaan odotella kvantti-tietokoneita.", kommentoi eräs Murolainen.

EDIT Koska zippi hasheineen on poistettu viisaasti netistä ja minä en tuollaisia rupea säilömään, koska sekin voi täyttää jonkun rikoksen tunnusmerkistön voi omaa tunnariaan tarkastella vielä ainakin täällä. Hakupalvelu on ilmeisesti turvallinen (?), ainakin tuota levitetään ;D http://www.pelulamu.net/vuoto/. Siellä on myös linkki siivottuun versioon.

F-Securen Hyppönen ohjeisti telkassa salasanasta että kymmenen merkkiä, ei oikea sana millään kielellä (ei sanakirjassa), numeroita, erikoismerkkejä, suuria ja pieniä kirjaimia sekaisin ja rupeaa olemaan turvallista. Ja joka palveluun eri. Tietysti sillä ehdolla että muistaa omansa ilman muistilappuja, heh. ;D

EDIT: Poliisi tavoitti 80 000 salasanan levityksestä epäillyn / Tietoturva / Digitoday
ja Pink Bearin paljastanut foorumiylläpitäjä ja sivutoiminen nettietsivä kertoo itse tapauksesta. Kyseisellä Joukolla onkin hyvät edellytykset tämän asian tutkimiseen, sillä hän on Suomen kuuluisin "tietoturvahaavoittuvuuksien etsijä" ;)
Sherlockin päiväkirja / Omasana.fi [Jouko Pynnönen]

Luovalauantai, matka


-klikkaamalla kuva suurenee-
Luovalauantai on aloittanut taas syksyn tullen uudet haasteet. Edellinen "syksyn värit" mulla jäi epähuomiossa ja kiireenkin takia laittamatta, mutta osallistutaanpa tähän "matka" aiheeseen nyt täällä blogissa.

Tämähän on se Eleanin kuvaamataidehaaste, johon osallistuin aiemmin toisella blogillani. Tähän EI nimenomaan haluta valokuvia, kun niille on oma valokuvatorstainsa. Elean nimenomaan pyysi käsintehtyä mutta päädyin kuitenkin digitaaliseen ratkaisuun.

Säännöt:

1. Luovan lauantain ideana on innostaa ihmisiä kuvataiteen tekemiseen ja siitä nauttimiseen sekä edistää vuorovaikutusta kuvataiteesta kiinnostuneiden bloginpitäjien välillä.

2. Luovan lauantain haasteisiin saa kukin osallistua vain itse tekemillään kuvilla/taiteella. Valokuville on oma haastepäivänsä, joten Luova lauantai keskittyy käsittelemään muita kuvataiteen muotoja.

3. Kuka vain saa osallistua, eikä taitorajoja ole. Tämä ei myöskään ole kilpailu. Tärkeintä on nauttia taiteen tekemisestä.

4. Luova lauantai haastaa kuvataiteesta kiinnostuneita kahden viikon välein. Aiheita saa ehdottaa haasteen kommenteissa.

5. Osallistu Luovaan lauantaihin julkaisemalla kuvan omassa blogissasi ja jättämällä staattisen linkin (=permalinkin) haasteen kommentteihin.

6. Luovan lauantain kommenteissa saa keskustella rakentavasti, eikä muita saa loukata. Ylläpitäjä poistaa asiattomat kommentit tarvittaessa. Kommentoikaa myös toisten teoksia heidän blogeissaan, mutta rakentavasti!

7. Säännöt voivat muuttua tarpeen mukaan, mutta siitä kerrotaan etukäteen.

Mirror World, valokuvauslinkki

*M*i*r*r*o*r* *W*o*r*l*d*

*M*I*R*R*O*R* *W*O*R*L*D* Photographs Of Unknown Origin.
Valokuvauslinkki taas vaihteeksi, viikonlopun virkistykseksi ja inspiraation aiheeksi.

Ei sademetsää tankkiin


Tämä on just sitä mitä mä pelkään. Nesteen kaltaiset pikavoittoja tavoittelevat ahneet organisaatiot vievät bluffaavan petollisilla ja "mukavihreillä" toimillaan meidät kohta ojasta allikkoon ilmastonmuutoksen kanssa. Nesteeltä pitäisi heti kieltää tai jotenkin tehdä taloudellisesti kannattamattomaksi palmuöljyn käyttö ns. biopolttoaineena.
"Malesiasta ja Indonesiasta peräisin oleva palmuöljy tuotetaan kuitenkin käsittämättömän tuhoisalla tavalla. Sademetsiä tuhotaan sumeilematta öljypalmuviljelmien tieltä ja monet niissä asuvat eläinlajit, kuten oranki, ovat ajautuneet sukupuuton partaalle, Daléus kertoi.

- Vakavin ympäristönäkökulma lienee kuitenkin se, että sademetsien hakkuut ja maanmuokkaus vauhdittavat ilmastonmuutosta. Samaan aikaan polttoainetta kaupittelevien yhtiöiden bluffi hidastaa todellisten vaihtoehtojen kehittämistä liikenteen aiheuttamien päästöjen vähentämiseksi. On aika kehittää järkevämpiä liikenneratkaisuja ja kulkuvälineitä, jotka ovat tehokkaampia ja näin ollen kuluttavat vähemmän polttoainetta", korosti Greenpeace Nordicin pääsihteeri Lennart Daléus VIA Greenpeace.

Naama Naamakirjaan

Näin pitkään sain pidettyä itseni pois sieltä Naamakirjasta, kun olen pitänyt sitä sellaisena itseäni n. 20-30 vuotta nuorempien temmellyskenttänä ja aivan turhana aikarosvona itselleni.

Nyt kun Facebookin Suomi-verkostossa on jo 100548 jäsentä ja esim. lähes ikätoverini Medis sitä kehui kuten myös monet Jaikussa, niin päätin sitten minäkin liittyä.

Toinen syy on nuo ryhmät. En kerennyt niihin vielä kovin syvällisesti paneutua, mutta liityin jo Wikipuolue-ryhmään. Adressit ovat siis aivan out, nyt perustetaan asian tueksi/vastustamiseksi Facebook-ryhmä. Jos meinaa olla tällaisessa kannanottamisessa mukana, on syytä olla paikalla.

Tein sitten sellaisen ratkaisun että otin sielläkin tämän Halo Efekti nickin käyttöön. En tosiaan haikaile tapaavani koulukavereita vuosilta miekka ja kirves - vaan se mun naamakirja-profiili on tarkoitettu täpättäväksi frendiksi jos/kun nimenomaan verkkokaverini ovat siellä. Varmaankin Naamakirja sopii mulle kuitenkin paremmin kuin bisnesmäisempi LinkedIn, kun en halua oikein olla esillä nykyisen tai entisten työpaikkojeni suhteen kovin korkealla profiililla.

this is Halo's profile


Teemu Kumpula wrote
at 11:50pm yesterday
Just for the record: Finland network development:

  • 11.9. 21,643 people
  • 12.9. 22,648 people
  • 16.9. 25,987 people
  • 19.9. 31,115 people
  • 24.9. 40,953 people
  • 27.9. 49,022 people
  • 30.9. 58,040 people
  • 8.10. 83,092 people
  • 11.10. 94,198 people
  • 12.10. 99,877 people- ≈ 9 PM
  • 12.10. 100,131 people- somewhat after 10 PM
  • 13.10. 101,015 people - about 11 AM

12.10.07

Tyyne.jpg

- Taken at 8:03 PM on October 12, 2007 - cameraphone upload by ShoZu

11.10.07

Mummoille vaipat pöksyyn ja pää tyynyyn jo iltapäivällä



Kemissä nukutetaan vanhukset iltapäivällä - HS.fi - Kotimaa

"Kemin hoitolaitoksissa vanhuksia puetaan yöpuulle jo iltapäivällä ja hygieniasta tingitään. Kaupunginhallituksen mielestä kyse on lomautusten aiheuttamasta tilapäisestä palvelutason laskusta, mutta sosiaali- ja terveystoimi puhuu ihmisarvon alentumisesta ja potilasturvallisuuden vaarantumisesta. Lomautusten vaikutuksiin kyllästynyt Lapin lääninhallitus kaavailee hoidon tason palauttamista pakkotoimin.", kertoo Hesari.

Keskustelu jatkuu:

Verkkolehti InMediasRes: Vanhusten viikkoa Kemin malliin

"Kemissä konkretisoituu mitä voi merkitä se, että kunnille on annettu lähes itsenäinen päätäntävalta sosiaali- ja terveystoimen tason määrittelyssä. Nähtäväksi jää, onko lääninhallituksella tehokkaita pakkotoimia kuntaa vastaan.", toteaa Kirsi blogikirjoituksen lopussa.
"Todellakaan säästöistä ei kai voi puhua. Lasku tulee monen kertaisena myöhemmin...sitä vaan jonkun on niin vaikea tajuta. :(", sanoi Tarjuska kommenteissa.

Verkkolehti InMediasRes: Tehyn uhkapelin onnistumisveikkaus

"-Tämä paljastaa sen, että terveydenhuollon toiminta rakentuu nykyisessä työvoimatilanteessa erittäin paljon sen varaan, että hoitohenkilöstö tekee ylityötä, tuplavuoroja ja vaihtaa työvuorojaan jatkuvasti lyhyellä varoitusajalla. Käytännössä on pitkään toimittu niin, että hoitohenkilöstö ei ole voinut suunnitella omaa elämäänsä juuri lainkaan, kun ei tiedä, milloin töistä pääsee pois eikä koska sinne taas kutsutaan", sanoo Tehyn kehittämisyksikön johtaja Tarja Honkalampi Tehyn sivuilla.

Kun aiemmissa keskusteluissa on jo spekuloitu että eläinsuojelurikoksiin puututaan Suomessa herkemmin kuin vanhusten ja pitkäaikaissairaiden hoidon epäkohtiin...

Kuvauksia by Neulekirppu: Ketut vapaaksi ja mummot häkkiin

"Ketut vapaaksi ja mummot häkkiin -mentaliteetti näyttää tosiaan saavan valtaa. Kun ihmisestä on puristettu viimeiset mehut kuin tiskirätistä, sitten voidaankin antaa syanidikapseli samalla kun pidetään juhlapuhe eläkkeellejäämispäivänä. Menevät samoilla kahvilla monttubileet ja yhteiskunta säästää eläkerahat, hoitajien palkat ja hoitolaitosten rakennuskustannukset.
Puhumattakaan siitä, kuinka ympäristöystävällinen tapa tämä olisikaan. Viimeinen työmatka olisi samalla viimeinen matka. Säästyttäisiin todelliselta ympäristökatastrofilta etenkin, jos tämä potentiaalinen eläkeläinen on kova reissaamaan ja käyttää lentokonetta enemmän kuin kerran vuodessa.

Eikö nyt olisi parempi lopettaa koko sairaanhoitolaitos saman tien. Säästyisi tosi paljon, kun kukaan ei ehtisi ikääntyä, kun viikatemies iskisi hyvissä ajoin. Samalla kerralla hoituisi maailman väestöongelmakin. Tosi kätevää.", lataa Neulekirppu - jolla on tuoretta omakohtaista kokemusta suomalaisen vanhustenhoidon karulta kentältä.

Kemi harkitsee vastatoimia vanhusten kohtelun uutisoinnista /Kaleva

"A-studiossa raportoitiin keskiviikkona 26. syyskuuta Kemin vaikeaa taloustilannetta, joka on johtanut henkilöstön lomautuksiin. Televisiokamerat vierailivat Sauvosaaren sairaalan osastolla, ja kuvissa näytettiin hoitajien työtä raaimmillaan.", kirjoituksessa otetaan esille että A-Studion ohjelmassa on saattanut myös joidenkin potilaiden yksityisyydensuoja vaarantua
Siis Kirsi, Neulekirppu ja minä olemme todella huolestuneita vanhustenhoidon tilasta.
"Tällainen peli ei kertakaikkiaan vetele. Miettiköön kukin siellä keskenään mitä se tekee ihmisarvolle kun klo 16 iltapäivällä laitetaan vaippa housuun, lääkitään tokkuraan ja kielletään liikkuminen ja vessassakäynnit.

Jos kerran tähän on menty tässä tehokkuusyhteiskunnassa niin seuraava vaihe on että kysytään ihan reilusti että miten olitte ajatellut sitä eutanasia-asiaa. Otetaanko insuliinit, vai ammutaanko kuula kalloon?", kiteyttää Halo Efekti.
Nyt on kyllä pakko mennä juomaan alakertaan kuppi kahvia, **tuttaa sen verran rankasti tuollainen touhu...

Kansalaisjärjestöt: Suomi muuttunut entistä julmemmaksi - HS.fi - Kotimaa

"Olemme siirtyneet syyllistämisyhteiskuntaan, jossa huono-osaisuus ja
ei-pärjääminen on yksilön omaa saamattomuutta", arvioi esimerkiksi Parasta
lapsille ry.
Tarja Tallqvistin blogista huomasin vielä senkin että valtiovarainministeri Jyrki Katainen on käynyt tutustumassa Sylvikodin arkeen. Tarja Tallqvistin mottohan on:
"Ei ole suurempaa pelkuruutta kuin se, että nähdessään epäkohdan ei tee
mitään."

Arki.jpg

Valokuvatorstai, arki

- Taken at 5:28 PM on October 11, 2007 - cameraphone upload by ShoZu

10.10.07

Uskotko uutisiin? Uskotko blogeihin?


Suomalaiset eivät luota blogeihin

via ITViikko by Taloussanomat on 10/10/07
"Suomalaiset internetin käyttäjät eivät luota verkkosivuilla kerrottuihin mielipiteisiin. Uusimman Nielsen Global Online Consumer Surveyn mukaan vain kolmannes suomalaisista pitää blogeissa ja muilla verkkosivuilla kerrottuja kokemuksia luotettavina.-Pläppläp-
Tutkimuksessa kysyttiin näkemyksiä 13 mainosvälineestä.", ITViikko raportoi tehtyä tutkimusta.
WTF?
Siis mitä hemmettiä? "Tutkimuksessa kysyttiin näkemyksiä 13 mainosvälineestä." - mitä tekemistä oikealla blogilla on mainonnan kanssa? Siis firmojen blogejako tässä on tutkittu.

Jos kysymys on epäselvä ovat vastauksetkin. Kun epäselvistä vastauksista raportoidaan syntyy outoja tarinoita.

Tästähän saa sellaisen kuvan että blogit ovat a) mainostamista b) kaikki samanlaisia. Höpöhöpö!
  • Tämän jälkeen voimmekin kysyä uskotko ITViikon tai muun lehden uutisiin kritiikittömästi? No en. M.O.T.
EDIT: Neljän kommentin jälkeen tähän lisätty linkki alkuperäiseen Nielsenin tutkimukseen.(pdf) ITViikon toimittaja on nyt ollut kyllä melkolailla hukassa, ainakin otsikoinnin suhteen.
"On the other hand, only consumer-generated media and
branded web sites were trusted by more than half of all
consumers. Search engine and banner advertising, along
with text ads on mobile phones, each scored at the bottom
of the list with fewer than 35 percent of total respondents.
Regionally, Latin American consumers found these ads most
believable, while Europeans trusted them the least.", on Nielsenin sanamuoto.

9.10.07

Oho!


Mä esittelin tätä sketchcast-esitysmuotoa jo joskus aiemminkin täällä, mutta silloin en vielä tehnyt itse. Tässä ensimmäinen luontoaiheinen (!) korkeimman omakätisesti tehty oho!-harjoitus. Runsaasti on vielä kehittymisen varaa! =D=D=D

Google osti Jaikun

Google osti Jaikun
(nyt on klo 20.06, tunti ja 9 minuuttia sitten tullut tuollainen tiedote Jaikuun) Jaikuhan on suomalaisten nörttien kehittämä.
EDIT 10.10. klo 8.42:
Scobleizer spekuloi Googlen Jaiku-ostosta isona askeleena sosiaalisen median kentässä. Facebookille ja Twitterille luu kurkkuun. Jännä homma miten suurelta osin Google hallinnoi online-olemistani, olen aivan ilmeinen Googlemagneetti. Ja nyt se on jo siirtynyt mobiilipuolellekin eli sielläkin olen jo kuukkelin syleilyssä vahvasti. Kohta tulee varmaan se paljonpuhuttu g-puhelin, sekin tuntuu ihan myönteiseltä ajatukselta.

Saa nähdä muuttuuko Googlen mukana se tosiseikka että Jaikusta vuotavat tällä hetkellä vanhimmat keskustelut unholaan, eli juttuja säilyy vain kymmenen sivua. Sitä vanhempi matsku häviää verkosta. Sinänsä ihan okei, jos ottaa keskustelut sellaisina jutteluntapaisina hetkellisinä lätinöinä. Googlellahan nyt on ollut kyllä toisenlainen lähestymistapa asiaan eli sehän säilöö kaiken jälkipolvien ihmeteltäväksi. Saa siis nähdä tuleeko tähän nyt muutos.

Jaikun skaalautuvuus jää myös nähtäväksi. Itse en aio kontaktien määrää tuosta n. 50 kpl:een määrästä kovin nostattaa tai seuraaminen menee liian hektiseksi. Jos olisi vaikka 500 tuttavaa niin tulva varmaan pyörryttäisi ruudulta katsottuna ja mobiiliclientti puhkuisi punaisena ennen lopullista hyytymistä...

Che elää myyttisessä kuvastossa 40 vuotta kuolemansa jälkeen


Tänään tulee kuluneeksi 40 vuotta Ernesto Rafael Guevara de la Sernan (14.06.1928 - 9.10.1967) kuolemasta. Tuo 39-vuotiaana teloitettu Comendante on myyttinen figuuri ja Alberto Kordan hänestä ottama valokuva on luultavasti komistanut useampaa T-paitaa kuin mikään muu foto ennen tai jälkeen.

Che Guevara Internet Archive

library, biography, images, speeches

TIME 100: Che Guevara

"His execution in Vallegrande at the age of 39 only enhanced Guevara's mythical stature. That Christ-like figure laid out on a bed of death with his uncanny eyes almost about to open; those fearless last words ("Shoot, coward, you're only going to kill a man")"

Che-Lives.com - Che Guevara Lives

"The Russian revolutionary Vladamir Lenin once pointed out the tendency of the ruling class to “co-opt” revolutionaries after their deaths, turning them into mere “logos” which they attempt to render meaningless by separating the individual from which they attempt to render meaningless by separating the individual from what it is they stood for."

Che Guevaran valokuva – Wikipedia

Alberto Kordan kuuluisa valokuva Che Guevarasta otettiin hautajaisissa maaliskuussa 1960 Kuubassa.

Kuvahaku Alberto Korda, tulee ensimmäiselle sivulle nämä Chen kuvat. Kyseessä on siis yksi maapallon tunnetuimmista valokuvista. Enemmistölle kuvasta on tullut tuollainen valtaapitävän luokan mieleinen "logo", osalle Che symbolisoi kapinaa. Che Guevara kirjoitti mm. teoksen Guerrilla Warfare, suomalaisittain sissisota.

Räiskyvänvärinen kukkanen Chen muistolle.

Ympäristö, tuhannet ottavat kantaa


What Kind of Blogger Are You?

Siis muistutus, ensi maanantaina BlogActionDay 15.10.2007. Tuhannet bloggaajat ympäri maailmaa tulevat kirjoittamaan ympäristöstä. Vielä ehdit mukaan.


8.10.07

Kiinalaisilta kielletty ja metroseksuaalinen sorsa

Huomasin kavereideni linkeissä tällaisen testin missä voi katsoa näkyvätkö sivusi Kiinassa.
Test if Your Website is Blocked in China

Pitihän se arvata miten kukkahatulle käy: HongKongissa näkyy, Pekingissä ja Shanghaissa ei :(
Höh, yhteinen kieli puuttuu (ellei jengi puhu englantia), mutta olisin minä halunnut että näkyisi :(

Kuvassa ei ole Pekingin ankka vaan ilmeisesti se Tourujoella aiemmin majaillut "metroseksuaalinen" sorsa, vai lieneekö näitä useampiakin jo nykyään? Tämä kuitenkin huikenteli turhamaisesti Jyväsjärvellä Alban rannassa. Sillä on siis uroksen väritys muuten, paitsi tuossa pään alueella.


Kuva suurenee klikkaamalla.

Vitonen, pitkästä aikaa


Vitonen laittaa meidät tällä kertaa aikakoneeseen.

1. Missä olit ja mitä teit viisi vuotta sitten?
Syksyllä 2002 olin juuri valmistunut JAMK:sta tietoliikennetradenomiksi intensiivisen aikuisopiskelupuristuksen jälkeen. Vietin siinä pienen orientoitumishetken ennen kuin menin takaisin työelämään.

2. Missä olit ja mitä teit viisi kuukautta sitten?
Toukokuussa löysimme Jippu-kissan meidän pihasta ensimmäisen kerran ja se oli viikon meillä ennenkuin sille löytyi oikea omistaja. Sittemmin Jippu on löytynyt meidän toimesta jo toisenkin kerrran ;D

3. Missä olet ja mitä teet viiden minuutin kuluttua?
Istun koneen ääressä joko bloggaamassa tai tutkimassa uutisia tai valokuviani.

4. Mitä teet ja missä tulet olemaan viiden kuukauden kuluttua?
Ilmeisesti odotan innokkaana kevättä, koska en tykkää yhtään talvesta - tämä siis sillä ehdolla ettei mitään yllättävää satu mikä vaarantaisi hengen tai terveyden.

5. Mitä teet ja missä tulet olemaan viiden vuoden kuluttua?
Toivottavasti olen terve ja onnellinen. Majailen todennäköisesti silloinkin täällä. Toivottavasti ympärilläni ovat samat läheiset ihmiset kuin nytkin. Toivottavasti en tee enää nykyistä työtä. Toivottavasti muutama mieltäni askarruttava seikka selviää positiiviseen ratkaisuun.

Hairstorepomon oikeudenkäynti alkoi tänään

Oikeudenkäynti HairStoren toimitusjohtajaa vastaan alkoi Vantaalla - Keskustelut - HS.fi

Päivitetty aiempaa Hairstore-kirjoitustani (original 4.5.2007), kun Nenosen työsyrjintäoikeudenkäynti alkoi tänään Vantaalla. Sympatiani ovat kokonaan työntekijöiden puolella. Tämä on vaan valitettavan yleistä suomalaisessa työelämässä.

Kuten aiemmin todettu Hairstore on henkilökohtaisella ostoboikottilistallani, vaikka minulla ei ole ollut muuta kontaktia yritykseen kuin se, että kerran soitin sinne ihan muulla asialla ja totesin sen keskustelun perusteella yritysjohdon ylimielisen asenteen joka heijastui kanssakäymisessä ihan puhelinlankojakin pitkin.

7.10.07

Kynttilä sananvapaudelle


Anna Politkovskaja

Uuden ajan kynnyksellä – Laulu Anna Politkovskaljalle

uuden ajan kynnyksellä
syntyy mustelmia

uuden ajan kynnyksellä
syntyy ruumiita

se joka kertoo totuuden
se joka päättää toimia
saa hississä luodin otsaan

ne eivät vielä tiedä sinusta
ne eivät vielä tiedä minusta

ammutut laukaukset kuuluvat pitkälle
(laukaukset kuuluvat pitkälle)
mustelmat näkyvät pikälle
(mustelmat näkyvät pitkälle)
lopulta ne kuitenkin katoavat
ja hautausmaan keskelle kasvaa
kymmenen uutta puuta

uuden ajan kynnyksellä
syntyy mustelmia

uuden ajan kynnyksellä
syntyy ruumiita

kun maa on rumimmillaan
ammutut muistetaan paremmin
kuin ne jotka maksavat murhan

ne eivät vielä tiedä minusta
ne eivät vielä tiedä sinusta

ammutut laukaukset kuuluvat pitkälle
(laukaukset kuuluvat pitkälle)
mustelmat näkyvät pikälle
(mustelmat näkyvät pitkälle)
lopulta ne kuitenkin katoavat
ja hautausmaan keskelle kasvaa
kymmenen uutta puuta

San. Terhi Kokkonen, säv.&sov. Kerkko Koskinen

40100 - Jyväskylä, Jyväsjärvi












Kävin Jyväsjärven rannassa kuvailemassa, Alban kohdalla. Kuvat suurenevat klikkaamalla.

Doomsday-päivitys


Koska tänne näkyy jatkuvasti tulevan liikennettä koskien Apollo 20 -postauksiani ja Chad/CARET- luotainhavaintoja, laitetaanpa vähän doomsday-päivitystä.

Ketä nimenomaan tämä asia kiinnostaa täällä tarkkailkoon Del.icio.us tallennuksiani tägeillä apollo20, space ja doomsday. Se miten uskomattomina/uskottavina jotakin tallentamaani juttua pidän ei valitettavasti ilmeisesti ilmene mitenkään ulkopuoleisille, mutta lähtökohtaisesti tallentamillani jutuilla on mulle vähintään viihdearvoa.

Minusta noi oli siis ihan mielenkiintoisia juttuja ottamatta lainkaan kantaa niiden uskottavuuteen. Sellainenkin mietityttää että miksi? Voisiko kehittää tajuntaansa niin, että näitä voisi peräti ymmärtää? Minusta tuo Ulpukan kuva on just sopivan pöllämystyneen näköinen =D

Siis päivitystä tuomiopäivän suhteen,

YouTube - STRANGE CRAFT music video, CARET-drone music video



Isaac/CARET/Chad -aineistosta musavideo. Tähänkö jutut liittyivät alunperinkin?

REALITY uncovered Feature Article - Colin Bennett memewars 2.

"Whether we like it or not, CHAD is part of the new Matrix High Frontier. It is but a small part of a struggle for political control of a sector of highly specialised sector of mental Prime Time and you don't even need a set! Strange, but Hollywood has not", Colin Bennet ", toinen osa Colin Bennettin "meemisodista" kirjoitetusta artikkelista. Artikkeli2.

REALITY uncovered Feature Article - Colin Bennett, SERPO, CHAD, CARET-drone

"Bennett should be hung" (Bruce Maccabee) "Yes, both SERPO and the CHAD game are "phony," but to leave it at that is to misunderstand the game that is being played. As the Alchemist said to his Apprentice: "the game may be fixed, but it's the only game in", siis itseasiassa mulle ei ainakaan selvinnyt tästä Colin Bennetin ensimmäisestä artikkelistakaan että mitä peliä nämä "meemisodat" oikein on. Artikkeli 1.

Anti Gravity Machines, Devices, Anti Gravity Propulsion, Anti Gravity Research

"Hi and Welcome to Antigravitytechnology.net. Here you will find anti gravity inventions, anti gravity machines, perpetual motion inventions, and much more great stuff related to Anti-Gravity technology.", "meemisodista" huolimatta jotkut touhuavat ihan vakavasti rakettitieteen ja antigravitaatiopropulsion kimpussa.

UFO Casebook, UFO Case files, UFO Photos, UFO Video, Aliens, UFO News, Magazine

Aliens forced Americans out from the Moon - Pravda.Ru

"One of Russia's central television channels, RTR, has recently aired a documentary about US astronauts who allegedly came across extraterrestrial civilizations. The film showed Russian ufologist Vladimir Azhazha and astronomer Yevgeny Arsyukhin telling th", tämän Pravdan jutun jo mainitsinkin aiemmin.

Pravda=Totuus ;D

DailyTech - Scientist's Laser Engine May Revolutionize Space Travel

Parallel universes exist - study

Indiadaily.com - Possible Gamma Ray Bursts in between 2012 and 2050 can extinct out civilization

"According to some numerical simulation models, there is real possibility of GRB from two nearly colliding neutron stars. The GRM can evaporate out ozone layers or a massive part of it, wiping out our civilization between 2012 and 2050.", India Dailyn teknonoligiaosastolla on välillä melko lennokasta uutisointia.
Viimeinen siis tietysti kiinnittää huomion koska A) se on vain muutaman vuoden kuluttua ja B) kyseessä on Maya-doomsday.

6.10.07

Ruusun syys ja krassinpunainen




Muistutus: Huomenna sunnuntaina poltamma kyntteliä...

Viikonloppu, ihanaa!

Joo.jpg - Twango
-Osa kuvista on on otettu kamerapuhelimella (kuten tämä). Osa kahdella eri digikameralla, filmikameralla jne-

Ihanaa, viikonloppu! Heräsin kymmeneltä vasta, normaalisti herään aina n. kuuden aikaan.

FEEDJIT real-time blog traffic feeds

"FEEDJIT gives you real-time traffic data on your blog or website. No registration required and it's completely free."

Helou, kuka sinä olet ja mikä sinua kiinnostaa?
Minä olen kukkahattuinen anarkistitäti Muuramesta, joka valokuvaa elämäänsä.

Lisäsin tänään nuo Feedjit-kikkareet blogiin. Vaikka mulla on ihan sellainen casual-asenne tähän bloginpitoon ja teen tätä ihan vapaa-ajan harrasteena ja muistivihkon tapaisena koosteena itselleni - olen erittäin kiinnostunut myös teidän mielenkiinnonaiheistanne.

Jos minulla olisi vähän toisenlainen luonne (tai enemmän aikaa) - pitäisin mielelläni sellaista niche-blogia (tai useampaakin!) johon ottaisin teitä enemmän mukaan. Mutta näinollen kun minulla on myös ihan oikea IRL-elämä pitää todeta että "näillä mennään". Minun tapauksessa myös työ rajoittaa ikävästi harrastustoimintaa, metsästän nimittäin nykyisin päivittäisen toimeentuloni sellaisella toimenkuvalla että siitä voi sanoa vain että "se pakollinen näkkärin hankkimiseen kuluva 8-tuntinen arkisin".

Kommenteissa voitte yrittää vaikuttaa minuun ja siihen mitä otan esille ;D Vaikka valokuvaus on mulle tärkeä henkireikä (ja joka kyllästyttää aina välillä) - olen myös kiinnostunut monenlaisista muista asioista ja yritän tehdä tätä niin että kaikenlaisen höpötyksen ohessa minulle syntyy muistiinpanot mihin voin halutessani palata.

Oikein mukavaa viikonloppua kaikille!


5.10.07

BlogiTeevee

Medis on laittanut pystyyn tällaisen blogitelevisiopalvelun, johon aion osallistua varmasti tulevaisuudessa kunhan tässä opettelen ensin.

"Tervetuloa! Tänne kootaan linkkejä videobloggauksiin eri puolella Suomea ja
maailmaa! Ilmoita blogitv(miukumauku)rautasilta(piste)com mielenkiintoisesta blogivideosta tai
pistä linkki suoraan tämän blogin kommentteihin.
Huom. BlogiTV julkaisee
linkkejä ainoastaan itse tehtyihin videoihin.
Jos haluat mukaan skauttaamaan
blogivideoita, saat tunnukset tähän blogiin sähköpostissa!", esittelee Medis BlogiTV:n.

Aamu.jpg

- Taken at 7:42 AM on October 05, 2007 - cameraphone upload by ShoZu

Dropshots, tännekin voi onlinesäilöä kuvia


Photo Sharing - Video Sharing - Share Photos - Free Video Hosting

4.10.07

Uusista rilleistä 19 euroa. Kyllä kiitos, laitetaan pussiin!


Specssavers-ketjulla on veretseisauttava tarjous rilleistä:

Tarjoukset
"Silmälasit alkaen 19 €
Kehykset alk. 19 € sisältävät perusyksiteholinssit. Muut linssityypit ja lisävaihtoehdot (pinnoitteet, ohennukset...) lisäveloituksesta.", todetaan Specssavers-ketjun nettisivuilla.
Ja just kun mä tarvitsen välttämättä uudet rillit. Harmillisesti ketju ei ole avannut vielä rillipistettä Jyväskylään.. Hopihopi, täällä on yksi valmis asiakas rahatukun kanssa odottamassa.

Kerrankin iltiksen lukemisesta on jotain käytännön hyötyä. Muuten olisin jäänyt tämäkin tiedonjyvä saamatta.

Siispä paneudumme Jyväskylässä lähtökuoppiin ja säntäämme liikkeeseen oitis kun sellainen tulee seudulle. Jos se odottelu tuntuu kestävän liian kauan, voin hätätilassa lähettää optikonarvot Vaasaan ja valtuuttaa Kissamaun hakemaan mulle uudet okulaarit. Vanhat on nimittäin jo korjattu ja kohta ne hajoavat lopullisesti.

Kooste päivän uutistarjonnasta, eli tärpit:

Ihminen.jpg - Twango

Valokuvatorstai, tulevaisuus


-kuva suurenee klikkaamalla-
Valokuvatorstain aiheena on tällä kerralla tulevaisuus. Uusi uljas tulevaisuushan on jo täällä Jyväskylässä ;D
Ei helkkari sentään, jos se on oikeasti tuollaista! Yäk!

Free Burma! Burma vapaaksi!

Free Burma!

Free Burma!
"The only real prison is fear, and the only real freedom is freedom from fear." - Daw Aung San Suu Kyi


News from Burmese blogger "Niknayman"

3.10.07

Työpaikkatarjous spämminä ja mukavaa asiakaspalvelua =D



Päivän saalis kolmesta sähköpostista:
2 kpl arvontavoittoja,
2 kpl perintöilmoituksia, mutta kyseessä sama perittävä ja yllättäen myös
1 kpl spämmityötarjous ihan oikean nimiseltä firmalta, englannissa on nimittäin ihan oikeasti tuon niminen puulaaki. Viimeksimainittu on aivan uutta, työtä ei ole ennen tarjottu spämmillä. Kun en ole sinne tarjoutunut niin antaapahan olla - vaikka lisäliksa kyllä olisi tarpeen.
  • Lisäksi oli Suur-Savon Sähköltä ystävällinen viesti ja nopea vastaus eiliseen kyselyyni koskien tasauslaskun ja veloituslaskujen kuittaamista. "Paremman palvelun linjalla" - ei mitenkään liioittelua sanoisin. Huom. Soneranpaskaan verrattuna suorastaan käsittämättömän ihastuttava lähestymistapa tällä neitosella. Asiakaskohtaaminen voidaan hoitaa myös ystävällisesti ja sivistyneen joustavasti
  • ja Outilta ihan oikea kirje, jonka vastaaminen harmittavasti viivästyi kun se oli Lycosissa ja käytän sitä enää rekisteröitymisiin erilaisiin palveluihin. Nyt on siis Outille vastattu hetimiten. Siis muutkin huomio, oikea osoite kavereiden posteille on haloefekti(miukumauku)gmail(piste)com
  • micrsoft-award-promo - BTD/0257903122/07
  • Dear : winner organised a Sweepstakes marking the Annual anniversary we rolled out over 75000.00 …

  • BMW LOTTERY AWARDS - WINNING NOTIFICATION (Ticket Number: 5647600545188)
  • Ticket Number: 5647600545188 Serial number: BMWP/11654347845 Attention: Lucky Winner, We are …

  • mrs susan cole - Stand As The New Beneficiary
  • From: Madam Susan K. Cole Here writes Madam Susan K. Cole, suffering from cancerous ailment. When …

  • Windstream Water Tu. - I want you to stand as the new beneficiary.
  • From: Madam Susan Cole. Hello, Here writes Madam Susan Cole, suffering from cancerous ailment …

  • Kraft Foods UK ONLI. - Kraft Foods JoB Offer(Work@Home&Office-Online)
  • Representative needed ---Annual Income: $24000USD and 10% of payments received from our clients

2.10.07

Piipulle hattu ja yksi kuudesta =D


Tilattiin tänään piharakennukseen piipunhattu ja molempiin rakennuksiin (talo ja piharakennus) piipun juuripellitys paikalliselta peltisepänliikkeeltä.

Talossa jo piipunhattu onkin 5-hormisen piipun suojana, mutta vanha juuripelti tässä repesi keväällä kun kattotikkaat tulivat lumien kanssa katolta alas. Tikkaat katolla jo on, mutta he eivät taas tehneet juuripellityksiä siinä yrityksissä ja se heidän neuvomansa liike taas ei koskaan kerennyt paikalle edes katsomaan. Mielellään asioisin pienten paikallisten yritysten kanssa, mutta on oltava melkoinen asiantuntija että tietää mikä kenenkin toimenkuvaan kuuluu.

Talon uunien hormeissa (3 kpl: Kotiliesi, vuolukivitakka ja Misa-kamiina) on myös sisäpiiput, niille annettiin aikoinaan elinikäinen takuu - en tosin ottanut selvää oliko kyseessä urakoitsijan vai minun elinikä... Piharakennuksessa on 3 kpl hormeja, joista 2 kpl tulisijoille (kiuas ja pata).

Vihdoinkin saatiin sille urakalle tekijä, kun olen tässä keväästä asti koettanut värvätä jotakin yrittäjää paikalle. Kaikilla kattomiehillä on nyt kesällä julmettu kiire, tämäkin arviointikäynti jo kerran peruuntui, mutta tänään meitä vihdoin onnisti. Onneksi, sillä onhan jo lokakuu.

Kallista lystiähän se on minun palkalla (850,- euroa), mutta...kahden viikon sisällä pitäisi olla uutuuttaan kiiltävät pellit talojen kruununa ;D

Jahkahan asia on toteutunut laitan kuvat. Linkkien kuvilla ei välttämättä ole mitään tekemistä tämän asian kanssa, laitoin vain selvyyden vuoksi kun kaikki eivät välttämättä edes tiedä termistöä. Tällä yrityksellä ei ole verkkosivuja.

Tämmöistä sitä tulee eteen 50-luvun rintamiestaloa asuttaessa.

Harmillisesti meillä on molemmilla karmea vertigo joka antaa merkkinsä jo puolen metrin korkeudessa maanpinnasta ja kattoasiat jäävät molemmilta autokatoksen (matalin osa, ei kovin vino) lumien luontiin kevättalvella tutisevin jaloin ja käsin.

EDIT: Tämän kirjoituksen jatko-osa: Savupiipuille uusi ilme =D


  • Internet näyttää voikukalta – katso kuva! VIA Tiedeuutiset. Siis se näyttää sellaiselta ylikukkineelta höytyväiseltä voikukalta, mutta en nyt äkkiä löytänyt itseltäni sellaista kuvaa.
  • Heh. Kirsi oli raportoinut tekemäänsä verkkokyselyä sivuillaan. Verkkolehti InMediasRes kysyi bloggaajilta, vastaavatko he rehellisesti, odotusten mukaisesti vai valehtelevatko, kun heiltä kysytään heidän alkoholinkäytöstään. Kävimme Kirsin kanssa Jaikussa kaksinpuhelun aiheen tiimoilta, josta selviää minun vastaukseni. Olen siis yksi kuudesta... =D =D =D
  • OP pankkipalveluun kirjautuessani minua odotti viesti: "Nyt voit maksaa verkko-ostoksiasi OP-Visa Electronilla myös ilman Verified by Visa -palvelua. Tästä lähtien tarvitset verkko-ostosten maksamiseen vain kortin numeron ja voimassaoloajan sekä kortin kääntöpuolella olevan kolminumeroisen turvaluvun.", valaisee OP uutta Visa Electron käytäntöä.

1.10.07

Punaista


Free Burma! - International Bloggers' Day for Burma on the 4th of October 2007

Muistutuksenomaisesti, siis tämän viikon torstai (4.10.2007) on vasta se varsinainen actionpäivä. Lukekaa ohjeet linkistä.


Defector: Burma's junta has executed thousands of monks
"Official government figures had put the death toll in Burma at between nine and 15. Now we learn it is "several thousand." And the junta is paying families a whopping $13 in compensation." VIA FP Passport, the blog of editors of Foreign Policy .
Thousands of monks found dumped in jungle VIA Daily Mail