Hetki lyö - Kirka muistoissa
Kirka kuoli sairauskohtaukseen kotonaan
Tein Babitzinin veljeksille yhteisen muistopostauksen nostalgiablogiini.
Toisen emigranttisuvun vesojen komeus, karisma ja lauluäänet hurmasivat minut pikkutyttönä 60-70-luvulla.
Posted by
Halo Aiko Efekti
at
20:29
0
comments
Labels: uutiskatsaus

Jyväskylän Yliopiston Seminaarinmäen kampuksella on kaunis Villa Rana. Joskus ammoisina aikoina vuonna miekka ja kirves minäkin olen käynyt siellä sisällä, peräti kaksi kertaa, molemmilla kerroilla kirjoitin laudaturin Suomen kielellä YO-aineessa ;D
Nykyisin siellä järjestetään näköjään tohtorinväitöstilaisuuksia ja muita tapahtumia.
"Villa Rana on jugendia. Villa Rana on saanut nimensä 1960-luvulla rakennuksen seinällä istuvan sammakon - sammakkoaiheen - mukaan. Latinankielinen "rana" tarkoittaa sammakkoa. Villa Rana on arkkitehti ja seminaarinlehtori Yrjö Blomstedtin suunnittelema ja valmistui 1900-luvun alkuvuosina. Rakennuksessa sijaitsevat yliopiston etnologian oppiaineen tilat ja Blomstedt- ja Paulaharju-luentosalit."
Posted by
Halo Aiko Efekti
at
20:15
2
comments
Labels: yleistä
According to Morrell, the late singer recorded an acapella vocal of a previously unheard song shortly before his untimely death in Paris in 1971.Having lain undiscovered for some 35 years, the recording mysteriously ended up in the hands of former Jane’s Addiction frontman, Lollapalooza founder and lifelong environmentalist, Perry Farrell.
Perry’s latest band Satellite Party have re-worked the song entitled, Woman in the Window, and will be linking up by satellite from Los Angeles this evening as part of the Global Cool launch at 6pm (GMT) to air the first ever playback of the song.
Contrary to earlier reports, owing to unforeseen technical difficulties we will not be streaming an extract of the eagerly awaited track on the website this evening. We will however, be exclusively previewing the track as soon as the gremlins have been sorted.
Watch this space for more information."
Teknisiä ongelmia on tullut esiin, mutta kohta tullaan kuulemaan edesmenneen Doors keulakuvan eli Jim Morrisonin ääni taltioituna pikkaisen ennen hänen kuolemaansa 1971 - nyt tullaan esille ennenjulkaisemattomalla runonlaululla ilmastonmuutoksesta. Kunhan riiviöt, muistattehan, saadaan järjestykseen.
(Kuva: http://www.gasolinealleyantiques.com/images/)
Posted by
Halo Aiko Efekti
at
20:14
0
comments
Labels: uutiskatsaus
Sattuipa tänään silmääni Blogilistalla uusi blogi:
"...ja jumalaton loi Kierroslukumittarin .Vastasin heitettyyn kysymykseen äkillisessä tarmokkuuden puuskassa, mutta koska viitseliäisyyteni tämmöisissä ei ole kestävää sorttia niin tuodaanpa tiedonjanoinen persoona myös muiden tietoisuuteen että saatte jatkossa osallistua vastaustalkooseen.
....yksinkertaisesti siitä syystä, että jumalaton on nyt pikkuhiljaa hivuttautumassa siihen ikään jolloin on yhteiskunnallisten ja sosiaalisten arvojen mukaista alkaa ymmärtämään politiikkaa. Koska jumalattoman viikkorytmistä ei liikene useita tunteja päivässä vaaliohjelmien lukemiseen eikä alikehittynyt aivokapasiteetti riittäisi niitä edes ymmärtämään, perustettiin tämä blogi siinä toivossa, että retoristen ja vähemmän typerien poliittisten ja epäpornografittomien kysymysten paperille kirjoittaminen aukaisisi uusia ovia paskanjauhannan übertulvan ymmärtämisessä. Rehellisyyden nimessä mainittakoon myös, että tätä kautta toivoo löytävänsä sen reiän aidassa, mistä on yksinkertaisin tanssia: kaikki subjektiiviset kommentit ja mielipiteet ovat täysin tervetulleita, sillä omalla kopalla tuotettu ajatus lukee, että ymmärtääkseen asian, pitää kuulla kaikkia osapuolia. Koska teknosukupolven pakanan ulosanti ei luonnollisestikaan luonnistu yhtä luontevasti kuin luonnontuotteilla toimeentulleen puuvaraston kansan, sylkäisee hän ensimmäiset 1000 kierrosta tämän päivän Helsingin Sanomien verkkoartikkelin suuntaan: "Työryhmä esittää: Määräaikaisuuden perustelematta jättäminen rikolliseksi"
-clip-
Ja sitten siis porkkana: sille eksyneelle kansan edustajalle (huom. kansan edustajalle), joka kertoo kommenttiosiossa ensimmäisenä pätkätyöläisyyden viisi (5) hyvää puolta ja viisi (5) haittapuolta mille tahansa osapuolelle, lupaan varmasti kannustaa ainakin kolmea (3) ystävääni äänestämään seuraavissa vaaleissa. En välttämättä häntä, mutta äänestämään."
Posted by
Halo Aiko Efekti
at
19:42
0
comments
Labels: yleistä


Galleria Beckerillä on huomenna 31.1. viimeistä päivää esillä Tuomo Rosenlundin näyttely Jumprahuiti! - ja muita maalauksia.
"Galleria Beckerissä on esillä vuonna 2006 valmistuneita teoksia, joista osa on yksittäisiä ja osa moniosaisia, installaatiomaisia kokonaisuuksia. Jälkimmäiset tutkivat ajan ja sarjallisuuden käsitteitä, ja niissä myös tekstillä on merkittävä asema. Sarjassa "Sketches for the series Family Portraits" vaihtelevat piirrustus- ja maalaustyylit kulkevat käsi kädessä kirjoitetun fiktiivisen tarinan kanssa. Jokainen osa teosta kertoo itsenäisen tarinansa, ollen kuitenkin samalla osa kokonaisuutta. Beckerissä on esillä sarjan kaksi ensimmäistä osaa. Teosten tekstit on kirjoitettu englanniksi, jotta niiden esittäminen olisi helpompaa myös ulkomailla.", kertoo Tuomas Rosenlund esittelytekstissä.
Posted by
Halo Aiko Efekti
at
17:45
0
comments
Labels: yleistä

Bill Gates: Televisio kuolee viiden vuoden kuluessa
"-Ihmettelen, etteivät ihmiset ymmärrä, miten me viiden vuoden kuluttua nauramme sellaiselle laitteelle, Gates totesi Maailman talousfoorumissa.Bill Gates ennusti aiemmin, että sähköpostien roskapostit saadaan loppumaan vuoteen 2006 mennessä. Ennustus meni kyllä pahasti metsään ;D Ei taida aikataulu nytkään osua, mutta kyllä Bill on siinä oikeassa että esimerkiksi minulle nykymuotoisella näköradiolla on aika vähän tarjottavana. Päivä päivältä alkaa mättää enemmän etten itse voi valkata ohjelmavirtaa katsottavaksi niinkuin RSS toimii netissä. Telkussa saattaa olla ihan hyviä ohjelmia sinänsä, mutta ne tulevat väärään aikaan. VHS:n jälkeen en ole kokenut tarpeellisekis ruveta äänittelemään ohjelmia itse, ostan ennemmin sitten vaikka DVD:n ja katson sen, jos katson yleensä ollenkaan.
- Vaalit tai olympialaiset osoittavat hyvin, miten hirvittävä televisio on. Sinun pitää odottaa, että joku tulee kertomaan asioista, joista olet kiinnostunut. Tai kun joku suoritus menee sinulta ohi ja haluaisit nähdä sen uudestaan. Internet on näissä asioissa huomattavasti kehittyneempi."
"Hujasen mukaan sanomalehteä tilaamattomat kokevat itsensä valikoiviksi kuluttaja-asiakkaiksi, joilla on valta päättää lehden tilaamisesta. Kaikki eivät pidä kansalaisuutensa ehtona sanomalehden säännöllistä tilausta, vaikka siihen saisi tarvittaessa toimeentulotukeakin."
Posted by
Halo Aiko Efekti
at
19:42
6
comments
Labels: uutiskatsaus, yleistä
Cooliris Previews - nettisivujen erinomaista esikatselua ja enemmänkin (Firefox)
Cooliris Previews on näppärä Firefox-selaimen lisäpalikka (kaikki käyttikset tuettu), joka antaa nopean esikatselun linkin takana olevasta sivusta.Erkalta kun sataa näitä vinkkejä erilaisista pätevistä kilkkeistä tietokonehommissa, niin eikun heti asentamaan (eilen). Kätsä palikka kaikenlaiseen kurkintaan, komentoinnin lukuun, linkkilistan päivittymisen tarkkailuun, Blogilistan lukijamäärän kyttimiseen yms. vaklailuun. Eikä ole niin vallaton aukomaan ikkunoita vahingossa kuin useilla sivuilla asennettu SnapPreview. Cooliris on siis Firefoxin lisäosa. Jos käytät muita selaimia niin tuu bäd.
Esikatselu on hieman vähättelevä sana, sillä aukeava ikkuna on mukavan suuri ja sitä voi scrollata ja sen sisällä voi liikkua linkistä toiseen ja takaisin. Ikkunan voi myös lukita, sen kokoa ja sijaintia voi muuttaa, tai sitten istuttaa sen normaaliksi välilehdeksi.", sanoi Erkka.
Posted by
Halo Aiko Efekti
at
14:54
1 comments
Labels: yleistä

"Kolmas maailmansota on jo alkanut" (Verkkouutiset / Ulkomaat)
Niin no, kyllähän se Mossadin kannalta noin onkin. Terrorismin vastainen sotahan on ollut käynnissä jo vuosia ja Bush jenkkilässä mobilisoi lisää solttuja matkaan parastaikaa. Minulla henkilökohtaisesti ei kyllä ole ketään vastaan mitään. Give peace a change! On se kyllä kumma ettei täällä voi rauhassa olla? Aina on jotkut tappamassa toisiaan. Jos ihmiskunta käyttäisi nuokin rahat ja energian millä ne listivät toisiaan rauhanomaisemmin ja kehittävämmin niin missähän me jo olisimmekaan. Merkillistä touhua..."Kolmas maailmansota on jo alkanut ääri-islamilaisten ja länsimaiden välillä, mutta useimmat ihmiset eivät ole huomanneet sitä. Näin arvioi Israelin tiedustelupalvelun Mossadin entinen johtaja lauantaina julkaistussa lehtihaastattelussa.
- Me olemme keskellä kolmatta maailmansotaa, Efraim Halevy sanoi portugalilaiselle Expresso-lehdelle.
- Ensimmäisen ja toisen maailmansodan aikaan koko maailma tunsi, että on sota. Nyt kukaan ei ole tietoinen siitä. Aika ajoin tapahtuu terrorihyökkäys Madridissa, Lontoossa ja New Yorkissa ja sitten kaikki jatkuu ennallaan."
"Dante said that the hottest place in Hell is reserved for those who in time of crisis remain neutral, so I have spoken my piece, and thank you, dear reader. It’s a beautiful world, rain or shine, and there is more to life than winning.", Garrison Keillor.
EDIT: Linkki http://www.jihadwatch.org/archives/015011.php
"How strange that Halevy said the war would take 25 years to win. I've got a book about Nostradamus (copyrighted 1999) that says Nostradamus predicted a war with Islam that would start in late 2002 and last 26 years.
He also said that France and Italy would fall within 5 years of the start of the war. That's not entirely true either, but still, it's kind of creepy."
Posted by
Halo Aiko Efekti
at
09:54
3
comments
Labels: Doomsday, uutiskatsaus

Tuli taas laitettua liikaa noita kuvattomia postauksia tänään joten on lopetettava horinat tämänpäiväisellä Tyynen kuvalla ettei fotot jää alusta liian kauas.
Niin muutin tänään blogin värejä virkistyksen vuoksi. Häiritseekö ketään värikirjo, saako kaikki teksteistä selvää?
En halua tehdä tänne mitään kirjavaa grafiikka/designleiskaa vaan väreillä pelataan - kun oleellistahan täällä on höpinän ohella nuo itseotetut kuvat.
Posted by
Halo Aiko Efekti
at
20:22
5
comments
Heh, onhän täällä jotain hauskaakin. Räkätin oikein hereät naurut Vähätelmän kokoamien "isojen poikien" koottujen sananparsien parissa.
Posted by
Halo Aiko Efekti
at
18:41
0
comments
Labels: yleistä
Hitsi! Nyt kismittää. Miksi sekä Vuodatuksessa että Bloggerissa kommentointi jökkii vähän väliä? Kysyn vaan, perkules. Täällä on nyt käynnissä suoranainen hiiriraivo.
Tämänkertaisen siepin sain kun meinasin kommentoida Foksia ja ähräsin kommenttia ainakin 15 minuuttia eikä se mennyt useista yrityksistä huolimatta minnekään. Saamari että tämän tietotekniikan kanssa saa aina tapella!
Posted by
Halo Aiko Efekti
at
18:02
8
comments
Labels: yleistä
Kun nyt lähdettiin taas tälle musiikkipolulle ja Lepiskin ilmaantui paikalle niin en voi olla muistuttamatta mieliin tätä klassikkolyrikkaa (kuuntele pätkä):
Billy Joel Lyrics
Some people stay far away from the door
If there's a chance of it opening up
They hear a voice in the hall outside
And hope that it just passes by
Some people live with the fear of a touch
And the anger of having been a fool
They will not listen to anyone
So nobody tells them a lie
I know you're only protecting yourself
I know you're thinking of somebody else
Someone who hurt you
But I'm not above
Making up for the love
You've been denying you could ever feel
I'm not above doing anything
To restore your faith if I can
Some people see through the eyes of the old
Before they ever get look at the young
I'm only willing to hear you cry
Because I am an innocent man
Oh yes I am
Some people say they will never believe
Another promise they hear in the dark
Because they only remember too well
They heard somebody tell them before
Some people sleep all alone every night
Instead of taking a lover to bed
Some people find that's it's easier to hate
Than to wait anymore
I know you don't want to hear what I say
I know you're gonna keep turning away
But I've been there and if I can survive
I can keep you alive
I'm not above going through it again
I'm not above being cool for a while
If you're cruel to me I'll understand
Some people run from a possible fight
Some people figure they can never win
And although this is a fight I can lose
The accused is an innocent man
Oh yes I am
An innocent man
You know you only hurt yourself out of spite
I guess you'd rather be a martyr tonight
That's your decision
But I'm not below
Anybody I know
If there's a chance of resurrecting a love
I'm not above going back to the start
To find out where the heartache began
Some people hope for a miracle cure
Some people just accept the world as it is
But I'm not willing to lay down and die
Because I am an innocent man
I am an innocent man
Oh yes I am
An innocent man
Posted by
Halo Aiko Efekti
at
15:05
4
comments
Labels: yleistä

Ei ole tarkoitus tässä suuremmin millekään narsismilinjalle lähteä vieläkään, mutta saadakseni vaihtelua kuvien aihepiireihin otetaan tähän väliin tällainen ikkunanvalossa kuvattu kypsempään ikään päässeen taviksen feissishotti ja B&W-konversio.
Jospa jo iltapäivällä pääsisin kuvailemaan jotain mielenkiintoisempaa aihepiiriä.
EDIT: Liitetäänpä tähän Foksilta lainattu mietelause itselle muistiin - fiksusti ajateltu, tämän kun muistaisi aina pitää mielessä:
Posted by
Halo Aiko Efekti
at
11:41
0
comments
Labels: yleistä
Mitä näkyy etsimessä? VIA Deepriver Blog
"Mitä kuvaisit mieluiten jos saisit valita? Tota olen koettanu iteltäni kysellä tässä muutamana päivänä ja en ole onnistunu antamaan siihen vastausta tai pikemminkin löysin siihen montakin vastausta.", mietiskelee Lurri.Eipä ole minullekaan valjennut. Kuvailen paljon ja kaikenlaista, useinkin - mutta usein olen tyytymätön justiinsa senhetkiseen aihevalikoimaan tai olosuhteisiin tai molempiin. Lähinnähän kysymys on siitä että en ole löytänyt tarpeeksi valokuvauksellista maisemaa, tuttuni eivät anna kuvata itseään (eikä ainakaan julkaista kuvia) jne. Usein olen myös tyytymätön itseeni kuvaajana. Haluaisin kehittyä, mutta aina on joku este tai hidaste, laiskuus kuvausjärjestelyissä tai joku olosuhde on aivan väärä (valo, vuorokaudenaika jne). Enkä oikeastaan haluakaan tehdä valintaa lempikohteen suhteen, se rupeaisi kuitenkin tympimään pitkässä juoksussa. Ei karkkiakaan voi syödä kuin leipää.
Posted by
Halo Aiko Efekti
at
22:57
10
comments
Labels: yleistä
Mies surmattiin keskellä Jyväskylää
"Kahden miehen välienselvittely johti toisen miehen kuolemaan Jyväskylässä torstai-iltana.
Yhteenotto tapahtui Jyväskylän keskustassa Gummeruksenkatu 7:n kohdalla vähän ennen iltaseitsemää. Paikalta vietiin nuorehko mies Keski-Suomen keskussairaalaan, missä hän menehtyi vammoihinsa.
Epäilty tekijä poistui paikalta mustalla Volvo-merkkisellä henkilöautolla. Poliisi pyytää pyytää tapahtuman silminnäkijöitä ottamaan yhteyttä Jyväskylän poliisin puhelinnumeroon 014-3135213." (STT)
EDIT 29.1. : Epäilty on saatu kiinni.
Aiheen uutisoinnin yksityiskohtien määrässä eri lehdissä esiintyvät erot pistävät kyllä erityisesti silmään. Onko STT:n ja HS:n yltiöneutraali linja nykyisin tavoitellun journalistisen linjan mukaista ja Julkisen sanan neuvoston suosittelemaa (mitäänsanomatonta lässytystä)? Siinä kyllä lukijalta häivytetään yksityiskohdat melko ansiokkaasti verrattuna Iltasanomien räväkämpään ilmaisuun.
Posted by
Halo Aiko Efekti
at
22:30
2
comments
Labels: uutiskatsaus

Viikon Veijo Salmi -valokuvasarjassa esitellään tänään valokuvana sangen surkea otos (pimeässä otettu, vino yms. tyylikeinoja "hyödynnetty"). Se kuvaa kuitenkin Veijon ja Veijon kamujen iltapuhdetta osuvan arkisesti.
Kuvassa vasemmalta Surround, Ultsi ja Veijo.
Posted by
Halo Aiko Efekti
at
19:48
3
comments
Labels: kissat, VeijoSalmi
Jone Nikulan unikeräys VIA Johnnykniga
"Jone Nikula on kuullut useammankin kerran, että hänestä on nähty roiseja unia. Punastelevien nuorten naisten tunnustuksia kuunnellessaan hänelle juolahti mieleen, että julkisuudessa laajemmin näkyvistä henkilöistä nähdään luultavasti vielä enemmän ja isomman aihepiirin kattavia unia.
Jone Nikula ja Johnny Kniga kustannus haluavat siis tietää unistasi enemmän ja jakaa yksityiset unesi suuren yleisön kanssa. Unia otetaan vastaan niin nimimerkeillä kuin oikeillakin henkilötiedoilla varustettuna. Julkaistut unet palkitaan nimellään kirjoittaneille kirjan lämpimäispainoksella, nimimerkit joutuvat ostamaan omansa."
Huom. Lähettämällä sähköpostin luovutat tekstin tekijänoikeuden Jone Nikulalle.
En seuraa Idolsia mutta pidän kyllä Jonen tylytyksestä ja äijämeiningistä. Kuvaa ei Nikulasta ole, niin että postaus olkoon ilman fotoa. Luin häneltä kirjankin tässä taannoin, hyvä tyyli - muistan hörisseeni naurusta lukiessani:
Rauta-aika – suomimetallin historia 1988–2002 (Johnny Kniga, 2002)
Posted by
Halo Aiko Efekti
at
19:20
1 comments
Labels: uutiskatsaus
Katainen pitää Rajamäen lausuntoja pöyristyttävinä VIA YLE Vaali 07, Uutiset
"Katainen totesi Ylen Radiouutisten vaalitentissä, että Rajamäen luottamus ministerinä on kärsinyt kolauksen, kun hän varoitti koventuneiden arvojen uhkaavan Suomen sisäistä turvallisuutta. Koventuneiksi arvoiksi hän nimesi sanomalehti Kalevan haastattelussa uusien oikeistolaisten voimien nousun kokoomuksessa ja keskustassa.Rajamäen fiksuin lausunto pitkään aikaan! Jos poliisiministeri ei ymmärtäisi että porvarien ajamat kovat arvot ovat uhka Suomen sisäiselle turvallisuudelle, koska ne ovat erittäin monien mielestä epäoikeudenmukaisia ja perustuvat riistoon, tätä voisi pitää pöyristyttävänä typeryytenä - onneksi hän ei osoittanut sitä.
Kataisen mukaan Rajamäen puheet eivät ole vain loukkaavia, vaan typeryydessään pöyristyttäviä."
Posted by
Halo Aiko Efekti
at
21:25
3
comments
Labels: uutiskatsaus
1.1.2007 Juhlapuhe maaherra Siuruaisen vastaanotolla, Maaherra Eino Siuruaisen uudenvuodenvastaanotto Iissä 1.1.2007
"...Vuoden 2006 yhteiskunnallista keskustelua Suomessa hallitsivat EU-puheenjohtajuus ja kuntamuutokset. Vähemmälle huomiolle on jäänyt, valitettavasti, keskustelu perustulosta, mikä omasta mielestäni oli viime vuoden merkittävin keskustelunavaus. Keskustelunavaus 450 euron perustulosta on raikas tuulahdus pitkästä aikaa. Se merkitsee sitä, että kaikki tehty työ kannattaa. Se merkitsee sitä, että tyhjänpäiväistä byrokratiaa, joka on tällä hetkellä etuuksien myöntämisessä ja niiden valvonnassa, voidaan purkaa. Ja nämä resurssit voidaan kohdentaa muuhun tärkeämpään. Se merkitsee myös sitä, että perustuloa saava ihminen nousee ikään kuin alamaisesta kansalaiseksi. Hyvinvointivaltion kääntöpuoli on byrokratia ja alamaisuus, nyt on mahdollisuus muutokseen.Enpä ole muistanut toitottaa tätä perustuloasiaa vähään aikaan. Töissä olessa satuin huomaamaan tämän. On se kiva huomata että myös jotkut kunnalliset viranhaltijat ovat oivaltaneet mistä perustulossa on kysymys. Hyvä, hyvä!Politiikka on viihteellistynyt ja pinnallistunut. En tiedä onko poliitikoilla aikaa karnevaaleiltaan ja toreiltaan tulla todella pohtimaan perustulon tapaisia todella isoja kysymyksiä. Yhteiskunta huutaa kuitenkin heitä siihen."
Posted by
Halo Aiko Efekti
at
19:56
0
comments
Labels: uutiskatsaus

Valokuvatorstain 32. haaste on ponnistus.
Ponnistus on suhteellinen käsite. Toiselle ponnistus johtaa Olympialaiseen mitaliin, toiselle on jo suuri saavutus ponnistaa ylös sängystä joka aamu. Pimeä talvi voi olla jollekin jopa liian suuri ponnistus.
Synnytyksessä on ponnistusvaihe. Ponnistus on yleinen urheiluseuran nimi Suomessa.
Ponnistus voi osua nappiin tai myöhästyä. Kaikki eivät jaksa ponnistella. Tämänkertainen kuvaushaaste meinasi olla minulle vähän liian hankala ponnistus.
Maasta se pienikin ponnistaa. Esteet ylitetään ponnistamalla - tai kierretään ;D
Posted by
Halo Aiko Efekti
at
19:39
8
comments
Labels: Valokuvatorstai
VIA http://designsciencelab.org/lab/blog/cathyfholt_2
"If there were 100 people on the planet:
30 would be under 15 years old
77 would be people of color
46 live in cities
20 live on under a dollar a day
14 malnourished
34 have no sanitation
16 have no access to safe drinking water
16 live in substandard housing
14 have no access to health care services
51 have no electricity.Nelson Mandela said, "Poverty is not natural, it's manmade...Overcoming poverty is not a gesture of charity."
Siinäpä se, maailma kiteytettynä muutamaan riviin. Tästä on ollut puhetta ennenkin. Edellinen toteutus oli taiteellisempi, tämä iskevämpi. En jaksa etsiä linkkiä vanhaan kirjoitukseeni vanhassa blogissa. Varmaan osa muistaa.
Posted by
Halo Aiko Efekti
at
00:04
0
comments
Labels: yleistä
"Minua on taas vedätetty. Taas.Ansiokas tilitys eineistä.
Niinhän sitä taas kuvitteli että kaupasta saisi jotain hyvää valmiina. Herätti noi uudet "eitäysinmauttomat"-tuotteet mielenkiinnon. HK Potku.", tilittää koekeittiössään Fotomik.
Posted by
Halo Aiko Efekti
at
21:58
3
comments
Labels: yleistä
Lyhyestä virsi kaunis, sanotaan.
Halonen luottaa suomalaisfirmojen etiikkaan VIA MTV3
- No, minä en. Suomalaisfirmat ovat aivan yhtä ahneita kuin muutkin ketkä menevät hyödyntämään kehittyvien talouksien halpaa työvoimaa. Aivan turhaa jeesustelua Tarjalta.
Scientologijohtajat: Cruise on meidän Jeesuksemme! VIA ILTALEHTI
-Ron L. Hubbardin perustaman uskonnon mukaan ihminen polveutuu avaruusolioista. Näköjään siis sielläkään ei ole älyllistä elämää, kuten ei maassakaan. Se on kyllä uskottavaa - ellei peräti todennäköistä ettei Cruise ole tältä planeetalta.
Googlen hakutulos Suomessa: Microsoft: The source of all evil VIA TalousSanomat Digitoday
- Ei ole enää. Ovat kerenneet vaihtaa ;D
Mohairvuohi tuottaa huippuvillaa VIA KALEVA
-Missä viipyvät väriäpäästävät indigolampaat?
Elisakin alkaa periä aloitusmaksua kuten myös Sonera VIA TALOUSSANOMAT
-Onneksi en ole kummankaan noiden asiakas. Tarjosivat muuten tällä viikolla Soneralta peräti 500 euroa puheaikaa. En joutanut jäädä kuuntelemaan myyntispiikkiä loppuun asti, mutta arvelen että se oli jaettu niin pieniin kuukausisummiin että siitä olisi jäänyt jotain perikunnallekin. Niin pitkäksi aikaa varmaan olisivat mielestään halunneet sitoa minut johonkin kalliiseen pakettiin. No way!
Ja lopuksi joku rillipäinen eukko.
Posted by
Halo Aiko Efekti
at
19:49
2
comments
Labels: uutiskatsaus
Murolaiset hillomiehen kimpussa.VIA Hesari
http://hillobbs.livejournal.com/
Murolaiset hillomiehen kimpussa VIA Suomi24
Hillo VIA MuroBBS
http://hilloa.blog.com/
"Rahaa tulee jo käytännöllisesti katsoen seuraavana aamuna, ja samana päivänä rahat ovat käytettävissäsi.Jää silti hämäräksi, kuinka rikastuminen tapahtuu. Paluupostissa saisi sata euroa ja paketin, joka muuttaa elämäsi.
Tieto sivustosta tulee palstalle vuoden ensimmäisenä arkipäivänä. Murolaiset alkavat selvittää vedätyssivuston tekijöitä 5. tammikuuta kello 13.28."
Jo kymmenessä minuutissa alkaa selvitä erinäisiä asioita... =D
Posted by
Halo Aiko Efekti
at
21:14
0
comments
Labels: uutiskatsaus

Olen kuvannut näihin blogeihini kuvat nykyisin kutakuinkin fifty-sixty suhteessa kahdella kameralla. Nyt sattui harmittava takaisku...
Kissamaun vanha Olympus C-725 UltraZoom, joka periytyi minulle taisi nimittäin sanoutua irti yhteistoiminnasta. Se ei suostu lähtemään päälle eli siihen ei tule "virrat päälle". Tollaiset hipaisukytkimet ei ole oikein hyvä ratkaisu, siitä moitimme suunnittelua. Täytyy vielä tutkailla - mutta nyt vakavasti vaikuttaisi siltä että se kamera on lopullisesti pois pelistä :C Harminpaikka, etten paremmin sano...
Tämä on otettu vanhalla urhoollisella sotaratsullani eli Olympus C-310 Zoomilla. Sanoisin että edullisesta hankintahinnastaan, pienestä koostaan ja huomattavasta iästään huolimatta tämä kelpo rakkine on pelannut loistavasti vaikka sitä "piireissä" sanottaisiin näksäksi, kännikameraksi tai suttupokkariksi. Rumaa kielenkäyttöä vanhasta ystävästä!
Täytynee alkaa mietiskellä jatkosuunnitelmia digitaalisen kuvauksen osalta. Varmaan tehtävä laitehankinta, ei kuitenkaan järkkä. Nyt ei ole fyrkkaa kun sitä on säästettävä talon vesijärjestelmän modernisointiin.
Posted by
Halo Aiko Efekti
at
19:28
8
comments
Labels: yleistä
- "Japanilainen Toyota suunnittelee huippuhalvan automallin tuomista markkinoille, kertoo Financial Times -talouslehti." KSML
- "Toyota, the world’s second largest carmaker by sales, is working on a radically different approach to car design, development and manufacturing in an attempt to come up with an ultra-low-cost car, according to its president. “The focus is on low-cost technology,” said Katsuaki Watanabe, in an interview with the Financial Times. “Everything from design to production methods will be radically changed and we are thinking of a really ultra-low-cost way of designing, using ultra-low-cost materials, even developing new materials if necessary.”" Financial Times
Posted by
Halo Aiko Efekti
at
18:47
0
comments
Labels: uutiskatsaus
"Mannerjään alle päätyvä vesi on voiteluainetta. Se vauhdittaa jäätiköiden luisumista mereen. Meren pinta voi nousta useita metrejä alle sadassa vuodessa.
Kaksi uutista muutti kesällä 2005 ilmaston lämpenemiseen liittyviä ennusteita.
Ensin Tomskin yliopiston tutkija Sergei Kirpotin ilmoitti, että koko Länsi-Siperian ikirouta-alue oli äkkiä alkanut sulaa. Alue tuottaa uusien mittausten mukaan nyt suurin piirtein saman verran kasvihuonekaasuja kuin Yhdysvallat. Ikirouta-alueen sulaminen nopeutuu jatkossa, koska vesipinnat heijastavat auringonvaloa huonommin kuin lumi tai jää.
Toinen iso muutos tapahtui Grönlannin ja Länsi-Antarktiksen jäätiköillä. Tutkijat olivat ajatelleet, että mannerjäätiköt sulaisivat hyvin hitaasti, vaikka ilmasto lämpenisi. Mallien mukaan lämmöltä näet kestäisi 10 000 vuotta päästä eristeenä toimivan jäätikön läpi sen pohjalle.
Kesällä 2005 selvisi, että tutkijat olivat jättäneet jotain huomiotta. Monien jäätiköiden pinta suli tuolloin ennätyksellisellä vauhdilla. Sula vesi katosi - paikoin isoina jokina - suoraan mannerjäätiköiden sisään halkeamia pitkin. Lämmöltä ei siis mennyt kymmentätuhatta vuotta vaan ainoastaan kaksikymmentä sekuntia kaksi kilometriä paksun jäätikön pohjalle pääsemiseen."
EDIT 10.2.2008 Uusimpien tietojen mukaan pohjoinen napajää voi olla sulanut 10 vuoden kuluttua.
Posted by
Halo Aiko Efekti
at
22:10
7
comments
Labels: Doomsday, uutiskatsaus
Kaikkea jännää ja mukavaa täällä netissä tapahtuu. Ei vaan millään valitettavasti kerkeä seurata kaikkia kivoja jälkiä mitä täällä on.
Tänään kävin Mediksen uudessa Muutos-blogissa, joka on perustettu 11.1. 2007 ja sen tarkoituksena on olla muutoslaboratorio Medikselle ja samalla myös työelämän pohdiskelupaikka. Teemoja: Mitä omalta työltään voi vaatia? Mitä täytyy osata kun siirtyy yrittäjäksi? Kuinka hyvin työssä voi viihtyä? Miten omaa työtä voi myydä? Minkälaisia mediatuotteita ja -palveluita tarvitaan tulevaisuudessa?
Tilasin siis blogin ja laitoin kommenttia. Nyt kun kävin tsekkaamassa onko Medis huomannut mun jutut, havaitsin että siellä oli sellainenkin kommentoija kuin markopulkkinen, joka kommenttinsa loppukaneetissa sanoi:
"Hyvä että olet antanut itsellesi aikaa pohtia asiaa, muutoin voi kertarysäyksessä käydä käy kuin kappaleessa Hirtetyn miehen kapina: http://www.myspace.com/seppoalvariKuuntelin kyseisen piisin. Bändin nimihän on Seppo Alvari & Mamboo Kings. Letkeää meininkiä. Näkyvät tulevan Jyväskylän Red Neckiin keikalle 30.3.2007 klo 22.00
Eli kun en osaa vastata kysymykseesi tein siitä kokonaisen biisin ;=)"
Posted by
Halo Aiko Efekti
at
21:00
1 comments
Labels: yleistä

On tässä ainakin valaistus kohdallaan ison lampun puolesta...
Se tässä myöhään saapuneessa talvessa on hyvä - ettei se voi kestääkään yhtä kauan kuin tavallisesti. Eikös nyt ruveta olemaan jo voiton puolella kun päiväkin pitenee.
Posted by
Halo Aiko Efekti
at
18:12
0
comments
Labels: yleistä
Kissamaukin sai siltä yhdeltä pojalta nettiä lainaksi ja on tehnyt pitkästä aikaa postauksen josta ilmenee myös neidon uusi luukki.
Posted by
Halo Aiko Efekti
at
17:57
0
comments
Labels: yleistä
Kun näin ensimmäiset näistä Lego City -valokuvista (Virus) aikoinaan Kameralaukussa en aivan heti päässyt mukaan samalle aaltopituudelle, mutta ei mennyt kauankaan kun nasevien kuvatekstien ansiosta heittäydyin seuraamaan intensiivisesti Lego Cityn tapahtumarikasta arkea. Sauvamies on melkoisen mysteerinen hahmo. Myös MC Hadeksen kalseat hemmot kuuluvat mielenkiintoisiin seurattaviin. Hyvä kun nämä on nyt kerätty yhteen paikkaan.
"Avaruusporukan aiheuttaman sekavan tilanteen aikana Sauvakävelijä ja pankkineiti katsoivat parhaaksi poistua takavasemmalle vähin äänin kenenkään huomaamatta. He miettivät elämäänsä ja tekojaan ja päättivät antaa elämänsä Korkeamman johdatukseen. Nykyään Sauvakävelijä saarnaa ja esittää hengellistä iskelmämusiikkia päivittäin puistossa pankkineidin säestäessä harmoonilla palkeiden syöstessä Jumalan väkevää tulta ilmoille. Hallelujaa, he ovat löytäneet valon!!"
Posted by
Halo Aiko Efekti
at
11:35
0
comments
Labels: yleistä
Uraani halkeaa ja tuottaa lamppuun valkeaa - ja siinä sivussa muutakin sotkua ja riesaa...
Ei uraanikaivosta Kuusamoon -sivuilla on tietoa uraanikaivostoiminna vaikutuksista. Uraaninlouhinta on yksi vahingollisimmista ja saastuttavimmista kaivostoiminnan muodoista maailmassa!
Uraaniton.org Itä-Uudenmaan uraanikaivoksia vastustavan kansanliikkeen laaja sivusto.
Uraanikaivostoiminnan vaikutukset Tsekin tasavallassa (Powerpoint-esitys), kuvat (c) Václav Vasku/Greenpeace/WISE
Václav Vasku otti nämä valokuvat kesä- ja heinäkuussa 2006, osana Jan Beránekin kehittämää yhteisprojektia Greenpeace CEE:n and WISE Czech Republic:in välillä. Kuvat kattavat neljä paikkaa, joissa uraanikaivostoimintaa harrastettiin Tsekin tasavallassa: Dolní Rozínka, Mydlovary, Stráz pod Ralskem ja Príbram. Václav Vasku on ammattimainen freelance-valokuvaaja."Niin kauan kuin uraanimalmi on syvällä maaperässä, suurin osa radonista ehtii hajota ennen kuin se saavuttaa maanpinnan kalliohalkeamien kautta.
Silloin, kun malmia kaivetaan ja jauhetaan, tilanne on täysin päinvastainen. Periaatteessa kaikki radon vapautuu suoraan ilmaan ja tuulen mukana sitä kulkeutuu kymmenien kilometrien päähän.
Laajat uraanikaivosten ympärillä sijaitsevat malmi- ja kivikasat muodostavat massiivisen radioaktiivisen radonin lähteen. Tsekin tasavallan uraaniteollisuuden jäljiltä on yli neljäkymmentä laajaa uraanikivikasaa, joiden kokonaisvolyymi on 43 miljoonaa kuutiometriä.
Uraanimalmi sisältää yleensä vain 0,1 % uraania. Siksi malmia pitää käsitellä uraanioksidin U3O8 erottamiseksi – saadaan ns. yellow cake, joka on lopullinen ja myytävä tuote. Malmi jauhetaan hienoksi hiekaksi ja sitä liuotetaan vahvoilla kemikaaleilla, tyypillisimmin rikkihapolla. Muodostuvista radioaktiivista ja myrkyllisistä jätteistä syntyy jälleen uusi terveysriski.
Uraanikaivostoiminta jättää jälkeensä myös muun tyyppistä radioaktiivista jätettä. Saastuneita kaivostöissä käytettyjä koneita ja työkaluja. Uraanipölyn peittäminä ne pysyvät ikuisina säteilyn lähteinä. Uraani-238:n puoliintumisaika on 4,5 miljardia vuotta.
Uraanikaivostoiminnan koskettamien paikkojen kunnostus Tsekin tasavallassa on yhä pitkäaikainen ja erittäin kallis urakka. Valtio sopi vuoteen 2050 ulottuvista kunnostussuunitelmista, joiden budjetti ylittää 1,85 miljardia euroa. Myytti halvasta ja puhtaasta ydinvoimasta yksinkertaisesti katoaa."Kauppa- ja teollisuusministeriö on 19.1.2007 antamallaan päätöksellä DNro 2/655/2006 (kaivNro 8123/1-10) myöntänyt Namura Finland Oy:lle valtausoikeudet Oulun läänin Kuusamon kunnan alueelle. Myönnetty valtausaika on yksi vuosi ja valtausoikeudet koskevat 10 valtausaluetta, joiden kokonaispinta-ala on noin 8,6 km2. Yhtiö otaksuu valtausalueilta löytyvän kuparia ja uraania.
Uraaninlouhinnan riskit - tapaus Areva
Greenpeacen uraaninlouhintaa sekä ranskalaisen uraanikaivos- ja ydinvoimajätin Areva/Cogeman toimintaa ja yhteiskuntavastuuta eri puolilla maailmaa tarkasteleva raportti. Raportti sisältää runsaasti esimerkkejä ympäristölle ja ihmisten terveydelle aiheutuneista vahingoista sekä viranomaismääräysten rikkomisesta Arevan kaivoksilla viidessä eri maassa: Ranskassa, Kanadassa, Yhdysvalloissa, Nigerillä ja Gabonissa. Selvitys pohjautuu 50 viranomais-, tieteelliseen ja kansalaisjärjestölähteeseen. Raportti käsittelee myös kaivosten mahdollisia vaikutuksia Suomessa. Lataa Pdf:nä
HS.fi Kotimaa 14.12.2006
MOT - Ranska 1-0 Su, 21.1.2007 - 15:47 Blogimerkintä YLE -MOT -blogissa
"Ei minun takapihallani! Leipokoon yellowcake-kakkaransa muualla kuin Suomessa. Jo vain en halua tuollaista helvettiä päästää irti. Olkoot se uraani siellä maaperässä vain kun on kerran tähänkin asti ollut. Ja iänikuisen vanha kaivoslakikin on ilmiselvässä ristiriidassa perustuslain kanssa! Että kuka tahansa voi suorittaa kaivosvaltauksen vaikka meidän pihassa - on tämä nyt aivan älytöntä touhua ettei tuollaista saa lainlaatija korjattua. Tuommoisia lakeja saakin rikkoa ja vastustaa, sehän ei ole yleisen oikeustajun mukainen ollenkaan.", toteaa Kukkahattutäti ykskantaan.
Posted by
Halo Aiko Efekti
at
07:45
2
comments
Labels: Doomsday, uutiskatsaus, yleistä
"Saisit maksutta itsestäsi kuvia ja jos yhteistyö on hedelmällistä on mahdollisuus saada ajan mittaan myös kokonainen mallikansio maksutta. (mikäli siis mallin hommat kiinnostaa) Huom! Myös rumat ihmiset otetaan ilomielin vastaan. Kyse ei siis ole mistään varsinaisesta "malli-kuvauksesta", mutta kameran edessä viihtymistä vaaditaan.Laitetaanpa ilmoitus tännekin huomioarvon kasvattamiseksi. Siis nyt ei etsitä pelkästään hemaisevia vähäpukeisia pimatsuja vaan rouheampikin ulkomuoto on tervetullut. Hesalaisille tai siellä joskus pyöriville oiva mahdollisuus ikuistuttaa itsensä valokuvaajalla! Tarjous on voimassa rajoitetun ajan, toimi heti eikä 15. päivä. Laita meiliä: vettis (ätmerkki) kolumbus.fi
Kuvauksia etupäässä studiossa, myöhemmin myös miljöössä. Studio sijaitsee Helsingin keskustassa."
Posted by
Halo Aiko Efekti
at
22:37
0
comments
Labels: yleistä

Meinasin julkaista tämän Photoblogissa, mut siellä oli joku yhteyshärö. Laitetaan sitten tämäkin tänne. Myös tältä päivältä.
Itseasiassa se on nyt molemmissa toisen blogin melkoisesta herjailusta huolimatta.
Posted by
Halo Aiko Efekti
at
13:29
1 comments
Labels: yleistä



Tossa meiden vieressä on kesällä alkanut puusavotta saanut taas jatkoa ja siinä riehuu pari motoa ja tukkirekka. Aivan naapurini K:n talon vierestä kaadetaan puita oikein isosti. No, ei siinä mitään se olikin ihan ylikasvanut sankka täysikasvuinen metsä, jonka voikin korjata minun puolesta. Avartuu vähän näkymätkin.
Suurempi muutos tosin seuraa siitä että tuohon tulee Jyväskylän kaupungin pientalolähiö kohtapuoliin. Sinne on ymmärtääkseni tulossa myös jotain pienkerrostaloja tms. "matalaa tiivistuotantoa". Se on käsittääkseni Sääksvuori 2 (tai 3) (pdf)-niminen kaavoitusalue. Tämänhetkinen (2007-2009) tilanne Jyväskylän kaavoituksessa on esitelty täällä.
Eli kohta olemme vieläkin lähempänä Jyväskylän kuin Muuramen palveluja. K:n talon vierestähän alkaa kaupunki. Kuvat ilmaisevat (niille jotka ovat kauemmin katselleet kuviani ja niille jotka ovat käyneet täällä) miten lähellä tuleva kaupunginosa on.
Vuosien 2007-2009 ohjelmassa ovat jo Sääksjärven ja Sääksvuoren aiemmat kohteet:
17. Sääksvuori I
Sääksvuoren Muuramentien puoleisella osalla jatketaan Sääksjärven puolelta alkanut-ta pientalokaavoitusta; alueet yhdistävä katu rakennetaan tämän rakentamisen yhtey-dessä. Alueelle tulee noin 100 omakotitalotonttia.
Tavoiteaikataulu: loppuvuosi 2007.
Yhteyshenkilö kaupunkisuunnitteluosastolla Reijo Teivaistenaho
18. Sääksvuori II
Sääksvuori II on Sääksvuoren Muuramentien puoleisen osan toinen vaihe. Alueelle tulee noin 100 omakotitaloa.
Tavoiteaikataulu: loppuvuosi 2008.
Yhteyshenkilö kaupunkisuunnitteluosastolla Reijo Teivaistenaho
************
Alue
Keljo
Nimi ja/tai tunnus
nimi:28 / Sääksvuori , tunnus:28:010
Sijainti ja/tai osoite
Alue sijaitsee vanhan Muuramentien, Muuramen kunnan rajan ja Sääksvuorenrannan väliin jäävällä viheralueella.
Päivitetty
10.1.2007
Suunnittelija(t)/ Yhteyshenkilö(t)
Sähköpostiosoite muotoutuu periaatteella etunimi.sukunimi@jkl.fi (ei ääkkösiä)
Reijo Teivaistenaho
Suunnitteluavustaja
Jaana Nyman
Suunnittelualueen nykytila
Suunnittelualue on pääosin metsämaata. Aluetta halkoo voimalinja. Alueen länsiosasssa on vanha museotie ja Sääksvuori teleliikenne mastoineen. Suunnittelualue on kaavoitettu teollisuus- ja työpaikka-alueeksi.
Tavoitteet
Asemakaavan tavoitteena on mahdollistaa omakotitalojen ja mahdollisesti myös muiden pientalojen ja niihin liittyvän kunnallistekniikan rakentaminen Sääksvuoren alueelle.
Kaavan sisältö : Asemakaavalla mutetaan nykyinen teollisuus- ja työpaikka-alueeksi kaavoitettu alue asuinalueeksi. Asemakaavatyö noudattelee Muuramen-Sääksvuoren osayleiskaavan linjauksia pääpiirteittäin.
Uusin vaihe
(ks. myös linkit käsittelyasiakirjaan)
Hyväksyvä taho
Kaupunginvaltuusto
Posted by
Halo Aiko Efekti
at
12:41
0
comments
Labels: jkl, Sääksvuori, uutiskatsaus, yleistä

Just olen heränny.
Paljon pitäis keretä tänään tehdä. Saapa nähdä mitä jää tekemättä? Keli on ainakin hieno, kuvatakin pitäis ehtiä.
Tämä siis tältä aamulta meitin ikkunasta.
Posted by
Halo Aiko Efekti
at
10:57
3
comments
Labels: yleistä

Kiitokset synttärionnituksista kaikille!
Vanhempanikin kävivät eilen kahvittelemassa täällä ja toivat kakunkin, siinä syy etten kerennyt päivitttää oikeasti. Laitetaan nyt kuitenkin tämä kuvajainen jossa myös minä esiinnyn.
Rauhalliset bileet ja kissa on pöydällä. Tämä on Surround.
Posted by
Halo Aiko Efekti
at
23:33
8
comments
Labels: yleistä
Poimin oheisen Realistiselta Optimistilta.
Ohjeet:
Posted by
Halo Aiko Efekti
at
22:01
5
comments
Labels: yleistä
Miksi meitä patistetaan tehokkuusajatteluun ja nähdään elämä suoritteena?
Miksi rahaa ja valtaa tavoitellaan niin epätoivoisesti?
Miksi ahneutta ja pyrkyryyttä ihaillaan?
Miksi pitäisi olla kauhean hyvä kaikessa ja kampittaa matkalla muita?
Miksi pitäisi verkostoitua vain sellaisten ihmisten kanssa joista on sinulle uralla hyötyä?
Miksi elämän pitäisi olla kamppailulaji?
Miksi odotukset ovat kohtuuttomia?
Jo muinaiset kiinalaiset tiesivät että elämässä on tärkeää vain puutarhanhoito, eikä sekään ole niin kovin tärkeää. Antaa kaikkien kukkien kukkia ja me ollaan sankareita kaikki kun oikein silmin katsotaan... Miksi toinen olisi parempi kuin toinen?
-Kuva näkyy suurempana klikkaamalla-
Valokuvatorstain 31. haaste oli tällä kestaa MIKSI?
Posted by
Halo Aiko Efekti
at
20:01
7
comments
Labels: Valokuvatorstai
"Suurin osa keskisuomalaisista voi hyvin, vaikka väestö kokeekin oman hyvinvointinsa kokonaisuudessaan huonommaksi nyt kuin viisi vuotta sitten ja uskoo hyvinvointinsa edelleen heikentyvän.Tuollainen ilmapiiri täällä kieltämättä on, melko surkea on kulmakunta. Minä kuulun pessimistisimpien kovaan ytimeen ;D Tyytyväisin olen vapaa-ajalla perhe- ja ystäväpiirissä.
Tyytyväisyyttä keskisuomalaisille aiheuttavat perhe- ja ystävyyssuhteet, terveys sekä asuinalueen viihtyisyys. Tyytymättömiä ihmiset ovat etenkin työpaikan vaihtomahdollisuuksiin, poliittiseen päätöksentekoon ja omiin vaikutusmahdollisuuksiinsa. Keskisuomalaiset myös luottavat yhteiskuntaan muita heikommin. Tutkimuksen mukaan vain 41 prosenttia uskoo, että oikeudenmukaisuus toteutuu."
Posted by
Halo Aiko Efekti
at
19:20
0
comments
Labels: Doomsday, uutiskatsaus, yleistä
Keskarin vaalisivut ja vaalikone avattiin tänään osoitteessa http://ksml.fi/vaalit/
EDUSKUNTAVAALIT
| Ehdokas | Puolue | Mielipiteiden yhteneväisyys | |
| 1. | Asko Juuti | Suomen Sosialidemokraattinen Puolue | 87% |
| 2. | Matti Kangas | Vasemmistoliitto | 84% |
| 3. | Asmo Maanselkä | Suomen Kristillisdemokraatit (KD) | 83% |
| 4. | Kalevi Olin | 82% | |
| 5. | Ilkka Pernu | Vasemmistoliitto | 81% |
Posted by
Halo Aiko Efekti
at
19:37
3
comments
Labels: uutiskatsaus, yleistä

Käsityöläiskodit Cygnaeuksenkadulle taloustieteiden alta via Keskisuomalainen by Tero Karjalainen on Jan 16, 2007
Posted by
Halo Aiko Efekti
at
19:28
3
comments
Labels: siirto, uutiskatsaus, yleistä

Mainitsin pimeän aineen 3D kuvauksesta jo 9.1.
Tässä uudemmassa Boston Globen -jutussa on asiaa käsitelty minusta "kansantajuisemmin". En silti väitä ymmärtäväni pimeästä aineesta ja sen kuvaamisesta juurikaan mitään, mutta katselen sujuvasti kuvia. On jotenkin "vaikea" hahmottaa ainetta jonka ominaisuudet ovat sellaiset että jos törmäisit pimeästä aineesta tehtyyn seinään et huomaisi mitään. Sillä ei ole vuorovaikutusta valon tai normaalin materian kanssa. Se ei hohda eikä heijasta valoa, se on näkymätöntä. Universumissa ei ole siis tarpeeksi tavallista "ainetta" selittämään miksi tähdet, galaksit ja galaksiklusterit eivät vaan alkuräjähdyksen voimasta jatkuvasti loittone. Että kaikki pysyy kasassa tarvitaan enemmän painovoimaa. Tämän gravitaatioliiman täytyy olla sellaista mikä ei ole näkyvissä. Sitä kutsutaan pimeäksi aineeksi.
"There isn't enough ordinary, or "bright," matter in the universe to explain why stars, galaxies, and galaxy clusters don't fling themselves apart in every direction from the force of the big bang. To hold everything together, you need more gravity. The source of this gravitational glue must be additional matter beyond what can be seen. This is what scientists call dark matter."Nämä kuvat ovat vähän kuin 1600-luvun mantereiden karttoja. Aluksi ne olivat vääristyneitä, mutta kehittyivät myöhemmin tarkemmiksi ja käsittivät suurempia alueita. Ajan kanssa näistä pimeän aineen mallinnoksistakin tulee tarkempia.
"It's a little bit like the 16th-century maps of the early explorers, the first maps of the continents of the earth," said Bertschinger. "There were some early distortions that improved as more voyages were made, and in a similar manner, this map will improve as more observations are made and we examine a larger area of the sky." VIA Boston Globe
Posted by
Halo Aiko Efekti
at
22:31
1 comments
Labels: uutiskatsaus

Heh, lumessa rämpiessäni tämän katulampun alla treffasin tänään kotimatkalla olleen nykyisen kohtuubloggaaja Neulekirpun. Olin just ottanut tämän kuvan kun Kirppu sanoi: "Moi!" Juteltiin pikaisesti mukavia, ihmeteltiin maailmanmenoa ja sovittiin että lähdetään piakkoin taas yhdessä kahville.
Posted by
Halo Aiko Efekti
at
20:01
5
comments
Labels: yleistä

Kutakuinkin sama paikka, sama vuorokaudenaika (klo 16+), ajallista eroa pari päivää. Lumi tuli siis tännekin.
En välttämättä voi sanoa erityisesti kaivanneeni sitä. Aamulla näin kaksi peltikolaria ja jouduin ajamaan niin paksussa lumessa että Polon maavara ei riittänyt - vaan sen "vatsa" laahasi lunta.
Huomenna on luvattu lauhtuvaa eli tiet menevät vielä liukkaammiksi. Ajelkaa varovasti! Runelle oli jo sattunut haaveri autolla. Onneksi ihmiset eivät loukkaantuneet.
Posted by
Halo Aiko Efekti
at
18:31
0
comments
Labels: yleistä

AP: An astronomer believes Viking Landers would have zapped, and missed seeing, Mars microbes
"We’ve already introduced ourselves to our Martian neighbors in a harsher way than we intended.
“If the hypothesis is true, it would mean that we killed the Martian microbes during our first extraterrestrial contact, by drowning—due to ignorance,” said Schulze-Makuch." VIA http://wsunews.wsu.edu/detail.asp?StoryID=6225
Kuva on todella mainio, valitettavasti missään ei sanota sen tekijää...
Posted by
Halo Aiko Efekti
at
23:13
0
comments
Voit pelata uutta Meerkat Manor - Return from Lazuli Lair -peliä ilmaiseksi Animat Planetin sivujen kautta. Siellä voi myös puuhastella muuta Meerkat Manor aiheista.
Meerkat Manorhan on suomeksi Me Mangustit, tv-sarja, joka kertoo matriarkka Flowerin johtamasta dynastiasta.
Posted by
Halo Aiko Efekti
at
22:42
2
comments
Labels: uutiskatsaus
Posted by
Halo Aiko Efekti
at
18:31
0
comments
Labels: kissat, VeijoSalmi
"Friday the 13th of April 2029 could be a very unlucky day for planet Earth. At 4:36 am Greenwich Mean Time, a 25-million-ton, 820-ft.-wide asteroid called 99942 Apophis will slice across the orbit of the moon and barrel toward Earth at more than 28,000 mph. The huge pockmarked rock, two-thirds the size of Devils Tower in Wyoming, will pack the energy of 65,000 Hiroshima bombs -- enough to wipe out a small country or kick up an 800-ft. tsunami." VIA http://men.msn.com/articlepm.aspx?cp-documentid=1628365>1=8991Perjantai 13.04.2029 saattaapi olla epäonnenpäivä maapallolle. Klo 4:36 aamuyöllä (GMT) 25-miljoonatonninen asteroidi nimeltä 99942 Apophis ohittaa maapallon - tai sitten ei... Ei kannata evakuoida vielä, mutta jos asia alkaa huolestuttamaan niin esim. täällä on uutisseurantaa ja riskianalyysia tästä ja muista tuhoojaehdokkaista.
VIA http://www.popularmechanics.com/science/air_space/4201569.html
Posted by
Halo Aiko Efekti
at
15:55
0
comments
Labels: Doomsday
Gonzo: the early years VIA The First Post
Hunter S Thompson, a camera and a posse of Hell's Angels - it sounds like a recipe for disaster. This is, after all, the man who famously said: "I hate to advocate drugs, violence or insanity to anyone, but they've always worked for me."Gonzo (Ammobooks), kuvakirja.
"Sana gonzo tulee espanjan sanasta gonzagas, hölmöillä. Gonzo ei kuitenkaan ole pelkkää hölmöilyä vaan parhaimmillaan terävää satiiria ja yhteiskuntakritiikkiä. Gonzotoimittaja kuvaa maailmaa äärimmäisen subjektiivisesti ja persoonallisesti, olennaisen sijaan hän keskittyy epäolennaiseen. Esa Saarisen sanoin: Gonzo on tutkimusretkeilyä todellisuuden pyörteisimmissä aalloissa, ilman pelastusrengasta." Lähde: http://www.ylioppilaslehti.fi/1998/980918/980918gonzo.html
Posted by
Halo Aiko Efekti
at
14:32
2
comments
Labels: uutiskatsaus, yleistä
Kun olet soittanut legendaarisissa huippubändeissä ja alkuperäisessä Woodstockissa, kun olet myynyt miljoonia levyjä, kun olet seukannut Joni Mitchelin kaa, kun olet kampanjoinut ihmisoikeuskysymyksiä alkamatta bonoilemaan, kun saat kammettua itsesi Rock And Roll Hall Of Fameen - sitten se iskee! "Hitsi, tämä ei tyydytä minua - taidan lähteä digitaaliseen kuvabisnekseen", sanot kuten Graham Nash.
Hän perusti entisen Crosby, Stills & Nashin roudarin kanssa printtejä valmistava firman huolimattoman tuottajan ensin hukattua osan hänen vuosien varrella itse ottamistaan kuvista. Hän joutui palauttamaan pinnakkaisista historiallisia kuvia uransa varrelta. Nash kumppaneineen investoi 126000 taalaa IRIS-printteriin 90-luvulla - nyt masiina on Smithsonianissa (aka National Museum of American History).
Hän kattoi kustannukset myymällä mm. painettuja Ansel Adamseja, Henri Cartier-Bressoneja ja Diane Arbuseja. Tavoitteena oli isoresoluutioiset korkealuokkaiset printit. Maine on kiirinyt ja omien kuviensa lisäksi hän valmistaa monen kuuluisan valokuvaajan näyttelyvedokset. Kirjakin, "Nash Editions: Photography and the Art of Digital Printing." on tullut ulos.
Posted by
Halo Aiko Efekti
at
22:16
0
comments
Labels: uutiskatsaus, yleistä
Tekes keräsi heikkoja 'signaaleja' [ennak]
http://www.tekes.fi/ajankohtaista/uutisia/uutis_tiedot.asp?id=5569
Meilkeinpä voisimme näillä eväillä varmistaa että kunkin passi on voimassa ja sopia että viimeinen sammuttaa valot. Nämä heikot signaalit eivät vaikuta siltä että täällä juurikaan olisi sitä paljon puhuttua "alyllistä elämää".
"Heikkoja signaaleja koonneen hankkeen mukaan suomalaisten näkemys tulevaisuudesta on hyvin yksituumainen. Rinnalle tarvittaisiin myös uskallusta ajatella erilailla. -clip-
Tekes käyttää tuloksia heikoista signaaleista oman strategian sisältölinjaustyön yhtenä tietolähteenä. Nämä tulokset kytketään muuhun muutostekijäaineistoon, jonka pohjalta työstetään skenaarioita alkavaan strategian linjaustyöhön. Tuloksia täydentää vastaava kansainvälisen benchmark-työskentely. Sen tavoitteena on rikastuttaa suomalaisten käsitystä mahdollisuuksista ja uhkista ulkomaisten asiantuntijoiden näkemyksillä.", Pirjo Kyläkoski Tekesin ennakointipäällikkö.
Signaalit 2006 -tulokset
"Yksityiskohdat kannattaa muistaa"
"Mistäs minä tiedän"
"Lennetäänhän sitä nytkin"
"Toiminta ja elämä on ihmisten haluamaa ja tekemää"
"Klustereiden rajapinnoissa suhinaa"
"Sirkus vaihtuu, pellet jatkaa"
"Kopionti on yllättävän tehokas keino"
"Suomi saattaa olla erinomainen erämatkailukohde"
"Ideasta ikoniksi"
"Läheltä katsottuna muurahainen on taideteos"
"Toivottavasti kassissa on hyvät eväät"
"Simplified in Finland" jne.
Posted by
Halo Aiko Efekti
at
20:33
1 comments
Labels: Doomsday, uutiskatsaus
Kaupunkilaisten kaksi kirkkoa
Näyttely Keski-Suomen museossa
27.10.2006-28.1.2007
"Keski-Suomen museo Kaupunkilaisten kaksi kirkkoa -näyttely kertoo Cygnaeuksen puiston kohdalla sijainneen puisen ristikirkon sekä kirkkopuistoon rakennetun nykyisen kaupunginkirkon tarinan. Näyttelyn kuva- ja tekstitauluja elävöittävät molemmista kirkoista talteen saadut esineet.""Sattuneesta syystä" -heh- tulin siihen tulokseen että voisin käväistä perjantaisin (ilmainen sisäänpääsy) katsomassa Keski-Suomen Museon vaihtuvat näyttelyt ;D
Posted by
Halo Aiko Efekti
at
19:08
0
comments
Labels: yleistä
Korkearaadin matkaanlaittama kääpiö oli muuten tänään päässyt Muuramen korkeudelle taivalluksellaan ja sen tuloksena vastaanotin oman keräilyharvinaisuuteni eli Holgarocksin almanakan vuodelle 2007 ja passitin kääpiön eväineen takaisin syvän etelän suistomaille kun täällä on pakkanenkin kiristymässä.
Kyseistä vuotta kerkesi tässä jo muutama päivä mennä - mutta runsaasti on vielä jäljelläkin. Mutta minullapa onkin kalenteria varten parempi suunnitelma kuin vaan pistää se esille tuohon keittiön seinälle - kun siihen tulee aina kuitenkin tehtyä jotain sotkuja ja merkintöjä (tyyliin hammaslääkäri klo 10.30).
Koska kyseessähän on limited edition aion pitää sen paremmassa säilössä. Kiitokset vielä hienosta lisästä kokoelmaani."Muista että jokainen HolgaRocksdotcom kalenteri on tulevaisuuden keräilykappale ja kurssi tulee liikkumaan suurinpiirtein siten että kolmella Pirellin kalenterilla voit vaihtaa itsellesi yhden HolgaRocksdotcom kalenterin."
Posted by
Halo Aiko Efekti
at
22:31
2
comments
Labels: yleistä
Valokuvatorstain 30. haaste on avara. Joulutauon jälkeen on palattu arkiseen rytmiin.
Minusta tämä lastentarhan piha näytti avaralta -onneksi- vaikka onkin rannan Nokialandian puristuksessa.
Itseäni viehätti vielä lämpimän valon ja kylmän sinisen vastakohta.
Kuvan saa isommaksi klikkaamalla.
Posted by
Halo Aiko Efekti
at
18:27
6
comments
Labels: Valokuvatorstai

Jyväskylän kaupunki se taas tänään kunnostautui ripustamalla 4 tunnin lisäkilven vakioparkkipaikalleni Minna Canthin kadun alapäässä. Kolme alimmaista kilpeä ovat siis tulleet uusina.
Sinnekään ei sitten passaa autoa jättää enää työpäivän ajaksi...
Koko keskustan alue (pdf) on jo ennestään maksullisen pysäköinnin piirissä, siis Jyväskylän keskustassa on alueellinen pysäköintikielto eli pysäköinti on sallittu ainoastaan merkityillä paikoilla.
"Kuulkaas jyväskyläläiset katuasioista päättävät tahot, jos mun ei olisi työn puolesta pakko sinne teidän riesaksenne täältä Muuramesta tulla - niin varmaan en tulisi. Haistakaa p***a!", sihisee Halo silminnähden käärmeissään.Ja sitten pysäköinninvalvonta suorastaan leuhottaa sivuillaan pysäköintivirhekertymästä! Jyväskylässä määrätään virhemaksuja vuosittain noin 18 000 kpl (á 40,- euroa). Suurin osa maksukehotuksista määrätään keskustassa ja piha-alueilla.
Pysäköintijärjestelyt: liikenteenohjausinsinööri Ilpo Irva
Posted by
Halo Aiko Efekti
at
23:19
5
comments
Labels: Doomsday, uutiskatsaus, yleistä

Kerrankin olin samaa mieltä jonkun kokoomuslaisen kanssa ainakin hetkellisesti...
Iltistä lukiessani tänään silmiini osui Tosi on -palstalta Suomen Yrittäjien puheenjohtajan Eero Lehden lohkaisu (Uutispäivä Demari):
"Järjestelmässä on jotain todella pahasti pielessä, jos vain valioyksilöt työllistyvät."Juttu on kyllä varmaan jotenkin vain irroitettu asiayhteydestään, sillä Lehti ei pahemmin ole niittänyt kunniaa palkansaajan puolestapuhujana, yleensä on vain kaivattu työntekijöiden joustoja (työmiehen tappolinja).
Posted by
Halo Aiko Efekti
at
21:51
0
comments
Labels: uutiskatsaus
"I'm a freelance professional photographer, and in recent years, the internet 'economy' has devastated my sector. It's now difficult to make a viable living due to widespread copyright theft from newspapers, media groups, individuals and a glut of images freely or cheaply available on the Web. These have combined to crash the unit cost of images across the board, regardless of category or intrinsic worth. For example, the introduction of Royalty Free 'microstock', which means you can now buy an image for $1.00, is just one factor that has dragged down professional fees.", Sion Touhig VIA The RegisterFreelance ammattilaiskuvaaja Sion Touhig kirjoitti The Registeriin jutun ammattinsa tilasta nykyaikana. Ja purkaus sai myös vastakaikua lukijoilta. Tässä The Registerin toisessa jutussa on palautetta lukijoilta koskien Sion Touhigin purkausta kuvajournalismin haudalla. Tervetuloa globaaliin maailmaan! Luulitko että sinä et saa kutsua? Kun liikkuvaa kuvavirtaa saadaan reaaliajassa mistä tahansa maapallolla, ei kuvajournalismi kykene kilpailemaan. Tämä on uljas uusi maailma, ole iloinen. Tätähän Jorma Puusakin on puhunut jo pitkään. Minkäpäs teet? Tähän on tultu.
"True 'citizen journalists' are people like Iraqi news journalists working where western photographers dare not go, to document the destruction of their homeland. Despite putting themselves and their families in peril 24 hours a day, most if not all of them earn a pittance and many relinquish their copyright on images and stories which make the front pages of the worlds newspapers. Just this year alone, 32 have died.", Sion Touhig.
"Welcome to the world of globalization. Didn't you think you'd be invited? Photographers are no different than factory workers, telephone operators, or for that matter once-highly-paid software engineers." -clip-
"Nobody forced you into the business you're in ... that was your choice. If your business no longer serves you, well, you again need to reinvent yourself." -clip-
"When the Tsunami hit a few years back I knew about it and had identified and made contribution to relief agencies a day before the newspapers had the story. Magazines are even worse. With live video feed possible from anywhere in the world photojournalism just doesn't cut it anymore as a competing medium." -clip-
"It's a Brave New World. Be Happy."
Posted by
Halo Aiko Efekti
at
20:58
0
comments
Labels: Doomsday, uutiskatsaus
"Over the last 30 years, the citizens of Denmark have scored higher than any other Western country on measures of life satisfaction, and scientists think they know why.Kun ei odota paljon mitään, vuosi vuoden jälkeen voi olla tyytyväinen ettei kaikki sentään ole mätää Tanskanmaalla.
They also eat fatty foods, drink a lot; genetically, are not significantly different from their gloomier Scandinavian neighbors.
Danes continually report lower expectations for the year to come, compared with most other nations. And "year after year, they are pleasantly surprised to find that not everything is getting more rotten in the state of Denmark," the paper concludes."
Posted by
Halo Aiko Efekti
at
17:59
1 comments
Labels: uutiskatsaus
"Käsi ylös kuka ihan oikeasti pesee ja silittää suihkuverhonsa kerran kuussa? Tai edes ylipäätään pesee ja silittää suihkuverhojaan?", kysyy Erkka.
"Pysyy kyllä käsi tiukasti alhaalla...
Tämä on omiaan taas aiheuttamaan tunnontuskia ja huonoa omaatuntoa että miten huono perheenemäntä sitä onkaan ollut kaikki nämä vuodet - tuokin homma on jäänyt tekemättä ja itseasiassa oivaltamatta että noin edes pitäisi toimia. Ei hyvänenaikasentään ;D", vastaa Halo.
- Laajemman otannan aikaansaamiseksi voitte kommentoida joko minulle tai Erkalle tätä mielenkiintoista kodinaskaretta.
Posted by
Halo Aiko Efekti
at
17:37
3
comments
Labels: yleistä
First 3D map of the Universe’s dark matter scaffolding
"By analysing the COSMOS survey – the largest ever survey undertaken with Hubble – an international team of scientists has assembled a 3D-map that offers a first look at the web-like large-scale distribution of dark matter in the Universe. This historic achievement, one of the most important results in cosmology, accurately confirms standard theories of structure formation."Kosmologian tärkeimpiä virstanpylväitä, historiallinen saavutus jne. Tutkijaryhmä on tehnyt 3D-kartan joka luo ensisilmäyksen pimeän aineen sijoittumisesta Universumiimme. Aineisto kerättiin Hubblesta.
Posted by
Halo Aiko Efekti
at
17:27
0
comments
Labels: uutiskatsaus

Obeesia kysyi edellisen päreen kommenteissa: "Mistä Veijo Salmi sai nimensä?" Itseasiassa tarinaa ei ole koskaan valotettu täällä ja se on ollut vain sisäpiirin tiedossa...
Televisiossa oli takavuosina (1993-1995) Raija Orasen romaaniin perustuva sarja Puhtaat valkeat lakanat. Siinä oli vävypoikana Veijo Salmi (näyttelijä Ismo Apell). Sarjahan kertoi Raikkaan yrittäjäperheen saagan.
Tämä vävypoika Veijo Salmen roolihahmo oli Kissamaun, mieheni ja minun suuri suosikki eräistä omalaatuiseen huumorintajuumme liittyvistä syistä johtuen. Tulevan kissan nimi oli siis päätetty jo ennenkuin Veijo oli edes syntynyt. Kun sitten haimme Veken lapsuudenkodistaan Tikkakoskelta, ilmoitimme luovutustilaisuudessa että Veijo Salmi lähtee nyt uuteen kotiin. "Hei hei, Veijo!", totesi perheen tytär vilkuttaessaan kissanpennulle. He olivat kutsuneet Vekeä Riiviöksi. Vekellä on myös perhepiirissä nimet Tsyn ja Dynny Dyndym.
Tyyne Puustinen oli taas se henkilö Salkkareissa, jonka murhaa tutkittiin aivan ensimmäisen tuotantokauden alussa, Sakua (näyttelijä Jasper Pääkkönen) ainakin epäiltiin. Meillähän asuu Tyyne-Amalia Puustinen-Rutinoff, hänen osakaimansa. Tyyne on tuttavallisesti Tynksy, Lyyde tai Lyyne Pyyne (myös variaatio Lyyde Pyyde).
Tähän postaukseen liitetään iltapäivällä kuvat Veijo Salmesta ja Tyyne-Amalia Puustinen-Rutinoffista, kunhan pääsen kotiin omalle tietokoneelle.
Posted by
Halo Aiko Efekti
at
08:38
3
comments
Labels: kissat, VeijoSalmi

Jos haluatte peittää jotain sensitiivistä aineistoa kuvissanne älkääpä tehkö sitä blurrilla tai mosaikilla - vaan yhtenäisellä mustalla palkilla.
Vaikka näyttää sieltä että mitään ei enää näy - niin reippaalla ohjelmointitaitoisella photoshoppaajalla on mahdollisuus palauttaa sekin kuvan osa näkyväksi. Dheera Venkatraman on esittänyt sivuillaan (melko monimutkaiselta vaikuttavan) algoritmin jolla tuollainen onnistuisi.
VIA it.slashdot.org
Tuskinpa kukaan viitsisi meikäläisen pärstää tuolta ruveta palauttelemaan näkyviin, mutta eri asia olisi jos kyseessä olisi vaikka kuva luottokortista tai muusta sensitiivisestä dokumentista.
En kyllä oikein osaa muutenkaan nähdä sieluni silmillä sellaista tilannetta että olisi tarpeen ottaa nettiin kuva omasta luottokortistaan. Korjatkaa jos olen väärässä ja jos teette sitä useinkin.
Posted by
Halo Aiko Efekti
at
21:39
6
comments
Labels: uutiskatsaus, yleistä
"Ympäristöministeri Stefan Wallin haluaa haja-asutusalueiden vesihuoltoon liittyvät työt kotitalousvähennyksen piiriin.No hiphei, tallaista uudistusta tervehdittäisiin tässä huushollissa suurella ilolla! Meidänkin nimittäin pitäisi liittää talomme vesiosuuskunnan järjestelmään aivan lähitulevaisuudessa. Kunnalta tuli jo asiasta kirje. Jos ei liity pitäisi toimittaa satojen eurojen edestä erilaisia todistuksia kunnalle sekä puhtaan veden laadusta ja määrästä sekä likaisten vesien norminmukaisesta käsittelystä. Parempi satsata nekin eurot lopulliseen systeemiin! Jos paikat vielä menisivätkin läpi, niin äkkiäkös Brysselissä tikistettäisiin vielä direktiivi, jossa kuorman olisi oltava vaikka vain 5 % pienemmät, niin sitten edessä olisi kuitenkin liittyminen.
Wallin esittää, että kotitalousvähennys laajennettaisiin koskemaan tehdasvalmisteisten puhdistamoiden asennuskustannuksia sekä jätevesijärjestelmien hoidon ja huollon ostopalveluja."
Posted by
Halo Aiko Efekti
at
12:33
3
comments
Labels: uutiskatsaus, yleistä
Kuva: Jim Bolt, Kennesaw State University
Spaceship Earth - niminen 175 tonninen kivipatsas luhistui mystisesti vain kolme kuukautta pystyttämisensä jälkeen Amerikassa.
Suomalaissyntyisen (1940 synt.) taiteilijan, Einon, luoma kivinen monumentti romahti kiviröykkiöksi Kennesawn Yliopiston pihalla.
Kaiverrettu teksti "our fragile craft" oli selkeästi luettavissa läjässä. Einon mukaan miljoonan dollarin teos oli kunnianosoitus environmentalisti David Browerille, joka on ympäristöjärjestö Sierra Clubin perustajia. Sierra Club julkaisi Ansel Adamsin ja Nancy Newhallin teoksen "This is the American Earth" (1960).
Patsas tullaan kasaamaan uudestaan, entistä ehompana. Patsaan pinnalla oli myös 2400 pronssiosaa. Syytä luhistumiseen ei tiedetä, liimaus- tai vesivahinkoa epäillään - myöskään vandalismin mahdollisuutta ei ole suljettu pois laskuista.
“Kind of ironic,” said Mary-Elizabeth Watson, a university employee. “I had no idea it was made up of so many pieces.”VIA http://www.msnbc.msn.com/id/16469280/
Posted by
Halo Aiko Efekti
at
19:53
1 comments
Labels: Doomsday, uutiskatsaus
"Indonesian officials say they are baffled they still cannot find a trace of a missing Adam Air jet, despite picking up a signal from its emergency locator beacon.
"We're trying to find it but there's an 'X-factor' about it," said Ahmad, an official from the National Search and Rescue Agency in Makassar, the capital of South Sulawesi province and base of search and rescue operation."
Posted by
Halo Aiko Efekti
at
20:19
0
comments
Labels: Doomsday, uutiskatsaus


Raatokellari sitten lopetetaan 14.1.2007.
Tämä vuonna 1971 avattu Jyväskylän menomesta panee siis lapun luukulle lopullisesti. Tämä baari on käsittääkseni kuitenkin SE ravitsemusliike, jossa olen kautta historian eniten aikaani viettänyt. Ensimmäisen kerran pääsin alaikäisenä sisälle 1975 loppuvuodesta. Paikan legendaarinen tarjoilija Olive oli aloittanut työmaalla jo vuotta aiemmin.
Se en ollut kuitenkaan minä, joka sai paikkaan porttikiellon riehakkaiden 18-vuotispäivien tiimellyksessä - kun meni tunnustamaan portsarille saavuttaneensa täysi-ikäisyyden juuri sinä iltana, vaikka oli hillunut siellä jo useita vuosia kanta-asiakkaana ;D
Keskisyöpäläisessä oli tänään juttu tästä nostalgisia muistoja väkisinkin mieleentuovasta finaalista. Tästäkin huomaa että Jyväskylä on edelleen se oma pikku Käpykylämme, lehtikuvissakin on heti kaksi tuttua naamaa - kyseinen tarjoilijatar Olive ja paikan entinen dj Oikarin Espe.
Tästä nyt saisi hyvinkin henkilökohtaisen lokikirjoituksen, mutta annetaanpa tässä tapauksessa vanhojen olla... Lepis voi siellä mielessänsä palata muutaman vuosikymmenen ajassa taaksepäin (mutta ei ala ääneen muistelemaan mitään kommenteissa, hehheh!) ;D
Posted by
Halo Aiko Efekti
at
18:44
4
comments
Labels: uutiskatsaus
Susu laittoi pystyyn musameemin, mutta Youtubeen päästyäni en enää jaksanutkaan noudattaa meemin sääntöjä. Valitsin sellaisia sekä miesten että naisten (bändienkin) esittämiä piisejä, jotka ovat aikoinaan kolahtaneet selkäytimeen niin että se tuntuu vieläkin.
Nää on nyt vain linkkeinä (kun se embed) on raskaampi. Eli mielivaltaisessa järjestyksessä (en valitse parasta):
Posted by
Halo Aiko Efekti
at
20:08
6
comments
Labels: yleistä
![]() | My Peculiar Aristocratic Title is: Baroness Tyyne-Amalia Puustinen-Rutinoff the Sophisticated of Goosnargh on the Carpet Get your Peculiar Aristocratic Title |
Posted by
Halo Aiko Efekti
at
18:05
4
comments
Labels: kissat
"The coming year marks a great milestone in the human saga, a development similar in magnitude to the agricultural era and the Industrial Revolution. For the first time in history, a majority of human beings will be living in vast urban areas, many in megacities and suburban extensions with populations of 10 million or more, according to the United Nations. We have become "Homo Urbanus."Tuleva vuosi on suuri virstanpylväs ihmiskunnan historiassa, joskaan ei mikään varsinainen juhlimisen tai ilon aihe... Ensimmäistä kertaa enemmistö ihmisistä asuu urbaaneilla kaupunkimaisilla alueilla, monet megacityissä ja satelliittilähiöissä joissa väestön määrä ylittää jopa 10 miljoonaa. On koittanut "Homo Urbanuksen" aika.
Posted by
Halo Aiko Efekti
at
23:06
3
comments
Labels: Doomsday, uutiskatsaus

Jon Hilkevitch
In the sky! A bird? A plane? A ... UFO?
UFO over O'Hare Airport?
Published January 1, 2007
"It sounds like a tired joke--but a group of airline employees insist they are in earnest, and they are upset that neither their bosses nor the government will take them seriously.
A flying saucerlike object hovered low over O'Hare International Airport for several minutes before bolting through thick clouds with such intense energy that it left an eerie hole in overcast skies, said some United Airlines employees who observed the phenomenon.
Was it an alien spaceship? A weather balloon lost in the airspace over the world's second-busiest airport? A top-secret military craft? Or simply a reflection from lights that played a trick on the eyes?" VIA Chicago Tribune
Posted by
Halo Aiko Efekti
at
22:24
2
comments
Labels: Doomsday, uutiskatsaus
Blogisisko 3: Miten tulla kohtuubloggaajaksi?
Blogisisko, Neulekirppu ja muutkin suunnittelevat uudenvuodenlupauksissaan harventavansa bloggaamisensa tahtia kohtuulliseksi keskittämällä aktiviteetin viikonloppuihin tai muuten aikaan jolloin tuntuu siltä että on mukava blogata ja on sekä sanottavaa että aikaa sanottavan muotoilemiseen.
Tämä on sinänsä varsin ymmärrettävää, sillä viehän tämä blogin (tai useamman) pito ison osan vapaa-ajasta. Jos on muita harrasteita tai pieniä lapsia niin kohtuubloggaaminen onkin kyllä järkevä vaihtoehto.
Itse en ole suunnitellut maanisen päivitystahdin hillitsemistä tulevanakaan vuonna. Jatketaan vain samoilla linjoilla kun on totuttu. Valokuvauksen tahtia ja kuvien tasoa voisi pikemminkin nostaa entisestään, eli pitäisi saada aikaiseksi tasokasta kuvatulvaa - siinäpä haastetta! ;D
Kiitoksia kaikille lukijoille ja varsinkin kommentoijille - pidetään lippua korkealla alkaneenakin vuonna!
P.S. Tämä postaus on tehty aamulla töistä, joten kuvaa en voinut laittaa, sorgen.
P.S2 Vettis luonnostelee myös oman bloggaustahtinsa suuntalinjat vuodelle 2007.
Posted by
Halo Aiko Efekti
at
08:55
9
comments
Links to this post
Labels: yleistä
"Google has fixed a vulnerability in its popular GMail web mail service that creates a means for hackers to steal users' contact lists."
Posted by
Halo Aiko Efekti
at
23:57
0
comments
Links to this post
Labels: uutiskatsaus

Common Errors in English Usage.
Kieltä voi oppia paremmin jos pyrkii välttämään yleisimmät virheet. Linkki on tässä että itse kävisin tämän listan läpi kohta kohdalta.
Englannin kielen osaaminen on varsin hyödyllinen taito, vaikkei sitä leipätöissä tarvitsisikaan. Koulussa opituista taidoista lukemisen ja laskennon ohella siitä on varmaankin ollut minulle eniten iloa ja apua.
"When you have vanity you are conceited: you are vain. “You’re so vain you probably think this song is about you.” This spelling can also mean “futile,” as in “All my love’s in vain” (fruitless). Note that when Ecclesiastes says that “all is vanity” it doesn’t mean that everything is conceited, but that everything is pointless.
A vane is a blade designed to move or be moved by gases or liquid, like a weathervane.
A vein is a slender thread of something, like blood in a body or gold in a mine. It can also be a line of thought, as in “After describing his dog’s habit of chewing on the sofa, Carlos went on in the same vein for several minutes.”
Posted by
Halo Aiko Efekti
at
11:07
0
comments
Links to this post
Labels: yleistä